49

  Pienet lapset, pienet murheet...

  Lapsethan ovat siis jo "aikuisia" 21v nuoremmat ja 30v .

  Eilen veimme nuoremman tyttären lentokentälle.  Hän lähti kaveriaan moikkaamaan Intiaan.  Lentomatka ei kestä kovin kauan, sattui saamaan suoran lennon Finskiltä edulliseen hintaan.  Mutta lähtö viivästyi niin, että olimme jo kotona Tampereella kun ilmoitti että nyt kone liikkuu:" Hyvää yötä!"

  Sekavin tuntein matka sujui kotiinpäin. Sinne vaan lähti yksin, Intiaan.  Sinne ei itsellä ole koskaan ollut hinkua lähteä.  Mutta täällä me saamme tietysti aika yksipuolisen kuvan siitä, millaista kenties sellaisessa mammuttimaassa saattaa olla.  Paljon negatiivisia asioita nousee esiin, vaikka ei itse olisi siellä lähelläkään käynyt.

  Toisaalta taas on paljon ihmisiä, jotka menevät sinne uudestaan ja uudestaan ja jopa jäävät sinne asumaan.

  Tämäkin, tyttären kaveri lähti Thaimaahan  yksin , osti vain menolipun ja on siellä jo ollut puoli vuotta.  Viimeksi sanoi, ettei varmaan takaisin tulekaan... Nyt sitten tuli tytärtä vastaan ja matkustavat n30 tuntia junalla Goaan...

  Olen vähän jopa kade siitä, kuinka rohkeita ja ennakkoluulottomia nuoret ovat.  Itse varmistelen ja varmistelen, jos pitää lähteä täälläkin vaikka vieraaseen kaupunkiin...  Elämä on ollut pienellä paikkakunnalla niin tuttua ja tavallista.  Silloin ei kauheasti interreilattu, eikä vaihto-oppilaitakaan kylästä lähtenyt muille maille.

 Vasta kolmekymppisenä lähdin ensimmäiselle etelän matkalle.  Siitä se sitten alkoi, matkusteleminen ja se vimma ja halu nähdä maailmaa...

  Toivottavasti kaikki menee hyvin, heillä on hauskaa ja ihanaa ja turvallista...ja järki päässä.

  Pienet lapset....

  

  48

  Mennään bussilla...

    

  Olen käynyt töissä nyt kolme kertaa bussilla.  Ensimmäisenä aamuna yritin etsiä aikatauluja silmät sikkurassa, aamupöpperöisenä.  Olen erittäin epävarma bussilla liikkuja.  No löyytihän sieltä se aikataulu ja ehdin pysäkillekin sopivasti.  Sitten tuli taas se epävarmuus, oliko se maksu nykyään 2.50 € vai 2.60 € ?   Pikainen tiedustelu siinä seisovalta tyypiltä, mutta hänellä oli bussikortti, eikä siis tiennyt kertahintaa.  Otin varmuuden vuoksi 2.60€ käteeni ja tiedustelin sitä sitten kuskilta siinä maksaessani.  Noussut oli viimekäynniltäni...  

  Istahdin pehmoiselle penkille ikkunan viereen ja totesin mielessäni, että tuntuipa mukavalta ja lämpöiseltä. Bussi on uudehko, eikä sellainen 'kolokolo' kärry,kuin viimeksi kulkiessani bussilla, joskus viimetalvena.

  Yhtäkkiä eräs vanhempi nais-ihminen kovalla äänellä huudahti, että "Mää kuulin eilen hyvän vitsin!", johon kuski vaan tokaisi, että jaaha.  Nainen jatkoi:" Mitä eroo on perunoilla ja nuorisolla?"

 Ennen kuin kukaan ehti siihen mitään vastata, hän sanoi:"Perunoita kasvatetaan!"

  En oikein ymmärtänyt... eihän perunoita kasvateta, kyllä ne mielestäni kasvaa ihan itsekseen sieltä mullasta... ?

  Sitten hän vielä totesi, että nuoriso ei edes kuskia morjesta!

  Seuraava ei niin nuori nainen ei myöskään tervehtinyt kuskia, että se siitä nuorison mollaamisesta taas.

  Seuraavalla kerralla kun menin bussilla, olikin vähän liukkaampi keli. Eri kuski, ja heitin vaan hyvät huomenet, koska tiesin mitä matka maksoi ja se olikin jo valmiina kourassani.  Bussi oli vähän myöhässä ja huolestuinkin, että ehdinkö ajoissa.  Kyllä ehdin, ja taas totesin mielessäni:"Kätevää"

  Eilen olin jo kolmannen kerran  matkustajana.  Bussiin tullessani huomasin, että kaikki penkit olivat puoliksi täytetty.  Istahdin vanhemman rouvan viereen.  Messukylän kirkon kohdalla totesin hänelle, kuinka kaunista oli, kun vihdoinkin tuli lunta.  Rouva katsahti minuun päin yllättyneenä ja sanoi" Sanos muuta!"  Siitä alkoi sitten juttua, jota riitti siihen asti, kunnes jouduin lähtemään bussista.  Kuulin että hänen miehensä oli kuollut samoihin aikoihin kun hän oli jäänyt eläkkeelle,  Hän oli ollut lastenhoitaja ammatiltaan ja hänellä oli ollut ihana ytö ja hyvät pomot.  Hän ei voi enää kutoa eikä virkata, kun käsissä vaivaa reumatismi, mutta hänellä on niin kovin paljon kaikenlaista tekemistä näin eläkkeellä, melkeinpä kiirettä pitää.  Monta muutakin asiaa siinä matkalla ehdimme puhella.

  Matka sujui niin rattoisasti, että oli vähän sääli jäädä pois bussista.  Hän otti kädestäni kiinni kun lähdin, hymyili ja toivotimme toisillemme hyvää joulua!  Hän vilkutti vielä, kun kävelin kohti työpaikkaani.  Oli kiva työmatka!

  Kyllä linja-autssa on tunnelmaa.  Mitähän ensikerralla...

  47

  Uskalla kokeilla rajojasi...

  Niimpä.  Miksi en uskalla kokeilla?  Miksi kontrolli on aina niskan takana sanomassa, että et uskalla.  Omatunto huutaa, ettei kannata, ei siitä mitään kuitenkaan tule.  Mitä naapuritkin ja sukulaiset sanoo.  Jonkun mielestä se voi olla tyhmä idea, tai jopa suorastaan naurettava luulo itsestäni.

  Uskaltaisinko?  Olen haaveillut elämässäni kaikenlaisista asioista.  Joskus suunnittelen että vaihdan vielä työpaikkaakin.  No tietysti pitää ottaa huomioon, että olen viidenkympin ehtoopuolella, enkä välttämättä pääse enää joka paikkaan enää edes opiskelemaan.  Työelämässä minä olen vanha!  Näinä aikoina yli viisikymppiset pääsevät jo senioritaloon asumaan.

  Mitä haluaisin tehdä.?

  Haluaisin kokeilla kasvattaa viiniä ja asua sellaisella alueella tällä maapallolla, jossa se todellakin on mahdollista.  Siis, no, omasta viininkasvatuksesta on jo muutama vuosi kokemusta ja tänävuonna tulikin ennätys sato. n 22kg  Tulipa pieni paniiki, sillä nyt oli kyseessä niin iso määrä, etten haluaisi sitä pilata.  En uskaltanut kokeilla rajojani, tein turvallisesti mehumaijalla mehua, vaikka olisi niin hienoa ollut tehdä omaa viiniä... kantti ei kestänyt.  Kerran kokeilin, mutta se meni pieleen... pitäisi uskaltaa toisenkin kerran kokeilla.  Eipä sitä hehkulamppuakaan oltaisi ikinä saatu toimimaan ....

  Haluaisin kokeilla , millaista olisi olla valmentajana. Kertoa miten palvellaan asiakkaita.  Valmentaa nuori ja mikseipä vähän vanhempiakin, miten otetaan asiakkaat vastaan.  Onhan minulla jo lähes 35 vuoden kokemusta ... mutta en tiedä uskallanko...Miten sen tekisin, osaisinko ?

  Haluaisin tehdä jotain jännittävää, mutta aina tulee se pelokas ja ennakkoluuloinen puoli vahvemmaksi ja kertoo, että se on niin vaivalloista tai hankalaa. Pysy nyt vaan tässä tutussa ja turvallisessa ympäristössä ja työssäsi.  Mistä muualta saat automaattisesti vanhalla tavoillasi elämän pysymaan halinnassa?

  Sitten menin pari vuotta eräille kursseille, jännittikin aika lailla, mutta joku minua sinne ajoi.  Löysin uudelleen taiteilut ja piirtämisen ilon.  Rikoin rajojani ja pystyin siihen tuomaan uusia sävyjä.  Löytyi oma juttu.  Mutta sittenkin arastelen joillekkin niitä näyttää, koska helposti miettii vaan edelleenkin sitä, että jos se jotenkin näyttää tyhmältä ja on ihan turhanpäiväistä...

  Miksi ihminen on niin riipuvainen siitä, mitä muuta sanovat ja jopa voivat ajatella jotakin...

  Niin,  emmehän me  voida millään ohjata kenenkään ajatuksia, eikä tarvitsekaan, eikä niillä ole loppujen lopuksi mitään merkitystä.

  Aletaas kokeilla oikein urakalla rajojamme!  :D

 

  46

  Perhe-elämää

  Kun olin pieni, ajattelin että olisi kivaa jos minulle olisi joskus kaksi lasta, tyttö ja poika.  Nyt minulla on kaksi tyttöä ja poika.  Sain enemmän kuin osasin toivoa.

Itse olen pienestä perheestä, ja veljeni on minua yli kuusi vuotta vanhempi.  Mutta sukuni on isän puolelta aika iso.  Minulla on paljon serkkuja, ja pidimme paljon yhteyttä, ja kävimme yökylässä.  Puolin ja toisin.  Serkku tykkäsi tulla meille, kun oli rauhallista ja itse olin heillä  mielelläni kylässä, koska heillä  oli paljon lapsia.

  Omassa perheessäni on ollut aikoja, kun koko ajan oli meteliä ja melskettä.  Nyttemmin kun kotona ei ole enää kuin poika, on välillä todella hiljaista.

  Pidämme tapanamme kutsua myös anoppia välillä syömään. Ja usein myös kaikki lapset tulevat.  Pöydän ympärillä istutaan koko ilta.  Syödään yhdessä ja jutellaan kaikesta.  Ääntä on välillä aika paljonkin, ja puheenvuoroa on välillä turha edes yrittää.  Nautin tästä isosta metelistä todella.  Tulee yhteenkuuluvaisuuden tunne siitä, että olemme perhe, joka välittää toisistaan. Milloinkaan emme ole riidelleet ruokapöydässä!

  Usein joku hakee paperia ja kynän ja sitten kaikki piirtelevät jotain, ihan niinkuin eilenkin...

  Kun jälkiruoka mustikkapiirakka ja kahvit on nautittu, alkaa vähitellen kaikki hipsiä koteihinsa.

  Lähtöhalit ja vilkutukset.  Tiskit koneeseen, lasi viiniä ja taas on ihan hiljaista.

  Milloinkohan seuraavan kerran taas...

  45

  Vuosi loppuu...

  Lokakuu meni tänävuonna tosi nopeasti ja kivuttomasti.  Se on ollut itselleni aina jotenkin pitkältä tuntuva kuukausi.  Tällä kerralla se oli aurinkoinen ja helppo.  Se meni melkein kuin huomaamatta.  Syksyiset kelit tulivat vasta marraskuussa.  Pimeys ja sateet.  Kun ajelee autolla ja vettä vihmoo tuulilasiin tuntuu kuin näkö jäisi auton sisäpuolelle ja kaikki tummat hahmot jotka hiipivät tiellä kohti suojatietä ilman minkäänlaista heijastinta, alkaa todenteolla hirvittää..

  Marraskuu on odottelua.  Odottelen jotenkin lunta, että ympäristö jotenkin olisi havaittavissa.  Viikonloppuna sitten satoi lunta.  Aivan mahtavaa!  Eilen oli täysikuu.  Tienoo oli valaistu ja kaunis. Tumma tähtitaivas, kutamo, valkoinen lumi ja vielä kauniisti puiden oksilla. Kuva suoraan kuin kauneimmista postikorteista.

  Tänään havahduin että on tasan kuukausi jouluaattoon!  En ole ollenkaan jouluihmisiä.  Siis sellaisia, jotka jo alkusyksystä alkaa suunnittelemaan joululahjoja ja leipomuksia pakastimeen.  Ajattelin ettemme ostaisi tänävuonna edes joulukuusta, koska lapset ovat jo isoja ja ilmeisesti osa joutuu olemaan jopa aaton töissä...  Kuusi tuoksuu ihanalle, sen myönnän ja siitä se joulun tuoksu tulee, mutta se että muistan antaa sille vettä ja sitten se alkaa varistaa neulasia.

  Olen huono hankkimaan lahjoja. Haluaisin, mutta kun on niin paljon rajoitteita ja sitten sanotaan, ettei tarvitse mitään, tai ettei tykkää siitä tai tuosta.   Ajattelin keskittyä ostamaan , mitä nyt hankinkin, sellaisia lahjoja joita voi syödä, juoda tai muuten vaan käyttää.  Sellaista aineellista hyödykettä.  enkä myöskään itselleni toivo mitään, mikä sitten pölyttyy kaapin päällä turhuutena.

  Oikeastaan odotan, että joulu olisi jo ohi.  Valitan.  En halua pilata kenenkään jouluiloa, mutta en vaan jostain kumman syystä oikein välitä  edes jouluruuista.  Kinkku ja lanttulaatikko ja kalat menevät.  Mutta peruna-porkkanalaatikko meininki ei oikein putoa.  Kotikotonakin äiti keitti perunoita ja oli myös niitä lihapullia, kun kaikki eivät jouluruuista niin innostuneet.

  Tämä ei ole valitusta joulusta.  Tuntuu vaan niinkuin joulu olisi jänyt vähän sivuun kaiken maailmassa tapahtuvan kaaoksen takia.

  Siitä huolimatta. Mukavaa joulun odotusta sinulle joka tätä luet!

  44

  Iloloikkia

  Ajelin aamulla lämmitetyllä autolla töihin päin.  Mutkittelen Messukylän kirkon ohi liikennevaloista ja ajan kohti "cittari risteystä".  Liikennevaloissa odottaa pieniä tyttöjä valon vaihtumista.  He hyppivät ja loikkivat kuin pienet aropuput ylös ja alas, ja malttamattomasti odottavat valojen vaihtumista. Sitten valot vaihtuvat ja he hyppivät suojatien yli.  Mietin, milloin olen tuolla tavalla hypähdellyt... en ainakaan kenenkään näkyvillä enkä ainakaan liikennevaloissa, kun joku voisi nähdä.

  Jumpassa koulussa ja salilla zumbatunnilla, mutta sielläkin vaivautuneesti.

  Kävelylenkillä joskus ajattelen, että voisi pari venytystä tehdä kun jalan "varresta" kiristää, mutta enpäs nyt viitsi, ettei vaan kukaan katso...

  Olimme kävelyllä ja vastaan tuli urheilullinen nainen parin koiran kanssa ja he jäivät odottamaan valojen vaihtumista. Silloin tämä nainen jatkoi paikallaan juoksua.  Kyllä se näytti tyhmältä, tunnustan että vähän ehkä naurahdinkin... mutta mikä sitten on tyhmän näköistä ja mikä ei?  Paikallaan tylsänä seisominen voi näyttää ihan yhtä hölmöltä.  Mitä sitten?  Miksi pitää välittää siitä, mitä muut ajattelee? Näytän hölmöltä jos haluan!

  Meillä on ollut pupuja.  On ollut hauska katsoa, kun eläin pääsee ulos ja alkaa loikkia sellaisia iloloikkia joka suuntaan.  On niin mahtavaa päästä ulos.  Tai kun lehmät pääsevät laitumelle  :D

  Meidät on opetettu olemaan sellaista tapettia, josta ei erotu.  Jos pukeutuu vähän erikoisemmin, katsotaan.  No ehkä on sen tarkoituskin.

  Kumpa sellaisen lapsen ilon saisi takaisin.

  Istumme yleensä aina pöydän ääressä koko ilta, kun lapset tulevat tahoiltaan kotiin syömään.  Yleensä asiat puhutaan yhteen ääneen ja meillä on kova meteli ja nauru, ja olen niin iloinen kun saan jakaa ne kaikki hölmöilyt ja hassuttelut heidän kanssaan.  Hiljaisuus laskeutuu taas kun he lähtevät.  Tulee ikävä aikoja kun sitä ääntä oli koko ajan.

  En seuraavalla kerralla mieti, että joku näkee, ja päätän tehdä niitä venytyksiä lenkillä... ja ehkä myös muutaman iloloikan...

  43

  Nuukuus

  Aikojen alussa rahaa ei ollut.  Sitä piti erilaisilla verukeilla pyytää vanhemmilta, useimmiten äidiltä.  Yleensä jotain piti myös tehdä , että sai rahaa.  Lapsena olimme marjapuskissa poimimassa mustia viinimarjoja, puhdistimme rikkaruohoista sipulipenkkiä tai heittelimme halkoja kellariin pikkuruisen ikkunan kautta pihalta.

  Sitten tuli aika kun rahaa meni enemmän.  Vaatteita tarvittiin.  Kävimme kesätöissä juurikkaita harventamassa.  Poljimme useita kilometrejä juurikaspelloille ja koko päivän harvensimme.  Eväät mukana ja bikinit päällä...

  Kun sitten koulut loppuivat ja haettiin töihin, saimme rahaa oikeasta työpaikasta.  Palkka riitti juuri ja juuri seuraavaann tilipäivään.  Muistan kun sain kahdessa viikossa kuusisataa markkaa!  Asuin tosin alivuokralaisena, joten maksoin 50mk vuokraa yhdestä huoneesta...mutta jostain uskomattomasta syystä pystyin säästämään siitäkin palkasta niin paljon, että ostin tuolit ja pöydän ja sängyn, ihan itse.

  Koskaan en ole uskaltanut ottaa velkaa. Enkä milloinkaan ole kenellekkään lainannut rahaa.

  Nyt kun yrittäjänä on tottunut siihen, että ensin on hoidettava ne pakolliset lain määräämät maksut, vuokrat ja vakuutukset ja verot, niin sen jälkeen jäävä osuus on oltava riittävä, jotta voisi "tuhlata".  Yleensä tuhlailua ei ole tullut harrastettua.  Paitsi, nautin hyvästä ruuasta.  Ja se pitää tehdä hyvistä raaka-aineista.

  Nyt päästään vasta siihen nuukuuteen.  Eli, siihen, mistä en millään raaski maksaa... Olen varsinainen ämpyilijä ja pohdin usein kaupassakin sitä, mikä kannattaa ostaa ja monta kertaa olen vienyt vielä kassalle kävellessäni jotakin takaisin hyllylle, kun tarkemmin ajatellessani, en oikeastaan sitä tarvinnutkaan.  Yleensä olen ollut sitten kotona erittäin tyytyväinen, kun en sitten ostanut.  Vertailen todellakin hintoja.  Ennen en ruuassa, mutta nykyään katson kyllä kilohintaa tarkasti.   Sellaista se perheellisen elämä on.

  Isäni oli kyllä nuuka.  Hän ei millään olisi ostanut koskaan uusia vaatteita, kun vanhatkin kelpasivat ja sopivat.

  Ihmiset havittelevat rahaa, lototaan ja ostetaan arpoja, jospa onnetar sattuisi sittenkin olemaan antelias.  Mutta mitä sitten jos joskus saisi rahaa enemmän.  Olisiko sitä silloinkin nuuka, eikä raskisi käyttää, vaan säästäisi "pahan päivän varalle" ?

  Olen joskus sanonut, että jos voittaisin lotossa, en enää tekisi töitä, vaan matkustaisin ja kiertelisin maailmaa.  Nauttisin ja eläisin, koska ei tarvitsisi miettiä, riittäisikö rahat laskuihin...

  Yrittäjät monesti sanovat, ettei heillä ole varaa pitää lomaa.  Ajattelen niin että meitä on opetettu, ettei yrittäjä saisi pitää lomaa, että silloin luullaan, että hänellä menee liian hyvin...

  Olen yrittäjä, ylpeä siitä, että olen pystynyt pitämään lomaa, hoitamaan sitä puolta, etten väsy työssäni, ja jaksaisin tehdä sitä olematta niille katkera, jotka pystyvät.  He jotka eivät pysty, eivät kohta jaksa!

  En tarvitse koriste-esineitä, koska olen laiska pyyhkimään niistä pölyjä.....

 

  42
 

  Myötätunto ja myötähäpeä..

  Katselin uteliaisuuttani sarjaa Maria Veitola yökylässä.   Yllätyin kuinka suurta myötätuntoa tunsin Renny Harlinin jaksoa katsoessani.  En tiennyt sitä, että hän asuu Kiinassa.  Olen luullut, että hän on keskittynyt tekemään elokuvia vain Amerikassa.  Nyt kun hän siinä kertoi kuinka ikävä hänellä oli koiraansa ja kuinka kauniisti hän puhui myös siitä, että hänen äitinsä oli joutunut lukemaan kaikenlaisia juoruja itsestään.  Hän olisi halunnut säästää muita perättömiltä juoruilta, joita ilkeät toimittajat yksioikoisesti olivat hänestä kirjoittaneet...

  Tähän asti , siis ennen tätä sarjaa, olin pitänyt Mariaa vähän turhan määrätietoisena ja vähän päällepäsmärinä, mutta nyt kyllä muutin mieltäni.  Maria oli kiinnostava ja kiva.

  Ei ole varmaankaan kovin helppoa astua jonkun henkilön yksityisalueelle yön yli, tietämättä toisesta juuri mitään muuta kuin mitä lehdistä on saanut lukea.

  Mutta sitten tipahti kyllä maan pinnalle kun tuli vastaan tämä, jo paljon jälkeenpäin julkisuutta saanut Anun ja Risto-Matin jakso.  Kuvittelin, että Risto-Matti asuu sellaisessa isossa avarassa pelkistetyssä lukaalissa...Se tavaramäärä ja taulujen ja kirjojen sekamelska sai melkeinpä liikuttuneeksi.  Mutta sitten tämä kamala ihminen saapui, räkättävän naurunsa kanssa pilkkaamaan Mariaa ja haukkumaan ja komentelemaan. No huhhuh!!  En muuta voi sanoa kuin että koin suurta myötähäpeää.

  Ihmiset ovat sitten mielenkiintoisia.  Jotkut ovat päällepäin fiksuja ja kauniita.  Kyllä, mutta sitten kun luonteen oikea puoli tuleekin esille, ei voi kuin ihmetellä, miten ristiriitaisia tunteita sellaiset saavat aikaiseksi.

  Olen erityisherkkä, joka jossakin kirjoituksessa on jo tullut esille.  Koen suuria tunteita ja joskus niitä mietiskelen jopa yön pitkinä pimeinä tunteina.  Koen myötäelämistä joskus siinä määrin, ettei olisi ihan tarpeellistakaan.  elän voimakkaasti , jopa niin , ettei itkusta meinannut ollenkaan tulla loppua, kun tulimme elokuvista .  Kävimme katsomassa vuosia sitten Forrest Gumpin. Vuonna -94
  Olen niin myötäeläväinen kaikkea poikeavaa kohtaan, etten millään voisi esim. olla sairaanhoitaja.  Tiedän että sääli on sairautta tavallaan, mutta koen niin ylikierroksilla kaikki asiat.  Lapseni ovat sen joutuneet monesti huomaamaan, saati sitten mieheni... mutta ovat he silti sen hyvin kestäneet.

  Koen myös todellakin suurta myötähäpeää, jos joku porsastelee julkisesti tai tekee jotain ällöttävää.

  Olen miettinyt, miksi en tykkää käydä kuntosalilla suihkussa tai saunassa.  Tajusin eräänä päivänä, etten , vaikka olenkin suomalainen, tykkää näyttäytyä saati katsella alastomia ihmisiä...
  Kerran  salin pukuhuoneessa ,eräs ulkolainen nainen föönäili alasti hiuksiaan peilin edessä siinä muiden kulkiessa ohitse.  Tunsin jotenkin myötähäpeää, vaikka hän olikin timmissä kunnossa, mutta se vaan ei oikein ollut sopivaa.. En tosiaankaan ole mikään siveyden sipuli ja sanon mitä ajattelen, mutta ilmeisesti ikäkin on tehnyt asiansa. Jotkut jutut vaan eivät enää ole ok.

  Kenetköhän näemme yökylässä ensikerralla?  Hei ensikertaan, sanoi Arja-täti ja katsoi taikapeiliinsä.

 

 

  41

  Sairaalassa..

  Äitini oli viety sairaalaan.  Hän oli seissyt eteisessä puoli tuntia paikoillaan, kun jalat eivät vaan suostuneet liikkumaan.  Hän oli tukenut kaikilla voimillaan toisella kädellä rollaattorin kahvaa ja toisella kädellä oven kahvaa, puhelin oli siinä käden ulottuvilla, mutta ei uskaltanut irroittaa kumpaakaan kättä, koska olisi luultavasti kaatunut.  Vihdoin hän oli pystynyt hilaamaan itsensä sen verran eteenpäin, etä pystyi painamaan jotenkuten yhtä numeroa, joka soitti veljelleni...

  Hänet vietiin sairaalaan, siihen samaan jossa 4 vuotta sitten isäni makasi arkussa ja jossa itse olin 55vuotta sitten syntynyt...pitkät perinteet...

  Lähdin vanhemman tyttäreni kanssa häntä katsomaan.  Siellä oli loppujen lopuksi kaikki hyvin, ja hän vaikutti tyytyväiseltä.  Koska hänen ei enää tarvinnut pelätä, ettei kukaan ole auttamassa.

  Ruoka oli kuulemma pahaa!  Hän on itse ollut loistava ruuanlaittaja.

  Sairaala on itselleni jotenkin pelottava paikka.   Vanhalle ihmiselle se tuottaa turvallisuuden tunteen.  Kotona hänen on tarvinnut hoitaa asiat itse, tekemiset kestävät ja hoituvat hitaasti.  Sairaalassa kun joku asia ei kohta tapahdu, siellä ei kukaan muka välitä...ihminen todellakin laitostuu todella nopeasti.

  Hoitajat sanoivat, ettei hän oikein pärjää enää kotona, ja uskon että pelko pärjäämisestä vaan vavistuu. Uskon myös sen että kotona on vähän yritettävä, sairaalassa ei tarvitse. Ihminen taantuu nopeasti.  Mutta kenenkään ei pitäisi pelätä kotonaan, että jotakin tapahtuu.  Vaikka olisi sellainen turvaranneke, vanha ihminen pelkää  painaa nappia, koska hän ajattelee, että on vaivaksi.

  Siispä nyt äitini odottaa terveyskeskusen vuodeosastolla, jonne hänet siirrettin odottamaan että pääsee intervallihoitoon viikoksi tai ehkä jopa kahdeksi.

  Monta kuukautta sitten, soitimme kuntamme vanhusten hoivakotiin, että äitini olisi toivonut pääsevänsä viikoksi intervallihoitoon.  Nyt soitin sinne vihdoin, ja kysyin onko vielä pitkä jono, ennen kun hän pääsisi.  Selvisi, ettei hän ollut koskaan ollutkaan jonossa, he olivat unohtaneet.

  Samaisen soiton aikana hoitaja päätti, että hän heti seuraavalla viikolla pääsee sinne..

  Nyt sitten odotellaan , että päättävät hoitajat palaavat lomiltaan ja voimme vähitellen aloittaa anominen hoitopaikasta.  

  Onneksi äitini  on ollut myönteisellä mielellä siitä, että hän menee mielellään hoitokotiin, kun ei enää kotona pärjää.  Kaikkein vaikeinta oli silloin kun isäni olisi väkisin tullut mukaamme, kun hänet sinne jätimme...  Äitini oli silloin omaishoitajana, mutta ei enää millään jaksanut.

  Välillä tulee raskas  mieli siitä, kun ajattelee omaa ikääntymistään.

  Nuorena  halusi olla aikuisempi... miksiköhän?  Sitä aikaa emme ikinä saa takaisin!

  40

  Pään siivousta...

  Kuinka sen myllerryksen päässä saisi järjestykseen...

  Eletään kaikenlaisten asioiden äärellä.  Talous on Suomessa sekaisin.  Yrittäjänä nämä asiat eivät minua kosketa, kun en koskaan lomarahoja ole saanut nostaa, enkä ole tehnyt sunnuntaisin töitä.  Ihmetyttää vaan suuresti kaikki kohu, koska tuntuu, ettei oikeasti kukaan taida tietää, mikä mihinkin vaikuttaa, vai vaikuttaako mihinkään.  Mihin tämä kaikki vielä johtaakaan. ?

  Pakolaisvirta jatkuu ja jatkuu,  siitäkään en osaa sanoa muuta, kuin että miksi juuri tänne, kylmään pohjolaan.  Paljon ihmisiä maahan jossa kieli on vaikeimpia maailmassa, ihmiset ennakkoluuloisia ja aika vetäytyviä, jopa pelokkaita .. eipä siitä sen enempää

  Sysky tuo taas sen kaihon ja surullisen olon, kun valo vähenee ja ilma kylmenee.  Todellakin kynttilöiden valo tuo tunnelmaa, mutta kun olen aina pelännyt pimeää...En tiedä mistä sekin pelko on saanut alkunsa.  Vaikka minulle pienenä on sanottu, että kaikki on samanlaista kuin päivälläkin, mutta pimeys peittää sen, se ei auta.   En enää uskalla katsella mitään jännittäviä elokuvia, koska iltaisin alkaa mielikuvitus laukata, ja kaikki on taas mahdollista.  Joskus uskallan istua ulkona viiniköynnöksen vieressä, mutta sitten taas siirryn seinän viereen, koska siinä tuntuu sittenkin turvallisemalta.  Miksi ihmisen päässä pyörii pelkoja ja kummituksia ja sitä että joku tulee...pimeästä...

  Olin viikonloppuna Viisas elämä messuilla töissä.  Roudausta ja salivastaavan töitä.  Noin 4000 ihmistä kävi kahden päivän aikana kuuntelemassa puhujia.  Ben Furman, Esa Saarinen, Virpi Hämeen-Anttila,ja monta monta muuta viisasta ihmistä, joille on selvinnyt kai se mitä pitäisi ajatella ja mitä siellä päässä liikkuu, tai mitä sieltä pitäisi olla ottamatta huomioon.  Joogasaleissa hymisteltiin ja tanssittiin ja kaikenlaista sai myös ostaa itselleen kotiin. Kirjoja, tuoksuja saippuoita, magneettikoruja, ameluletteja, kortteja...
  Huomasin sellaisen piirteen, että kukaan ei yrittänyt mitään.  Siis kukaan ei ollut pyntännyt itseään liikaa, eikä ollut pukeutunut huomiota herättävästi.  Entisellä missillä oli myös jonkinlainen meikkiosasto, mutta jotenkin huomasin , että ihmiset melkeinpä vähän arastelivat mennä siihen... no ehkä tämä on vaan oma huomioni, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että hän ei kuulunut joukkoon...
  Ihmiset kulkivat innoissaan luennolta toiselle ja kaikki olivat ystävällisiä ja iloisia.  Rauhallinen ilmapiiri tuntui iholle asti.   Porukkahenki oli loistava ja kiitollisuutta saimme osaksemme, koska olimme talkoolaisia ja teimme kaiken vapaaehtoisena.

  Sain palkaksi kirjan omavalintaisesti ja vielä kaksi sunnuntain roudauksesta.  Mindfullnes-tyyppisiä kirjoja.  Kiinnostavaa luettavaa kylläkin.  Vaikka en osaa kaikkea sisäistää itseeni, niin jotakin ajatuksia ne aina herättävät.

  Lauantaina olisin voinut liittyä joukkoon ja mennä vielä Telakalle iltaa viettämään, mutta  saunominen kotona kuitenkin houkutteli enemmän.  Olenko tullut vanhaksi, kun en enää spontaanisti haluaisi lähteä kaupungille lauantai-iltana ? Ehkä silloin joskus nuorena olen mennyt niin paljon, että kiintiö on jo täysi.  Rauhallinen koti-ilta oman "nallen kainalossa "tuntuu vaan niin monta kertaa paremmalta vaihtoehdolta!

  Kun tähän "intternetin" ihmeelliseen maailmaan on pujahtanut, niin pää kyllä menee vähemmästäkin pyörälle.  Miten voi olla niin paljon  neuvoja miten pitäsi elää?  Ohjeita syömiseen , liikuntaan , stressiin ja stressittömyyteen, nukkumiseen ja vaikka mihin.    Stressihän siitä tulee kun niistä joku itselle sopiva juttu pitäisi löytää...  Nyt saat syödä sitä ja huomenna taas et.

  Huomasin sellaisenkin seikan, että välillä on todettu, että kahvin juominen estää Altzhaimerin taudin puhkeamista ja toisessa artikkelissa se taas lisää mahdollisesti taudin syntymistä... ota sitä nyt sitten selvää...


   Taidanpas kaataa itselleni kupposen kahvia...

  39

  Verenpaine

  Minä kun olen sellainen tunneherkkä ihminen, niin verenpaineetkin tuppaa vaihtelemaan aika rutkasti päivittäin.  Lääkkeet loppuivat ja reseptissä luki, että vain lääkärikäynnin kautta saa uusia.  Hittolainen kun en ole sitä painetta mittaillut ja tiedän, mikä itku taas tulee, kun pitäisi mitata itse tai käydä mittauttamassa.  No mullahan nousee vp jo pelkästään siitä, että otetaan mittari esille, eli se siitä tuloksesta.  Mutta lääkäritäti nyt kuitenkin antoi lappusen johon minun on merkattava kerran viikossa kahden kuukauden ajan vp ja vietävä se sitten hänelle tutkailtavaksi.  Sitten alkoi tämä sama toteamus, että kuinka vaarallista se sitten on kun suvussa on ollut verenpainetta, yksi infarkti ja kolesterolikin on jollakin ollut korkealla.  Tiedetään!

  Ihminen on vaan sellainen ääliö otus, joka ei usko ennen kuin itse näkee.  No olenhan minä nähnyt.  Isäni oli sairaalassa ja infarkti kävi vieraana.  Se ei ollut kivaa ollenkaan.  Hän kuitenkin selvisi siitä.  
  Miksi on niin vaikeaa ymmärtää sukurasituksen voima.  Rintasyöpä äidillä ja sepelvaltimotauti isällä...Ja nyt sitten elän joka päivä pelossa, että minulle tulee jompikumpi, tai molemmat!!!

  Kun se stessi on vielä pahempi sairastuttaja, ja mitäpä muuta tälläinen aiheuttaa, kuin stressiä?

  Olen elellyt suht terveellisesti.  En ole polttanut 30 vuoteen yhden yhtä tupakkia.  Viiniä lipitän ruuan kanssa, mutta kohtuullisesti, en paljoa.  Kerran viikossa mähkitään ranskiksilla ja makkaralla saunan jälkeen, olutta en juo oikeastaan juuri koskaan.  Syön monta kertaa viikossa salaattia, josta saamme kuulla kotona aikuiselta pojaltamme, että kohta alkaa korvat jo kasvaa kun pupun ruokaa on niin usein.  Parsakaali kuuluu monta kertaa viikossa lisukkeisiin ja harvoin on pastaa ja sekin tummaa.  Perunaa tosi harvoin.  Lihaa broilerin muodossa salaateissa.  Tomaatteja kilokaupalla viikossa ja kaikenvärisiä kasviksia.  Syön omenoita banaaneja appelsiineja nektariineja päärynöitä.  Mustikoita ja vadelmia aamupuurossa.  Pullaa leivon pari kertaa vuodessa ja marjapiirakat teen ruisjauhoja ja kaurahiutaleita käyttäen.

  Ihan hirveästi en tätä listaa pysty parantamaan.

  Liikuntaan kuului jokin aika sitten zumba sun muut hytkytykset pari kolme kertaa viikossa, mutta kyllästyin. Totaalisesti.  Ei kiinnosta enää yhtään.  Pyöräilin kesällä pari kertaa viikossa töihin.  Ylämäkeä melkein 7 kilometriä, ei paha ollenkaan, mutta nyt tuli taas kylmät ilmat...joten työmatkat sujuu autolla.

  Käyn kävelemässä silloin kun huvittaa, ja yleensä siihen menee noin tunti.  Olo on hyvä sen jälkeen ja aina suunnittelen meneväni useamminkin, mutta se tahtoo syystä tai toisesta helposti unohtua.  En erityisemmin tykkää käydä kävelemässä kenenkään kanssa, anteeksi vain kaikki , jotka joskus pyytävät mukaan.  Syy siihen on se että haluan vaan katsella ja kuunnella luontoa ja kuunella mitä pään sisällä tapahtuu, selkiinnyttää ajatuksiani.  Koskaan en kuuntele musiikkia ulkoillessani.  Korviin ei sitten mene minkäänlaiset töötit, kun ei mahdu, ja tuntuu kiusalliselta pitää jotain ylimääräistä korvissa...

  Luen jonkun verran kirjallisuutta itsetuntemuksesta ja jonkun mielestä huuhaata,  Voi olla, mutta hyvää viihdettä on löytää jotain samankaltaisuuttaa itsestään...

  Suurin ongelma on saamattomuus.  Ajattelen lähteväni lenkille, mutta kun löytyi niin  mielenkiintoinen tapa tehdä kalligrafioita tai piirtää zentanglea juuri nyt...

  Luovan ihmisen ongelma on myös se, että kävellessäni kuljen ns. nokka maassa josta sitten kanniskelen kotiin käpyjä ja lehtiä ym. josta voin askarrella kaikenlaista turhanpäiväistä...

  Kumpaa teen ? Stressaan siitä etten liiku tarpeeksi, vai että ulkoilen, vaikka ei  tule hiki...?

  38

  Perjantaisin...

  Tämä oli ensimmäinen kerta kun lähdin luovuttamaan verta.  Aamulla keitin kahvin normaalisti ja söimme aamupalaa ja sitten sanoi ääneen, että voisimme lähteä luovuttamaan verta.  Olin aikaisemmin ottanut selvää, että verenpainelääkkeet eivät vaikuta  verenluovutukseen joten oli kelvollinen ojentamaan käteni.    Tunnelma oli ihan pikkuisen jännittynyt, mutta olinhan synnyttänytkin ja kaikenlaisissa toimenpiteissä ollut , miksi sitä pitäisikään jännittää?  No onhan se kuitenkin melkoinen määrä, ja voihan siinä tulla heikko olokin...

  Tulta päin vaan.  Tunnelma oli rauhallinen ja vain muutama luovuttaja oli liikkeellä.  Kaikki olivat niin ystävällisiä ja selvittivät koko ajan mitä pitää tehdä ja tekivät oloni niin mukavaksi, ettei jännitystä ollut ollenkaan.

  Homma hoitui hitaasti, mutta varmasti ja maaliin päästiin.  Ei tullut edes huono tai heikko olokaan.  Oikeastaan olo oli melkeinpä harras, koska olin tehnyt niin hyvän työn. Kaiken lisäksi hemoglobiini oli niin hyvä, ettei koskaan aikaisemmin ole ollut...

  Perjantaipäivät ovat vapaapäiviäni.  Silloin yleensä suunnittelen tekeväni kaikenlaista tärkeää...useimmiten se jää kuitenkin suunnitteluvaiheelle...

   Ilmoittauduin tulevalle perjantaille, vapaaehtoiseksi messuille.  Roudamaan tuoleja, kirjoja yms joka kuuluu Viisas elämä messuille jotka järjestetään jo toista kertaa ja joissa olen myös mukana toista kertaa.  Työvuorolistani sain myös eilen ja saan olla ottamassa vastaan puhujia taukotilassa ja pitää huoli, että väliaikanaposteltavaa riittää... Olen myös salivastaavana, joka huolehtii siitä, että salissa jossa luennoidaan , riittää vettä ja mikeissä  virtaa...  Saatan ottaa selfien Esa Saarisen kanssa tai Ben Furmanin... no en taida kehdata pyytää....

  Perjantaisin joskus siivoilen tai vietän aikaa aikusten lasteni kanssa.  Miksi perjantait ovat vapaat?  Minulle sattui sellaienen kummallinen juttu viitisen  vuotta sitten.  Heräsin keskellä yötä siihen, ettei oikean käden etu-ja keskisormeni tuntenut mitään. Ravistelin aikani, mutta tunto ei palautunut.  Lääkärille ja lihassähkötutkimuksiin patistivat.  Hermopinne.  Neljä kuukautta saikkua ja kovat ukaasit, etten  missään nimessä saa loukata sillä ajalla kättäni, sillä sormet saattavat jäädä koukkuun.  Kesä oli kuuma ja muuta ei saanut tehdä, kuin lukea kirjaa... Hermot kasvoivat takaisin.  Töitä en lopettanut, mutta sen verran vähensin, että käsi ehtii palautua aina viikonloppuisin.  Sen vuoksi minulla on perjantait vapaat.

  Kaikenlaista.  Kaksi viikkoa ja sitten uleekin mieleinen perjantai... Lähdemme mieheni kanssa etelään, koska emme pitäneet vasta kuin kaksi viikkoa kesälomaa...

  Siitä myöhemmässä vaiheessa...

  37

  Kesä

  Aurinko on hellinyt meitä viimeiset pari viikkoa, vaikka on jo elokuun loppupuoli meneillään.  Odotukset keväällä ovat aina korkealla ja ainakin minä ajattelen ottavani kaiken irti kesästä.  Aikaisemmin otin aina matot pois lattiasta kesällä.  Nurmikkoa tuli niin paljon sisälle, että oli tuskaa repiä isoa mattoa ison pöydän alta ja taas rullata sitä takaisin.  10-hengen pöytä on aika iso kuitenkin.  Välillä olen sitä jo lyhentämässä, koska se on enemminkin nykyään lehtiä täynnä.  Me kun syödään kesällä kaikki ateriat ulkona, aamukahvista lähtien.  Mutta sitten kun tulee jälkikasvu puolisoineen/ kavereineen, niin äkkiäkös on taas istuimille tarvetta.  Nautin todellakin siitä kun on paljon porukkaa pöydän ympärillä.  Mutta siitä huolimatta me mieheni kanssa syömme ulkona.  Muu väki haluaa olla viileässä sisätiloissa..

  Kun meillä on kesällä vapaata, tänä kesänä kaksi viikkoa, emme lähteneet tällä kertaa mihinkän reissaamaan.  Viikko olisi vielä käytettävissä...ja aikomus olisi lähteä äkkiä jonnekkin.  Mutta niin kauan kun aurinko paistaa, käynnistämme vanhan avopiilimme ja lähdemme ajelemaan.  Niin siellä Tallinnassa kyllä käytiin kääntymässä, muttei muuta pidempää reissua tehty. Viimeviikonloppuna, kun äitini ja veljeni kävivät kyläilemässä, piti vähän mammastia käydä ajeluttamassa kylillä.  Harmaat hapset hulmuten hän istui etupenkillä....ajattelin siinä takana istuessani, että vanhalle ihmiselle pienetkin erilaiset tekemiset saavat piristystä siihen tylsään turvalliseen ja  tavalliseen arkeen, joka kotona on vastassa.

  Kesä on lyhyt, eikä sitä missään nimessä halua tuhlata sisällä .  Olkoot sitten vähän kämppä sekaisin tai murusia pöydällä, haluan ottaa talteen sen lämmön, mikä suinkin on mahdollista.  Nyt kun työt ovat jo alkaneet, saa palella sisällä, kun ilmastoinnit puhaltavat täysillä. Ulkona lempeä lehmänhenkäys hellii heti neljän jälkeen pientä ihmistä.  Eipä siinä muuta tarvita.

  Vaatteet ovat ihmisillä aika pieniä kesäkaupungilla...rohkeita ihmisiä, jotka pukeutuvat pikkushortseihin, vai miksi niitä nykyään kutsutaan...  Jännä juttu , että discot ovat yökerhoja ja shortsit microja.?  ei tässä enää mukana tahdo pysyä... puhelin on kännykkä, ruoka on mättöö, tietokone on läppäri, fillaria ei saa sanoa fillariksi jne,  no niin no...

  Kesä oli aikanaan uimahullun aikaa, hyvä ettei räpylät alkaneet kasvaa jalkoihin, kun joka päivä piti päästä järvelle uimaan.  Nykyään ei enää uiminen kiinnosta,  ja jos kiinnostaa, niin veden tulisi olla vähintään 22 asteista ja ranta tyhjä, ettei nyt kukaan vaan näe... sitä vanhemmiten tulee vielä niin ujoksikin, ettei millään kehtaa uimapuku päällä julkisesti rannallekkaan.  Uimahalli on jotenkin eri asia.  Saati sitten bikineissä. Nounou.

  Ulkona syöminen, siis oikein pois kotoa, on myös kiva juttu.  Tammelan torilla käytiin grillissä syömässä makkaraperunat.

  Se kun on aika kallista touhua, vaikka täytyy sitä nyt välillä ravintolassakin käydä, mutta kun se oma grillimestari tekee niin hyvää ruokaa ja minä tykkään tehdä salaatteja ja muita sörsseleitä siinä sivussa, eikä tartte lähteä mihinkään.  Aina armoton mietintä, mikä se paikka nyt olisi, johon haluaisi mennä.  Hintalaatu-suhde pitäisi olla kohdillaan ja paikka kiva ja ulkoterassi.  Usein päädymme sinne kotiterassille naapureiden iloksi grillituoksuja levittämään...

  Kesä on ohi virallisesti, kun koulut alkavat, mutta ilmastollisesti tuntuu kesä vielä jatkuvan, ainakin tänään helleraja vielä rikkoutuu...ihanaa!

  Kesää on vielä jäljellä...ainakin hetkinen...nautitaan lämmöstä, ei valiteta!

 

 

  36

  Sunnuntai

  Viikonpäivä, joka jostain syystä ei ole lempiviikonpäiväni.  Se on lapsena ollut se kyläilypäivä, jolloin tuli sukulaisia tai tuttavia käymään.  Jos menimme sellaiseen kylään, jossa ei ollut lapsia, se oli oikeastaan suoranaista tylsyyttä.   Seuraavana päivänä tuli arki ja sen velvolisuudet, ja ehkä vähän aamulla väsyttikin.  Naapurissa kyläillessä myöhään, isä kantoi minut kotiin, hyvä palvelu sinänsä...

  Kouluikäisenä sunnuntait olivat ainoita vapaapäiviä, kunnes myös lauantain koulupäivät lopetettiin ja tuli 5-päiväinen kouluviikko.  Se tiesi lauantai siivousta tai lepomista.  Äitini kysyi; leivotko vai siivoatko?  Useimmin leivoin.  Muita vaihtoehtoja ei sitten ollutkaan.  Esim. Makaatko iltapäivään  vai pelaatko...

  Siivouspäiväksi lauantai sitten moneksi vuodeksi jäikin, vain tottumuksesta.  Sama kai se nyt on minä päivänä siivoaa, mutta kun silloin on aikaa, vaikka toisaalta ehtisi hyvin arkenakin töiden jälkeen ne pari mattoa ravistaa ulkona.  Tavat ovat tulleet jäädäkseen ja se luo ehkä tietynlaista turvallisuutta, ainakin lapsille, että asiat tehdään samalla tavalla.

  Olen vähän sunnuntai-allerginen... Silloin kun muutin manseen, mieheni oli yrittäjä, ja aina sunnuntaisin töissä.  Jos tuli vieraita, kävimme häntä morjestamassa työpaikalla, koska hänen työpäivänsä päättyi vasta yhdeksältä, ja siihen liittyvät siivoushommelit ym työhön liittyvät jutut oli tehtävä työpäivän lopuksi.    Kylässä kävin sitten lasten kanssa keskenämme ja kaikissa juhlissakin, koska mieheni oli "aina" töissä viionloppuisin.

  Sunnuntait tietää myös aina tietysti sitä, että henkisesti huomenna on työpäivä.  Sitä ei tietenkään aktiivisesti koko ajan ajattele, mutta kuitenkin se siellä takaraivossa nakuttaa...

  Nykyään vietän yksikseni parisen tuntia sunnuntaisin kotona, koska mieheni lähtee yleensä pyöräilemään salille.  En tiedä johtuuko se siitä, että kun hän aina lähti sunnuntaisin töihin, tulee itselleni pieni masennus siitä, ettei olekkaan koko päivää kotona.  Tietysti voisin itsekin tehdä jotain  vastaavaa, mutta jostain kumman syystä sellainen ei nyt meikäläiseen ollenkaan iske.

  Olen tullut ulkopuoliseksi kaikelle isossa porukassa tehtävälle aktiviteetille.  Kuntosalit varsinkin ahdistavat erityisesti.  En viihdy, eikä nyt vaan yksinkertaisesti kiinnosta.

  Vuosi sitten kun sunnuntaisin veimme pojan aina linja-autoasemalle, kun hän palasi lomilta takaisin armeijaan, oli sekin sellainen asia joka lisäsi sunnuntai-illan tylsyyttä.

  Olen joskus lukenut, että tutkitusti  sunnuntai on pahin päivä viikosta.  Uskon sen kyllä ehdottomasti.  Nykyään sunnuntai on siinä mielessä kiva päivä, että tytär, joka on muuttanut pois kotoa, tulee sentään usein kotiin syömään.

Kivoin päivä on perjantai!

Hyvää alkuviikkoa, kaikesta huolimatta!

  35

  Vain elämää

  Tässä en tarkoita tv-sarjaa, enkä laulua jolla on sama nimi.  Tarkoitan että tämä kaikki on vain elämää.  Kaikkineen iloineen ja murheineen.  Joskus iskee alakulo ja riittämättömyyden tunne.  Toisinaan jalat eivät millään meinaa pysyä maan pinnalla.  Auringonpaiste saa hymyn huulille ja jotenkin tuntee olevansa kuin pieni lapsi , joka on kesälomalla, eikä ole kiire minnekkään.  Voi istahtaa keinuun ja lukea postista tulleeen lehden tai kesken jäänyttä kirjaa.  Istua hiljaa ja kuunnella lintujen laulua ja koirien haukuntaa.  Jossakin kaukana menee autoja ja lasten ääniä kuuluu naapurista.  Asettelen itseni parempaan asentoon ja ajattelen olevani kaiken tämän ulkopuolella.  Velvollisuudet eivät paina.  Pari tuntia ihan yksin.  Haen sisältä piirustusvälineet ja piirrän mitä mieleen juolahtaa... Joskus niistä tulee ihan kelpokuvia, usein vaan mielen viivaa paperilla, sen kummempaa päämäärää vailla.

  Kävelen viileällä nurmikolla paljain varpain.  Haen muutaman vaselman pensaasta ja palaan keinuun istumaan.  Olen huono keskittymään, varsinkin lukiessa.  Joskus joudun lukemaan saman sivun monta kertaa uudelleen, koska korvani keskittyvät kuuntelemaan jotain kaukaa tulevaa ääntä.  Usein en muista ollenkaan mitä olen lukenut ja saan taas lukea uudelleen ja taas kyllästyn.

  Menen keittämään kahvia.   Pyykitkin olivat jo peseytyneet ja kaipaavat kuivumaan ripustamista.  Ne siinä kahvin tipuessa ehtii mukavasti viedä ulos kuivumaan.  Par voileipää kahvin kanssa riittää tällä kertaa syömiseksi.  Jos nälkä kasvaa liian kovaksi, en siedä yhtään mitään tai ketään lähelleni, varsinkaan yhtään puujalkavitsiä ei kestä alhainen verensokeri siinä tilanteessa.

  Eilen oli kova nälkä.  Tuli huono olo.  Piti lähteä kaupungille ja mennä johonkin kahvilaan käymään, mutta totesin että jotain on syötävä jo sitä ennen tai murhaan jonkun... en voi ymmärtää kuinka nälkä voi aiheuttaa sellaisen ärsyyntymisen olotilan, mutta se on todella inhoittavaa, kun tietää, että jo muutkin siitä kärsivät....

  Joskus nukun huonosti.  Tiedättehän tunteen kun kaikki maailman asiat ovat siinä päässä pyörimässä, eikä mistään hyvästä saa kiinni.  Kaikki asiat ovat negatiivisia ja paisuvat vielä kamalammiksi yön pitkinä tunteina. Kuinka ihminen voi yöllä ajatella niin paljon ja niin ikäviä...  aamulla on kuin lyötynä, ei saa mistään kiinni  ja fiilis kompuroi joka askeleella...

  Sitten taas välillä kaikki tuntuu niin fantastiselta ja mahtavalta.  Nukkuu kuin pieni porsas, ja vaikka radio soi korvan vieressä, ei siihenkään tahdo herätä.   On niin onnellinen kaikesta ja kaikista.

  Kyllä välilä tulee sellainenkin mieleen että eläimenä olis aika paljon helpompi olla.... Ei tarvitsisi miettiä päällepantavaa. Millaiselta koti näyttää,  Millä tuulella olen tänään.   Mitä ruokaa laittaisin.  Näyttääkö hyvältä, iloiselta, väsyneeltä, surulliselta, olenko hyvä siinä ja tuossa, teenkö asiat oikein vai väärin, olenko tarpeeksi sosiaalinen, teenkö tarpeeksi töitä, että saan laskut maksettua, olenko hyvä ammatissani, olenko tarpeeksi sitä tai tätä, osaanko elää, liikunko tarpeeksi, syönkö oikein vai huonosti, kierrätänkö, soitanko liian kovaa radiota, ärsytänkö naapureita, olenko hyvä äiti, vaimo, ystävä....

  Olisinko lintu  ja lentäisin vain etelän lämpimään......

  34

  Loman loppu

  Kaksi viikkoa lomalla.  Noin aikana se ei tunnu kovin pitkältä ajalta, mutta uskon että se riippuu paljon siitä, mitä sen kahden viikon aikana tekee...

  Kotona ollessa ehkä heräilee vähän myöhemmin, syö rauhallisesti aamupalaa ja ottaa muutenkin aika hissukseen.  Mies nyt kuitenkaan ei malttanut ihan lötkötellä, vaan halusi harrastaa pyöräilyä ja kävi salilla, mutta itse olin kyllä suhteellisen laiskana.

  Omat harrastukseni ovat muutenkin jääneet aikalailla kirjoitteluun ja piirtelyyn.  Jostain kumman syystä liikkuminen on ollut erittäin tökkivää...

  Jonkun verran tuli sentään käveltyä ja kun kaupungissa ollaan ja kesätapahtumia täällä riittää, niitä sitten jonkun verran kävimme katsastamassa.

  Tallinnan reissukin tuli tehtyä.  Ihan sellainen pikainen pyrähdys, mutta yksi yö paikan päällä kuitenkin.  Hotelli sijaitsi lähellä vanhaa kaupunkia, joka oli kätevää, varsinkin silloin kun ei ollut sitä sateenvarjoa mukana...  Ilmat suosivat kuitenkin lomaamme siellä.  Poislähtiessä alkoi juuri sataa kaatamalla, kun uudet lomailijat saapuivat.
   Vanha kaupunki on kyllä ihana.  Sen muhkuraiset kadut ja tunnelma on niin rauhallinen.  Ihmiset kävelevät hitaasti ja nauttivat menneen ajan lumosta.  Siellä on osattu huomioida se myös tarjoilijoiden vaatetuksessakin.  Ihmiset maksavat mukisematta kalliit juomansa kun saavat sen nauttia  sen ajan havinassa...

  Laivalta sitten kannetaan selkä vääränä... tai siis vedetään kärryissä.... halvempaa kaljaa maihin...itseäni se enimmäkseen nolottaisi...mutta jokainen tekee omat ostoksensa.

  Kesä on ollut viileä ja sateinen, mutta kaikkea kasvaa nyt ihan valtavasti.  Viinmarjoja, viinirypäleitä, vadelmia ja mustikoita, jotka ovat tosin vielä metsässä....

Tänä vuonna emme tehneet suunnitelmia kesäloman varalle.  Hieman pelkäsin, että tulee sellainen olo, että päivät menevät siihen, että käydään kaupassa ja tehdään ruokaa ja se on sitten siinä.  No teimme kaupungissa kävelyretkiä, mm kävimme Näsilinnassa joka on ny komeudessaan ihan käymisen arvoinen paikka.  Tosin olimme siellä maanantaina, jolloin museopuoli on kiinni, mutta lounastimme hyvää salaattia.  Huomionarvoista oli myös kätevä tarjotin, josta ei lähtenyt lautaset eivätkä lasit liikenteeseen. Pinta oli hieman matta, siinä pysyi hyvin kaikkiastiat  paikoillaan.  :D

  Parit ukkoset ja sateet, mutta myös kukkaisviikolla osunut kukkaiscruising oli kiva kokemus.  Ajelimme Ratinasta Keskustorille.  Tosin tämä oli jo toinen kerta, mutta yhtä hauskaa on välillä olla itse kulkueessa, kuin katsella sitä ...

  Työt alkoivat, mutta ei niin kiireisenä, kuin kuvittelin.  Enhän tätäkään olisi muuten ehtinyt kirjoitella....


Seuraavaa lomaa odotellen...

  33

  Yllätysvierailu

  Kesälomalla usein sataa ja varsinkin silloin kun oikein muutenkin pännii olan takaa... Kun ei ole tullut suunnitelleeksi mitään erityistä tekemistä, jolloin päivät sitten vaan menevät samalla kaavalla... päivä on jo puolessavälissä ja sitten aletaan miettiä, että pitää käydä kaupassa ja mitä sieltä sitten oikein ostetaan, eli mitä ruuaksi...?

  Kuinka ollakkaan päätin , että lähdetäänkin sittenkin käymään kotikylällä yllättäen, sen enempiä sopimatta.  Sen verran soitin, että äitini on kotona, en muuta.  No tottakai hän siitä arvasi, että luultavasti olemme sinne parin tunnin päästä ilmestyviä, mutta eipä ole sitten ehtinyt montaa päivää odottelemaan.  Hän yllättyi iloisesti.

  Ensitöiksemme kävimme kaupassa, koska hänellä ei kuulemma ollut mitään kotona.  Lopulta muuta ostettavaa ei kuitenkaan keksinyt kuin sämpylöitä... ja kahvipaketin jonka veisi nimipäiväsankarille illalla ( jonka sitten unohdimme ostaa )  Ostimme kuitenkin niitä sämpylöitä, pullaa, lohiviipaleita, etikkakurkkuja, palvattua lihaa...ja karjalan piirakoita, sekä peruna- että riisipiirakoita.

  Mamma oli jo keittänyt kahvit kun palasimme.  Hänelle oli tänään kuitenkin tullut kunnan puolesta kanaa ja riisiä, jonka hän oli jo puoliksi syönyt aamupäivällä, sillä kello oli jo kolme.

  Huomasin, että hän oli laittanut silityslaudan valmiiksi, oli aikonut silittää 3 T-paitaa.  Silittelin ne siinä ohimennen, ja huomasin että pistorasian suojalevy oli pahasti irralaan.  Kiinnitimme sen, kun vihdoin ensin löysimme sopivan ruuvimeisselin.

  Kysyin, mitä muuta tehtävää olisi... eipä tietenkään oikein mitään, mutta tuo kukkapenki on jo niin sotkuisen näköinen ja kukat huonossa kunnossa,   mutta ei kuitenkaan olisi saanut sitä alkaa siivoamaan.  Siihen meni ehkä 10 minuuttia...

  Olin ottanut mukaani uuden lehden postilaatikosta lähtiessäni ja ajattelin että lukaisen sen siellä nopeasti, jotta voin sen sitten jättää sinne lähtiessäni.  Viimeksi käydessäni, olin vienyt hänelle värityskirjan ja puuvärit, sanoin että hän voi sitä väritellä sillä aikaa...mutta jostain syystä siitä ei kuitenkaan oikein tullut mitään, se nyt vaan ei oikein kiinnostanut.

  Kun kerran olen "karvari" ammatiltani, olin ottanut välineet mukaani, tosin olin unohtanut sakset kotiin, mutta eipä se haitannut, kun oli sentään Fiskarssin keltapäiset sakset lähellä... hiukset tulivat kuntoon...  ja samalla se lattiakin sitten imuroitiin...

  Nuo pienet tehtävät ovat isoja iäkkäälle ihmiselle.  Ne vievät yllättävän paljon aikaa koska liikkuminen ja ajatus alkaa kulkea jo vähän hitaasti.  Kaikki tekeminen on kuin hidastettua kuvaa katselisi...   Astianpesukoneen täyttäminen ja tyhjennys on itselleni nopea toimitus ja siinä samalla pyyhkii pöytää tai tekee jotakin järjestelyä samalla...

  Toisaalta siinä se vanhan ihmisen aika sitten kuluukin vähän paremmin kun kaikki tekeminen  vie vähän enemmän aikaa...

  On jotenkin peloittavaa ajatella vanheneminen... kaikki  vanhenevat eri tavalla.  Toisten pää ei pysy ajan tasalla toisilla taas jalat eivät tottele...  

  Ai niin yksi kaappikin sitten vielä siivottiin yhdessä, vaikka hän kovasti vastusteli.  Saimme saaliiksi poltettavaa roskaa ja lasipurkkeja.  Nyt kaappi on siisti ja siellä on tilaa... joulukynttilät ylähyllylle ja muita tarpeellisia tavaroita siihen käden ulottuville...

  Sitten hän haki hitaasti kukkaron.  Sanoin, että en ota rahaa siitä, että puuhailen sieltä täältä jotain pientä.  Olen hänen lapsensa, en siivooja joka ottaa maksun joka tekemisestä.  Laittoi sen setelin sitten kiltisti takaisin kukkaroonsa...  On hassua miten iäkkäille ihmisille on aina tärkeää yrittää maksaa siitä, että tekee jotakin mielestäni ihan minulle itselleni hyvin pientä ja vähäistä hommaa.

  Hän kiitteli moneen kertaan siitä, kuinka oli mukava yllätys, että tulimme noin yhtäkkiä yllättäen... vielä soittaessani kotoa, että olimme päässeet takaisin "ehjänä" hän vielä uudelleen kiitti siitä että oli niin mukavaa...Meillä on aina tapana soittaa, kun olemme päässeet perille.  Se vaan joskus meinaa unohtua...  sitten alkaa puhelin soida ja sieltä mamma kyselee, että jokos olette perillä, kun soittoa ei siihen totuttuun aikaa alkanut kuulua.

  Välittäminen, huolehtiminen ja huolestuminen... niin samanlaisia ja lähellä olevia asioita.  Vähän surullistakin....

  Kotikunta tuntuu joka kerralla aina vaan pienemmältä ja pienemmältä, vaikka se nyt "maailmankartalle" on päässytkin Haikaroiden ansiosta, niitä kun aikaisemmin ei ole Suomessa pesinyt.  Pikkupaikkakunnalle virtaa bongareita päivittäin.  Toivottavasti se tuo myös paikallisille yrittäjille vähän lisäansioita.

  Viikonloppuna on sitten kylän kesäjuhla Kosken kohaus.  Siellä yrittäjät levittäytyvät kylän raitille pikkupöytineeen ja kaikki ovat siellä.  Tänä kesänä vaan ilman haltiattareet ovat olleet huonolla tuulella, jonka vuoksi yksi haikaran poikasistakin menehtyi,

Toivottavasti viikonloppuna kuitenkin paistaa, edes vähän!

  32

  Tavaraa

  Kaikille kertyy joskus ylimääräistä tavaraa.  Se on ollut joskus tuikitarpeellista ja välttämätöntä, mutta ajan myötä muuttunut tarpeettomaksi.  Miksi tavaralle käy niin.?

  Kun vuosia sitten on saanut lahjaksi jonkun koriste-esineen, siihen ei välttämättä ole koskaan kiintynyt, jos nyt jostakin tavarasta voi edes sellaista termiä käyttää... no tykännyt.  Sen on vaivihkaa asettanut hyllylle ja siellä se on nököttänyt vuosikaudet, ilman mitään virkaa.  Pölyjä pyyhittäessä tuskin enää muistan , keneltä olen sen saanut, mutta pieni pelko puserossa piilee, että jos sen nyt heitän pois tai vien kirpparille, sen antaja suutahtaa oikein kunnolla...Jos hänkään sitä enää muistaa.

  Ihmiset pitävät tavaraa kodeissaan kymmeniätuhansia... huh. Jos nyt kaikki pienet pinnitkin lasketaan, niin satatuhatta ei taida riittää.  Mutta nyt on herännyt kysymys, miksi ne muuttuvat tarpeettomiksi.  Mies kysyi, miksi sitten olet ostanut, jos et enää tarvitse?  Hyvä kysymys, erittäin hyvä!  En oikeastaan osaa siihen edes vastata.  Itse ostamat jutut vaan sitten vanhenevat, menettävät kiinnostuken tai ovat sittenkin tarpeettomia..  Hienosti asetellut tavarat kaupassa näyttävät hyviltä siellä, mutta kun tuot ne kotiin, se ei sitten enää näytäkkään hyvältä.   Tiedättehän IKEAn ?? Kaikki on niin ihanasti asetettu esille, että niitä on melkeinpä pakko hankkia kotiin... kunkas sitten kävikään...

  Facessa on oikein IKEAsivut, joissa voi ostaa niitä vieläkin halvemmalla joiltakin, jotka ovat huomanneet saman asian, eivät sitten meille sopineetkaan !

  Liinavaatteet kertyvät kaappeihin ja niitä on saanut joskus joululahjaksi, vanhoja vaan ei saa heitettyä pois.  Ovat jo kulahtaneita ja haisevt kaapille, mutta siellä ne ovat tilaa viemässä.

  Entäs sitten lasten tekemät puulelut koulun puukäsityötunnilla.  Voiko sen hellyyttävämpää enää olla.  Ja meillä vielä kaikkea kaksin kappalein...Ei niitä piirustuksiakaan henno heittää pois, vaikka aikuiset lapseni ovat monesti kysyneet,miksi niitä edelleen säilytän...

  Entäs koulukirjat.  No ainakin aapinen pitää säilyttää, ei oikeastaan muuta...mutta kyllä niitä ainevihkoja taitaa löytyä vielä iso nippu....

  Vanhoja vaatteita, joista vaan niin tykkää.  Se on vaan kangasta! Mutta se oli siellä juhlissa ja niissä häissä tai jokin asiayhteys siihen vaatteeseen vaan liittyy...  Joku sanoi, että ota siitä kuva, vie vähemmän tilaa... mutta jos sitä joskus vielä haluaisi pitää....

  Astioita, jotka ovat ehkä omasta syntymäkodista asti muutosta toiseen roudattu, mutta ei koskaan käytetty.   Kirjat... ei hyvänen aika...  Kaikkea sitä ihminen kerää ympärilleen.

  En koe että korurasia olisi nyt kuitenkaan ensimmäinen josta karsisin mitään.  Korut eivät mielestäni vanhene ja ne oikeastaan muuttuvat iän myötä, eikä niiden arvo edes laske.  Vievät vain pienen tilan.

  Kirjahylly on asia josta haluaisin luopua ja niista "lukemattomista" kirjoista, joita ei ole muistanut kirjakerhosta peruuttaa...

  Liityin facessa sellaiseen ryhmäänkin, kuin  paikka kaikille.  Siellä ihmiset pääsevät sitten kehumaan kuinka hienosti he ovat luopuneet tavaroistaan ja elävät nyt seesteistä aikaa tyhjässä kodissa.  Sotkuinen koti , paljon tavaraa merkitsee inhimillisyyttä ja ihmisten kesken parempaa kommunikointi ja tyhjä avotakkakoti kertoo kylmistä tunteettomista ihmisistä, joille vaan merkitsee ulkoinen käsitys hillitystä luonteesta ja tarkkuudesta ja säntillisyydestä... höpönpöpön!!  Tunnen että toinen vaan ei siedä epäjärjestystä niin hyvin kuin toinen!

  Vaatehuone pursuaa patjoista , matkalaukuista tyynyistä, talvivaatteista, joulukoristeista ( joista käytössä jouluisin  vain murto-osa )  Tyttären hevosharrastus vaatteet ja saappaat, koska hänen omaan kämppäänsä ne eivät mahdu.

  Pesuhuoneestakin löytyy vielä lasten pienenä käyttämiä eläinhahmopesusieniä....jotka eivät ole kelvanneet omaan kämppään...

  Kesäloma alkaa.  Jos emme lähde mihinkään, olisi aikaa siivoilla ja viedä tavaraa pois, mutta toivottavasti paistaa aurinko, silloin on hyvä syy olla ulkona ja tehdä jotain hauskempaa.  :D
 

 

  31

  Ruuhkavuodet

  Se on hyvä termi!  Se kertoo niin paljon siitä, mitä kaikkea yhtäaikaa voi ihmiselle tapahtua.  Tietysti joku hankkii lapset tosi nuorena tai vaikka vasta nelikymppisenä, tai omat vanhemmat ovatkin olleet tosi nuoria, mutta yleisesti kuitenkin ne osuvat siihen viidenkympin tienoille.

  Tunnen eläväni juuri nyt ruuhkavuosiani.   Tosin loppupuolta, koska lapset eivät ole enää pieniä ja osa jo lähtenyt pois kotoa... mutta kokemusta on...
  Elän siis vahvasti vielä työtä tehden ja kuitenkin jo tunnen että olen ennemmin vanha kuin nuori.  En siis ollenkaan tunne itseäni vanhaksi, mutta yli puolenvälin elämää kuitenkin.

  Vanhemmistani  on jo toinen kuollut kohta neljä vuotta sitten.  Äitini on  83-vuotias ja hänen kotonapärjäämistä tässä monesti tulee mietittyä ja tietysti myös siitä on tietynlainen huoli.

Miten lapset pärjäävät elämässä.  Onko sopivia töitä , ovatko he löytäneet oman paikkansa ja ollaanko kasvatettu heidät onnellisiksi ja vastuuntuntoisiksi ihmisiksi.

  Olenko vielä elämäni kunnossa.. ?  Tiedän, ettei urheilu ole lempitekemistäni.  Käyn pitkiä kävelylenkkejä rauhallisessa maastossa tai metsässä ja nautin sellaisesta.  Hikijumppaa olen niin monta vuotta elämässäni harrastanut, että siitä en enää innostu.  Yritin ja halusin olla vähän miehellenikin mieliksi ja käydä salilla, mutta se ei vaan tunnu sellaiselta asialta josta enää nauttisin.

  Nyt tätä kirjoittaessani huomaan sen , jota kaikki elämäntapavalmentajat toitottavat... ajattelen ensin muita ja sitten vasta itseäni, jos silloinkaan...

  Olen löytänyt sen todellisen itseni siinä hetkessä kun luon vimmalla jotakin ...

  Eilen kun satoi, tuli yhtäkkiä mieleeni, että kun päsen kotiin , pitää nopeasti saada vesiväreilä maalattua paperille vahvoja värejä ja viedä se sateeseen... tehdä ikäänkuin yhdessä luonnon kanssa taidetta.   Niistä tuli mielestäni upeita !

  Niin, sellaista ruuhkaa vielä on, että poika asuu kotona ja pohtii jatkaako nyt vielä koulua, kun  sai juuri työpaikan... eilen oli saanut sovittua, että vaikka menisikin kouluun, saa tehdä töitä silloin kun se vaan on mahdollista.  Tiedä sitten haluaako asua enää  kotona...

  Oman elämän aloittaminen on uusi ja jännittävä asia, jota sitten taas äidin kuuluu murehtia...miten ne pienokaiset, jotka ovat aikoja sitten ohittaneet pituuskasvussa minut, elämässä pärjäävät. ?

  Tunnenko itseni sitten tarpeettomaksi, kun viimeinenkin huone tyhjenee ja lapsi lähtee...Osaanko olla murehtimatta ?

  Jonkinlainen side on jo katkennut.  Huomasin armeijan jälkeen, että en enää herää hänen tullessaan aamuyöstä kotiin... symbioosi on ohi.  Voin nukkua.

  Ehkä ruuhka onkin jo helpottamassa... ken tietää...


 

  30

  Hääpäivä

  Niin saapui taas päivä, jolloin muistot palaavat.  Siitä ihanasta ja jännittävästä päivästä, jota ei pysty ennustamaan, ei sitten millään, miten se tulee menemään.  Ainakaan sitä ihan ensimmäistä, nimittäin hääjuhlaa.   Muistan, kuinka oli jännittäviä päiviä siitä, että saadaanko auto käymään... meille oli nimittäin joku " ystävällinen" tyyppi keksinyt laittaa hiekkaa hääautomme tankkiin, muutamaa päivää ennen juhlia...  Onneksi saimme sen hoidettua ja auto oli käytössämme.  On muuten vieläkin.  Ihana babyblue Mustang, eli musse !

  Paikka jossa häitä vietimme, oli omakotitalo Teiskossa.  Siitä talosta oli tehty juhlatalo. Se oli kolmikerroksinen, mutta pienissä häissä ihan ok.   Edellisenä iltana olimme järjestelemässä paikkaa ja pesimme ison määrän uusia perunoita juhliimme, myös sulhanen osallistui. Teimme asiat pitkälti itse.  Mieheni veli vamisti meille ruuan ja kyllä se kakkukin sai  koristeensa.  Sitä miettii, kun on katsellut muutaman hääjuhlaojelman, että en olisi  todellakaan halunnut kuluttaa sellaista määrää energiaa siihen, kuinka mietitään monta kuukautta sitä ja tätä... juhlat kuitenkin olivat meidän näköisemme.

Tosin vieraat jakautuivat eri kerroksiin, eli sellaista yhtenäisyyttä emme saaneet aikaiseksi, mitä yleensä häissä tapahtuu, että kaikki ovat samassa salissa ja hääpari istuu edessä.  Emme sitä oikeastaan kyllä halunneetkaan...

  Häävaatteet oli hankittu ajoissa ja työkaverini avustuksella sain kauniin kampauksen ja kaikki sujui hienosti.  Tytär sai myös oman vaaleanpunaisen kimpun pikkuruusuja...

  Häät olivat Messukylän vanhassa kivikirkossa, jossa oli niin kylmä, että polvilumpiot tärähtelivät... vaikka olikin heinäkuun neljäs!  Mutta kuitenkin senverran lämmintä oli, että katto alhaalla lähdimme kirkolta kohti Teiskoa.  Taisimme sen kuitenkin jossain vaiheessa laittaa suojaamaan kampausta ja välillä oli vähän kylmäkin...

  Mitään kummallisuuksia ei häissämme tapahtunut.  Söimme ja nautimme yhdessäolostamme.  Haitarimusiikki toi tunnelmaa ja uskon että kaikilla oli mukavaa.  Omat sukulaisemme tulivat pikkubussilla yhdessä, joka oli kätevästi ajateltu, kun maalta tullessa on varmasti kaikille mukanaolleille helppoa!

 Tytär lähti samaisella bussilla juhlien jälkeen mammalle ja papalle hoitoon, sillä meille oli jo seuraavana aamuna varattu matka Lontooseen.

  Häitä voidaan juhlia niin monella tavalla... isosti tai pienesti, sillä ei loppujen lopuksi ole kyllä mitään merkitystä.  Tärkeä päivä, tottakai, mutta tärkeimpinä kuitenkin olen pitäny kaikkia niitä päiviä sen hääpäivän jälkeen.

  Jokainen hääpäivä, nyt 23. on ollut tärkeä, milloin missäkin...



 

  29

  Aika-suhteellista

  Kun alkaa miettiä, mihin aika on mennyt, tai kulunut... mitä ikinä se onkaan tehnyt, huomaa kuinka vaikeaa on hahmottaa, miten pitkä aika jostakin tapahtumasta on mennyt.  Hankimme uuden Grillin  sinä vuonna, kun lapset pääsivät ripille.  Paistoimme makkaraa ja vietimme aika rentoa iltaa vieraiden kanssa ..   Se kaasugrilli on todella hyväkuntoinen, eikä uskoisi että se on ollut kovassa käytössä jo kuusi vuotta...

  Vesisänkymme patja alkoi vuotaa ja siinä patjaa tyhjentäessämme mietimme, että eipä siitä nyt niin kovin montaa vuotta ole, kun ostimme siihen patjan... mutta sitten hetken mietittyämme yhdistimme siihen mielikuvan siitä, kun lapset täyttivät sen ilmalla ja hyppivät sen päälle pihalla... Olihan siitä jo aika monta vuotta...

  Kun muutimme tuohon taloon, kotiimme oli Estonia juuri uponnut... Yhtäkkiä ajateltuna ei tulisi  mieleen, että siitäkin tapahtumasta on jo parikymmentä vuotta...

  Vuosien kulkua ei voi, eikä pidäkkään niin tarkkaan miettiä.  Mitä tarkempaa väliä sillä on, onko jostain asiasta kulunut kuusi tai kymmenen vuotta..  Joskus liikaa tulee miettineeksi esimerkiksi omaa ikäänsä.  Vertaa helposti nuorempiin ihmisiin itseään.  Tavatessaan samanikäisiä kavereitaan, tulee miettineeksi, olenko minä vanhentunut yhtä paljon tai enemmän, kuin hän.?  Kuinka paljon sitä elämässä on tapahtunut asioita.  Kun katselee vanhempia ihmisiä, tulee miettineeksi, että minkälainen ihminen olen vanhana, vai tulenko koskaan noin vanhaksi ?   Mikä yleensä on vanha?  Ikä on vain numeroita... ovathan ne vuosia, ihmisen iässä märiteltynä, mutta mitä se merkitsee...  Joskus vuosi menee nopeasti ja joskus se tuntuu käsittämättömän pitkältä ajalta.

  Silloin kun on kivaa, aika menee nopeasti ja kun odottaa jotain tapahtuvaksi, aika ei tahdo millään kulua...

  Sain kerran kummitädiltäni, Anjalta , sellaisen taulun, johon oli kirjoitettu lause;  " Tee työtä, kun eläisit ikuisesti.  Rakasta kuin kuolisit huomenna!"

 Sinäpä ohjetta elämälle!

  28

  Juhannus

  Muistan silloin joskus kakarana, kun olimme suvun mökillä aina viettämässä Juhannusta.

 Mamma oli jo aikaisin päivällä käynyt siivoilemassa mökkiä ja hänellä oli aina tapana koristella mökki koivun oksilla ja tietysti jokaisen talon rappusten pielessä piti olla pienet koivut, niin mökilläkin...Tunnelma syntyi pienistä asioista, ja ne riittivät !

Yksi perhe toisensa jälkeen suuntasi järvelle ja oli todella jännittävää arvailla kenen auto sinne jo oli  tullut ennen meitä... Kaikki olimme serkuksia ja kaikki olivat yhtä iloisia kun saimme porukan kasaan.

 Miehet,  siis isät nappailivat siinä pitkin iltaa juomaa ja äidit pitivät huolta lapsosista jotka silloin tietysti uiskentelivat kaikenaikaa ja juoksivat välillä saunaan.  Silloin oli aina, huom. aina lämmintä.  Ei koskaan satanut , eikä ollut tuulta, eikä kylmä.  Juhannuksena oli kuumaa ja ihanaa.  Meitä oli toistakymmentä eri-ikäistä  mukulaa.  Juoksimme ympäri metsiä ja tanssimme autoradion säestyksellä, tai kasettimankassa  lauloiVirve Rosti  ; Kun chigago kuoli... tai  Ajetaan me tandemilla...

Uimassa ja sunassa kävimme niin kauan, että sormet olivat ryppyiset, huulet siniset ja hampaat kalisivat.  Siinä vähempikin suojarasva jo häviää kropasta sillä liottamisella...

Sitten juotiin Juhannuskahvit, ja syötiin pullaa ja grillattiin makkaraa pienessä grillissä jossa poltettiin käpyjä.  Elämä oli jotensakin lokoista.  Ei ollut väliä, millaisilla vaatteilla sinne mökille menimme tai kuinka hiukset olivat saunan jälkeen.  Kaikki vain olivat ja nauttivat.  Toiset joskus vähän enemmän...

  Sitten tulivat aikuiseksi nekin pienet rääpäleet.  Muuttivat paikkakuntaa ja erottiin toisistamme.  Ei nähty, kuin sukujuhlissa..

  Omien perheiden kanssa vietetty juhannus on ollut vähän erilainen.  Vihta-ainekset on pitänyt kuitenkin aina jostakin metsän reunasta riipiä...

  Juhannussauna on perinne josta emme ole luopuneet.  Jos sinne on satu vihta, se tuo sitä lapsuuden ajan tunnelmaa, eikä siinä juuri muuta tarvita.  Kylmä olut ja grilliin makkaraa paistumaan.

  Tänä Juhannuksena, kun lapset ovat jo isoja , eivätkä he enää vietä meidän kanssamme näitä keskikesän juhlapyhiä, istumme varmaan kaksin lauteilla ja muistelemme, kuinka nopeasti nämä vuodet ovat menneet ja kuinka erilaista meidän elämämme nyt on.

  Toiset lähtevät Kauhavalle viettämään Lentäjän Juhannusta ja toiset olivat päättäneet jättää tämän sateisen Suomen ja lähtevät Kreetan Haniaan.  Sinne mekin olisimme halunneet mieheni kanssa lähteä....

Terveisin villasukat jalassa parempia kelejä odotellessa...

Hyvää Juhannusta itse kullekin !  ;)

  27

  Pyörä

  Niin, onhan mulla pyörä.  Vanha varastettiin pihalta.  Se oli sellainen kolmivaihteinen retkipyörä, Julia nimeltään.  Monta vuotta vanha mutta ihan toimiva ystävä.  Ostin sitten tilalle uuden, vähän enemmän vaihteita ja kauniskin. Sillä ei ole nimeä, paitsi että Nopsa-merkkinen. Edellinen taisi olla Tunturi...  No muutamana kesänä olen silloin tällöin ajanut aamuisin töihin.  Hervanta on siinä mielessä hankala työpaikka sijainniltaan että on sitten aikamoinen puskeminen aamulla.  Lukonmäen kautta kun tie on  12% kulmassa ei sitten kyllä millään pysty näillä lihaksilla sitä ylös polkemaan. E tarvitse edes kuvitellakkaan... Työ sinänsä jo taluttaakkin kun ensin puuskuttaa parit mäet siihen asti, että pääsee mäen juurelle.    Joskus enemmän pyöräilleenä pystyin sen jopa siihen hökkeliin asti polkemaan , joka on alkupäässä mäkeä. Se on joku huoltokeskus, graffiteilla koristeltu.   Se onnistui jopa sillä kolmivaihteisella pyörällä.  

  Eilen työpäivän jälkeen (joka oli siis taas yksi niitä tylsimpiä sitten aikoihin) päätin ottaa pyörän ja lähteä polkemaan.  Otin kunnianhimoisesti suunnaksi Hervannan ja Lukonmäen.  En tosin aikonut sitä polkea, mutta yllätyin etten jaksanut kovinkaan pitkälle. Vai pitäisikö sanoa korkealle...

  Siinä sitten talutin ja puuskutin ja mielestäni se mäki on venynyt myös pituutta viimekerrasta...Olin puolikuollut, kun pääsin ylös, mutta tyytyväinen, sillä pian alkoi alamäki.  Se siinä työmatkalla onkin paras vaihe, kun pääsee laskettelemaan vaan alaspäin kotiinpäin tullessa.  Aamulla vaan pitää lähteä aikaisin...  Onneksi meikäläisellä on työpaikalla suihku.

  No mutta onhan se pyörä hyvä kulkuneuvo.  Luonto lähellä ja maisema vaihtuu koko ajan aivan eri näkövinkkelistä kuin puolinukuksissa auton ratin takaa.  Mutta entäs mitäs sitten jos käy niinkuin tänäaamuna??  Unohdin silmälasit kotiin... Nopeasti vaan  autoon ja äkkiä hakemaan... Mitäs jos olisi ollut pyörällä liikkeellä...  Yleensä nappaan vaan jotakin evästä mukaani ja joskus voi olla isotkin kantamukset mukana.  Ei niitä pyörällä samalla tavalla kuljetella.  En edes mielelläni laittaisi reppua selkääni...

  Autolla kaikki on niin nopeaa ja helppoa.  Mutta tarviiko elämän olla aina niin helppoa...ja nopeaa?

  Tänään juuri pohdin sitä, kuinka rauhallista ja hidasta elämä  voisi olla jos asuisimme siellä jossakin vuoristossa, Bugarachissa, minne on pitkä ja mutkainen tie...siellä ei kiire ole missään vaiheessa ja kaikki samassa kylässä kävelymatkan päässä...siellä ei oikeastaan edes pyörällä tee mitään.

    Ellei sitten halua ajella vuoristossa, niinkuin eräät  ;)

  26

  Asiakas

  Tänään ensimmäinen asiakas oli juuri menetänyt viikonloppuna koiransa... Hän ei yleensä juuri ole jutellut, mutta nyt hyvin avoimesti kertoi, kuinka hänen rakas koiransa ja uskollinen ystävänsä ja perheenjäsen oli jouduttu viemään piikille.

Kaikki oli hyvin aamulla, kunnes yhtäkkiä koiran tassu oli ollut ihan veltto.  Hetken päästä koko jalka oli pettänyt alta ja siinä vaiheessa he olivat lähteneet lääkäriin ... Lääkärille mennessä jo melkeinpä koko toinen puoli oli halvaantunut, eikä mitään enää voinut tehdä...

  Mies kertoi niin kauniisti heidän koirastaan, että olipa taas lähellä, että tälläinen yliherkkä ihminen olisi voinut alkaa vetistelemään... mutta sainpas kuitenkin koottua itseni.  Hn sanoi, kuinka hänen vaimonsa oli mennyt viemään viestiä tyttärelleen henkilökohtaisesti ja kuinka hänen poikansa oli ollut todella surullinen...

  Kysyin, mitä mieltä hän oli siitä, että usein sanotaan, että pitää ottaa uusi koira tilalle.  Mies vastasi, ettei se ollut mikään pesukone, joka uusitaan.. Korjasin, että eihän sen tarvitse korvata sitä vanhaa koiraa, vaan olla joku vaikka toinen rotukin...Hän totesi, että pitää antaa ajan kulua, ehkä joku päivä vielä niin käykin...

  Koira on varmasti kuin perheenjäsen. Itselläni on kovin vähän koirasta kokemuksia.  Mutta kaikkien lemmikkien kuoleminen on ottanut aina lujille, olkoon se kuinka pieni hyvänsä....

  Olen miettinyt koiran ottamista ja jopa sitä vähän ehdottanutkin ihan viimeaikoina...  Mutta tunne on vähän ristiritainen.  Toisaalta haluaisin, toisaalta taas en.   Se että lapset ovat juuri muuttamassa pois kotoaan ja muuttaneetkin, tuntuu olevan oma elämänmuutos jo sinänsä.  Se että alkaisi taas uudelleen aloittaa "koulutus" alusta, ei ihan hirveästi houkuttele.  Tiedän, että koiralle olisi hoitopaikkoja, ja tyttäret haluaisivat kummatkin että sellainen mahdollisuus olisi, mutta jotenkin vaan  se huolettomuus tässä vaiheessa elämää  houkuttelee.

  Ne rutiinit, jotka koiran kanssa pitää olla, varmasti hetken aikaa jäävät päälle, ja tämänkin asiakkaan tavat ja tottumukset seuraavat vielä pitkään mukana... tassunäänet kuuluvat vielä lattialla...

25

  Miehet ja naiset

  Nyt ollaan isojen asioiden äärellä... Ei vaan.  Aamulla tuli vaan mieleeni, kun meinasin vahingossa ajaa pienen lokin poikasen päälle tuossa työpaikan parkkipaikalle kaartaessani.  Otin pienestä rääpäleestä kuvankin ja pienen videopätkän, koska lokkiäiti siellä katon päällä huusi kauhusta, kun lapsonen hortoili autojen välissä.  Siinä sitten tuli joku laitosmies autolla ja ihmetteli, mitä siellä kuvaan... Sanoin että se oli niin suloinen!  Hän siihen vaan totesi kuivakkaasti, että haluanko tulla sinne katolle katsomaan kunka "suloisia" ne oikeasti ovat?   No siinä nyt ainakin tuli selkeästi se ero

  Kun mies yhtäkkiä sanoo, että joku kaveri tulee käymään, tulee paniikki.  Pitää laittaa lehdet pois ruokapöydältä, siivota keittiö, ja muutkin huoneet ja samalla kiukuttaa, miksei nyt voinut aikaisemmin sanoa.  Tulee niin mieleen taas se vanha sketsisarja, josa miehet esittivät naisia.  Pullaa pitää tajota ja kahvia keittää, vaikka toinen tuli vain jotain työasiaa juttelemaan... Tuskin ainakaan kaikki miehet katsovat, onko häntä vasten siivottu...

  Kaupasta haetaan juuri vain ja ainoastaan se, mitä tarvitaan.  Lidl on siitä ärsyttävä kauppa, että aina tekee kuitenkin mieli katsella, mitä siinä keskikäytävällä tarjotaan... mutta mies kävelee määrätietoisesti ruokapuolelle ja myös yhtä määrätietoisesti kassalle ohittaen keskikäytävän sujuvasti.

  Kun mies aloittaa urheilun, hän urheilee varmaan loppuelämänsä.  Kun nainen aloittaa jonkun urheilun, hän vaihtaa lajia useasti ja joskus kyllästyy ja lopulta lopettaa urheilun.

  Kun mies menee parturiin, hän sanoo mitat ja istuu lukemaan lehteä.  Kun nainen menee kampaajalle hän varaa 2-3 tuntia aikaa ja sanoo kampaajalle, ettei yhtään tiedä mitä haluaa, mutta tee jotain kivaa!

  Kun mies lähtee juhliin, hän käy suihkussa ja laittaa puvun päälle.  Kysyy naiselta, minkä paidan ja kravatin laittaa?   Kun nainen lähtee juhliin, käy suihkussa, laittaa hiukset (ellei käy kampaajalla)  meikkaa, lakkaa kynnet, raakaa sääret (toisessa järjestyksessä)  etsii päällepantavaa (ellei edellinen viikko ole mennyt juostessa kaupassa vaatteita etsiessä), valitsee sukkahousut ja kengät, korut...ja vaihtaa vielä viimehetkessä ne pariin kertaan...sillävälin mies makaa ottamassa aurinkoa ja käy sen suihkun sitten varttia ennen kuin ollaan lähdössä...

  Toisille miehille auto on vain kulkuväline. Toisille miehille auto on perheenjäsen.  Sitä pestään ja vahataan vähän väliä. Imuroidaan ja suihkutellaan silikonia kojelautaan..

  Toisille naisille auto on liikkumaväline jonka takapenkiltä voi löytyä vaatteita joka lähtöön, suklaakääreitä ja karkkipusseja, juomapulloja ja roskia muuten vaan joka puoleleta.  Toisille naisille se on kuluväline, jonka mies on laittanut moitteettomaan kuntoon ja joka kiiltää ja loistaa ja on siistissä kunnossa, aina valmiina.  Tankki täynnä tuoksuvaa menovettä, pissapoika valmiina palvelukseen ja öljyt katsottuna!

  Kun mies lukee lehteä, hän lukee sen alusta loppuun(tai lopusta alkuun) mutta yhdellä kerralla.  Kun nainen lukee, hän selailee ja katselee kuvia ja jättää sen usein kesken ja ehkä pöydälle auki, jotta voi jatkaa siitä, mihin jäi, kun piti välillä mennä tekemään jotain muuta...

  Kun mies tekee ruokaa, hän paistaa pihvin.  Kun nainen tekee ruokaa, hän tekee salaattia ja sekoittaa kastikkeet, keittää parsakaalia ja pilkkoo juureksia ja vihanneksia, marinoi ja maustaa. Kattaa pöydän ja täyttää vesikannut ja laittaa servetit.  Siinä jossain vaiheessa myös pyöräytää jälkkäriksi mummon marjapiirakan  ;)

  Kun mies on vaihtolämpöinen, hän kulkee shortseissa ja t-paidassa toukokusta syyskuuhun.  Kun nainen on jotain muuta kuin vaihtolämpöinen, hän tarvitsee sukat ja takin vaikka olisi keskikesä ja kolmekymmentä asteetta lämmintä.  Kun välillä on liian kuuma ja välillä kylmä!  Koskaan ei ole tasaisen mukavaa lämpötilaa... vaikka miehen mielestä on!

  Kaikki miehet eivät tietysti käyttäydy kuten kuvasin, mutta usein kuulee juuri näin käyvän...

  Olisi kyllä aivan liian monimutkaista asua naisen kanssa... miehet taitavat olla vielä kärsivällisempiäkin kuin naiset...



 

 

 

  24

  Ruokaa...

  Joka päivä pitää tehdä ruokaa, sehän on selvä.  On niitä lempiruokia, joita voi tehdä enempiä ponnistelematta, koska ei tarvitse miettiä, miten tehdään, vaan se käy jo lähes automaattisesti, kun niitä samoja tulee niin usein tehtyä.  Varmaan osaiain unissanikin tehdä Cobbin salaattia tai spagettikastiketta tai makaroonilaatikkoa...Kuinka monta erilaista ruokaa on olemassa... kuitenkin usein päätyy samoihin tuttuihin juttuihin.

  Silloin lapsena oli joitain ns inhokkiruokia. Perunat ja läskisoosi, maksastroganoffit ja veripaltut, joita ei enää lapsille koulusa ole vuosikausiin tarjottu.  Silloin kyllä oppi syömään kaikenlaista, ei niin hyvää, eikä maukasta, mutta oppi olemaan ronkeloimatta pienistä.  Sillä jos et syönyt, vaikkei mieli tehnytkään, tuli nälkä.

  Muistan kun tuli lasagnet, pizzat ja hampurilaiset.  Lasagnea opin tekemään jo 80-luvulla.  Asuimme malla eikä mitään saanut valmiina kaupasta, oli siis tehtävä itse.  Pizzaakin opin nopeasti tekemään, mutta kotitekoisia hampurilaisia vasta joskus myöhemmin ...eipä niitä siihen aikaan vielä harrastettu.

  Parsakaali on meidän perheen koetinkivi.  Nuoret miehet joutuvat aina sitä syömään, vaikka eivät olisi koskaan tykänneetkään... vävypoikakin oppi ja väittää tänäpäivänä jopa tykkäävänsä siitä...   ;)

  Jälkkäreitä en ole paljon harrastanut, mutta yksi on ylitse muiden. Mamman marjapiiras, se johon tulee kermaviiliä ja marjoja.  Se on pettämätön suosikki.

  Äitini teki paljon leipomuksia, kun olin pieni.  Kuivakakkuja pipareita, kääretorttua, omenapiirakkaa, taatelikakkua, ja pullaa!  Monta vuotta leivoin itsekin pullaa ja sitten alkoi tuntua, ettei oikein kukaan niistä välitä.  Tytär kävi koulua, jossa heillä oli työharjotteluaikana kahvila.  Siellä hänestä kehkeytyi lähes pullavastaava, kun ne korvapuustit olivat todella hyviä.  Eipä niitä oikein muut siellä osanneet tehdäkkään...

  On kiva, että on voinut opettaa lapsilleen joitain asioita niin että he sitten mielellään niitä tekevät.

  Toinen tytär hallitsee juustokakut, joita taas tuskin koskaan en itse ole leiponut.

  Kaikilla on omat bravuurimme.   Mitäs jos leipoiskin pitkästä aikaa pullaa......

 

  23

  Kesällä

  Kun energia  lopputalvesta alkaa olla vähissä, alkaa armoton kevään ja kesän odotus.  Taas juuri niin , ettei voi vaan elellä tässä hetkessä..  Sitku, mutku...ajassa vaan kaikenaikaa.   Olen kevään lapsi.  Syntynyt vapun alla, aatonaattona.  En pilaa kenenkään Vapunviettoa synttäreilläni.  Olen valosta elävä ja tuoksuja tunteva.  Vähän liiankin.  Odotan niitä vaaleanvihreitä hiirenkorvalehtiä koivuihin.  Tuomen tuoksuja ja sireenin sinisiä ja valkoisia kukkia. Tunnen linnunlaulujen soinnit, vaikken lintuja tunnistakkaan.  Satakieli asusti kerran maalla asuessani puutarhassa, se lauleskeli niin raivokkaasti, että oli vähitellen jo häädettävä se nurkilta pois omalla laulullaan... nauhoitimme sen omaa laulua ja soitimme sitä puutarhaan päin, satakieli lähti.

  Kaupungissa terassit täyttyvät janoisista ihmisistä ja naamat paistuvat punaisiksi, kun kontrolli alkaa pettää, kun ei enää muisteta, kuinka monta tuntia siellä onkaan tullut istuttua.

  Onneksi oma pääkoppa alkaa kiehua niin nopeasti kuumassa, etten pysty istumaan muutenkaan kauaa auringossa, saatikka siinä vielä juomaan , huono olo yllättää nopeasti.

  Joka kesän alussa päätän pyhästi pyöräillä työmatkaani muutaman kerran viikossa.  Viimekesänä en pyöräillyt kertaakaan ja tänäkesänä taas aion.  Jos on aamulla noin varttia yli seitsemän kovin kylmä, en lähde. Muistissa on liiankin hyvin se kesä, kun sain kurkkuni kipeäksi ja se sitten kiusasi monta viikkoa.  Tekosyy tai ei, niin viileä ilma ei ole ystäväni.

  Tuskin koskaan liian kuumaa on aamuisin, mutta joskus väsyttää vietävästi.

  Kesällä siis pukeudutaan myös aika paljastavasti, johon itse en oikeen koskaan ole mieltynyt.  Mieluiten pitäisin mustia vaatteita pystyraidoituksella, koska olen kuullut, että se hoikentaa... mutta musta on kesällä niin turkasen kuuma vaatteen väri.   Sellaisia löysiä kauhtanoita vaan päälle ettei  tarvitse vetää vatsaa sisään, vaan voi antaa vatsan lörpöttää huolettomasti  ;)

  Olen nautiskelija, minkäs sille mahtaa mutta kuitenkin elän suht kurinalaista elämää kesälläkin.  Syön salaatteja ja juon kevyitä lähes sokerittomia rose viinejä.  Uskokaa ken haluaa...

  Oma terassi on paras paikka.  Siinä viiniköynnösten alla lämpimässä, oman perheen parissa maistuu Kreikkalainen salaatti, viininlehtikääryleet, tzaziki ja Retzina.  Siinä ei muuta tarvita.

Lämmintä, aurinkoista ja vähäsateista kesää odotellessa...

 

  22

  Pyreneillä

  Lähdimme matkustamaan.  Mieheni pyöräilee, minä " huoltojoukoissa" mukana hääräilemässä.  Meitä lähti parikymmentä eri ikäistä  toisillemme suht vierasta ihmistä.  Eri tilanteista ja erilaisista ammateista....   Silloin kun ei tunne ihmisiä entuudestaan, sitä kaukaa katselee vähän varovaisena ympärilleen.  Helposti luo erilaisia mielikuvia, millaisia he ovat, ja joistakin huomaa tehneensä aivan vääriä ensivaikutelman johdosta johtuvia päätelmiä.  Ensivaikutelma voi pettää pahasti...

  Lentokentällä varovasti tervehditään ja mittaillaan...ainakin tuntui siltä..

  Lentomatka sujui mukavasti ja bussimatkalla olo oli jo rauhallinen mutta vähän jänskätti, millainen paikka meitä odottaisi... Barcelonan läpi kuljettaessa taas tuli mieleen kuinka isoja kaupunkeja todellakin on niin paljon...sielläkään en ollut aikaisemmin käynyt.

  Hotelli oli kaunis, valkoinen, paljon kirkkaan punaisia kukkia parvekkeilla.  Pitkät käytävät. Parveke altaalle päin.  Sisäänkirjoittautuminen kestää aina ja odottavan aika on aina vähän pitkää...

  En puuttunut paljonkaan pyöräilijöiden touhuihin, katselin sivussa ja olin salaa tyytyväinen, että en siihen ole lähtenyt mukaan, koska pelkäsin aina pienestä lähtien ajaa lähellä muita pyöräilijöitä .  Mitäs jos rengas osuu edellä ajavaan, kaadun tai en jaksa, tai en vaan uskalla ajaa alas , kun vieressä on valtavan iso pudotus... siellä niitä pudotuksia ja jyrkkiä mäkiä riitti...

  Illalla kävimme syömässä hotellin ravintolassa.  Matka oli puolihoidolla...  Ruokalajeja oli niin  monta, että siinä jo oli sulattelemista, mitä kannattaisi ottaa lautaselleen.. Kaikki oli aseteltu kauniisti ja sievästi ja valtava pulina siinä ympärillä kertoi sen kuinka iso hotelli todellakin oli.

  Ensimmäisenä iltana tutustuimme myös oppaaseemme, jolla tarinaa riitti kerrottavana vaikka kuinka paljon.  Aloin tuntea oloni jo aika kotoisaksi.

Seuraavana päivänä pyöräilijät tekivät jo pienen lenkin ja itse kävin rannalla kävelemässä.  Ranta ei ollut ns. hiekkaranta, vaan se oli pikkukiviranta, jossa jalat upposivat joka askeleella kymmemen senttiä alaspäin..ja jalanpohjat saivat hyvää hierontaa ja lämpöhoitoa...  Kauan ei siellä rannalla kannattanut maata, sillä aurinko paistoi täydellä voimallaan, ja valkoisella nahalla saa nopeasti palovammoja..

  Kaikenlaista voi sattua ja sen vuoksi huomaa elämän haurauden aina uudelleen ja uudelleen... Joukkueen johtaja sai jonkin sairaskohtauksen ja sinä illalla mielialat olivat todella alhaalla, mutta onnksi kaikki palautui nopeasti.  Eipä siitä sen enempää.

  Seuraavana päivänä lähdön piti olla aikaisin aamulla, mutta kujetuksen kanssa oli vähän onelmia, joten lähtö viivästyi.  Pääsimme kuitenkin matkaan ja lähdimme kohti Bugarachia.   Nuori rallikuskimme sai minut jopa nauttimaan siitä varmasta ajosta jota huikeissa maisemissa ja mutkaisilla kapeilla teillä menimme.    Pyörien kuljetusauto oli sitten jossakin kohtaa hajonnut ja sen matkustajat saivat sitten odotella vähän  pidempään perillepääsyä.

Pyörät tulivat vasta illalla perille, joten sen päivän lenkki jäi heiltä väliin.

  Majatalon nuoret Hollantilaiset yrittäjät, Rommie (en ole aivan varma, miten nimet kirjoitetaan) ja Sander, olivat aivan ihania nuoria ihmisiä, heillä on kyllä sydän paikallaan ja luonto  kaikki kaikessa...

  Ruuat sulivat suussa ja maistuivat taivaallisilta...

  Aamulla kukko herätti meidät uuteen päivään,  Aasit hirnuivat? solan pohjalla ja kissat ja koirat pyörivät jaloissamme... Lintujen laulu oli uskomattoman kaunista, koska mitään muuta ääntä ei juuri ollut ympärillämme.

  Päivät ja illat kuluivat nopeasti,  Ymmärsin kuinka lähellä luontoa olimme kaiken keskellä ja monesta todella kaukana.  En hetkeäkään kaivannut kaupunkiin.

  Paluumatka kuilui rattoisasti juttuja kertoen ja kuunnellen.

  Takaisintulo Santa Susannaan ei sujunut niin leppoisasti.  Joku oli unohtanut laukkunsa kauas Ranskan puolelle..

 Kaikkea voi reissuissa tapahtua...mutta asioilla on tapana järjestyä....

  21

  HSP

  Kun tuntee niinkuin tuntee...kurkkua kuristaa, kyynel pyrkii silmään... tilanteet ovat joskus vähän kiusallisia... Tarvitsee vain tietyn musiikin, niin muuta ei sitten tarvitakkaan... Jotkut musiikit ärsyttävät niin paljon että pitää lähteä ulos tai laittaa radio kiinni.  Mainokset jotka ovat pitkiä ja turhia, ja joissa puhutaan liian nopeasti...

  Pienet hellyyttävät eläimet liikuttavat... Lasten hyväksikäyttö, väkivalta, sota, raiskaukset,  epäoikeudenmukaisuus,  raakuus elokuvissa... ei pysty!

  Kylmä, kuuma, väsymys, nälkä, ...kiukuttaa ärsyttää...

  Luonnon kauneus, värit tuoksut linnunlaulu, metsän rauhallinen vihreys,  hermot lepäävät.  Radio kiinni, kynä tai sivellin kädessä,  rauhoitun.

Jotkut tuoksut tuovat jopa lapsuudesta saakka muistoja ja tuntemuksia.

  Kun ihmiset ovat iloisia, naurua ja rentoa yhdessäoloa...nautin.  Surullisia ilmeitä, valitusta ja toisten mollaamista... otan nekin itseeni, vaikkei tarvitse, otan silti.

  Mietin pitkään jonkun toisen sanomisia, tai sitä sanoinko itse jotenkin hölmösti.  Toinen ei edes välttämättä ole huomannut omaa möläytystäni, mutta minua se voi vaivata kauan jälkeenpäin...

  Olen pitkävihainen jos minua kohtaan on oltu epäoikeudenmukainen tai joku on ollut jotain kohtaan .  Viittaan nyt tässä oman asuinympäristöni kyyliin...

  Elä ja anna muidenkin elää on kyllä ehdoton mottoni.  Kaikilla on täällä tilaa ja jokaisella ihmisellä on varmasti omat murheensa ja ilonsa...

  Herkkyys on piirre, jolle ei voi mitään, mutta se hallitsee ihmistä kumman tiukasti.  Onneksi meitä on paljon ja saamme tukea toisilta herkkiksiltä...luovuus ja herkkyyshän kulkevat todellakin käsikädessä...

  Ollaan vaan reilusti herkkiä vaikka se joskus hämmentääkin.

  20

  Matkustelua

  Mieheni asiosta olemme lähdössä matkalle.  Hän on ahkerasti käynyt salilla ( toisin kuin minä) ja pyöräillyt spinning-tunneilla monta kertaa viikossa.  Nyt sitten useita kuukausia on ollut tiedossa, että lähdemme Pyreneille.  Siellä parikymmentä innokasta ja rohkeaa pyöräilijää lähtee puskemaan ylämäkeä ja päästelemään alamäkeä tuntitolkulla...  Itseäni hirvittää jo pelkästään Lukonmäen lasku saatikka jaksaisi polkea sitä ylös...ei vaan kiinnosta ja pelottaakin...itsesuojeluvaisto pukkaa päälle ja tulee vaan niin huono tunne...

No, kuitenkin pääsen mukaan.  Siis minut halutaan mukaan ja aion olla kyllä tsemppaamassa kaikin puolin.  Ellei sitten rantalöhöily vedä enemmän puoleensa...

  Se miksi siitä tässä nyt kirjoitan, johtuu siitä, että on ollut tosi tuskaa, kun siitä reissusta on tiennyt niin kauan...Yleensä lähdemme äkkilähdöllä, korkeintaan päivän varoitusajalla.  Silloin ei ole aikaakaan miettiä liikaa yksityiskohtia, mitä pitää tai ei pidä ottaa mukaan.  Odottaa ja odottaa...tulee tunne että odottaa liikaa...

  Mietin, mitä todellakin teen sinä aikana kun muut pyöräilevät kolmesta kuuteen tuntia.  Olenko mukana autossa joka kulkee viimeisenä, siis huoltoautossa... tietysti ainakin joinain päivinä.  Otanko piirustusvälineet ja tallennan kaiken näkemäni maaston kuvina, vai luenko kirjoja.  Kukaan ei sano mitä minun pitää tehdä... Se on minun aivan oma lomani, siitä olemme maksaneet.  Pitääkö joku päivän tauon pyöräilystä ja on seuranani.  En tunne heistä ketään, mutta eiköhän siellä tutustu...

  Tylsää ei varmasti tule olemaan vaikka olisin koko ajan yksin. Siinä olen hyvä.  Kotonakin yksin ollessa osaan olla tekemättä mitään!  Tuolla voin olla sitä vieläpä hyvällä omalla tunnolla.  Paitsi, että muut urheilevat, minä en, no ainakaan pyörällä, ehkä lampsin jonkun verran mäkeä ylös, toista alas, ellen eksy...

  Kolmen päivän päästä tiedän jo vähän enemmän, kun lentolakkokaan ei vielä tullut!

  Taidanpas kaivaa matkalaukun esiin....

  19

  Kauneudenhoitoa

  Sain synttärilahjaksi lahjakortin kauneushoitolaan.  Siitä onkin jo jokunen vuosi, kun olen viimeksi sellaista herkkua saanut maistaa.  Aikakin oli varattu heti, jottei jää käyttämättä, tai viimeiseen hetkeen, niinkuin yleensä käy.   Vähän jännittikin.

  Paikka oli aika sivussa, mutta atmosfääri oli juuri sellainen kuin yleensä niissä tuppaa olemaankin. Rauhallinen, siisti ja mukava.  Hiljainen musiikki soi taustalla.  Joka puolella oli suolapölyä, koska hoitolasa oli myös suolahuone.  Kyltillä oli myös sitä pahoiteltu, että sitä suolapölyä on kaikkialla. Hyvä huomio, sillä joku olisi voinut luulla ettei pölyjä ole pyyhitty aikoihin  :)

  Pääsin täyttämään henkilötietoja johon merkittiin yleisimmät allergiat ja sairaudet, mikä oli tietysti tärkeää ja asiallista.  Seesamöljyllä hieronta olisi voinut olla kohtalokasta!

  Hoitaja oli vaan saanut järkyttävän flunssan ja yski ja niisti usein. Ajattelin siinä jalkakylvyssä istuessani , että kysyn haluaako lähteä kotiin ja tulen myöhemmin hierontaan, mutta hänelle oli tulossa vielä samana päivänä muitakin asiakkaita, joten eipä siitä paljon apua olisi ollut...  Hyvin hän kuitenkin sai oltua yskimättä siinä hoitaessa.

  Niin, tosiaankin, hoitoon kuului jossakin maidossa varpaiden lilluttelu, vesi oli ihanan lämpöistä... Sitten hän toi tuoksuvaa kardemummalta tuoksuvaa ja maistuvaa kahvia.  Sitä siemaillessa ajattelin, kuinka pienet jutut tekevät ihmisen onnellisksi... varpaat vedessä, jonka joku muu on siihen kantanut...

  Sen jälkeen asetuin pedille kasvot alaspäin ja selkä ja jalat hierottiin kookosöljyllä.  Ihana tuoksu leijaili ympärillä ja hieronta oli sellaista sopivan kevyttä.  Sitten kun haluan jotain lihashoitoa, menen luottohierojalleni ja se saakin  tuntua vähän erilaiselta.

  Siinä peiteltynä lämpimästi makasin viimeiseksi selälläni ja kasvoja käsiteltiin monenlaisilla voiteilla, jotka tuoksuivat ihanalta. Suklaan tuoksu leijaili nenääni ja melkeimpä olisi tehnyt mieli vähän lipaista ja maistaa, josko se olisi ollut syötävää...

  Ainoa harmi oli se, että välillä hoitajani joutui käymään myymässä lahjakorttia asiakkaalle, mutta tiedän sen, kun tekee yksin töitä, on pakko välillä mennä.

Lämpimillä pyyhkeillä pesu tuntui hyvältä ja iho oli raikas.  Tämä on sellaista yleellistä nautintoa.  Yritin koko ajan keskittyä vain nauttimaan tuoksuista ja hieronnasta...kun aina pitäisi elää hetkessä eikä miettiä, että kohta tämäkin ihanuus loppuu...

Ajattelin, että edes kerran vuodessa jokaisen pitäisi nauttia, vaikkei muusta, kuin upottaa edes ne varpaat lämpimään veteen,  silloin ei voi juosta!

  18

  Syntymäpäivä

  Täytän tänään 55-vuotta!

  Ikä on vaan numeroita, sanotaan.  Totta.  Ei se numero kerro ihmisestä muuta kuin sen, että kuinka kauan täällä pallon päällä on hengitetty.  Toisinaan pinnallisia nopeita henkäisyjä, välillä pitkään ja syviä huokailuja.

  Joskus ihmettelee, miksi ikääntymistä pitää juhlia?  Onko se juhlimisen paikka, että vanhenee ?  Ymmärrän kyllä lasten juhlat ja sen kun täyttää kymmenen tai 18... mutta että puoli vuosisataa... onko se sitten hyvä syy juhlia.

  Kun täytin kymmenen, sovimme, että sen jälkeen ei enää kotona juhlita niin että kutsutaan kaikkia kavereita juhlimaan. Se oli meillä käytäntö ja eipä siitä sen enempää.

  En edes muista kun täytin 20 tai 30.   Nelikymppisenä päätin, että jos juhlin, juhlin nyt enkä 50 vuotiaana. Silloin sitten  sainkin lahjaksi kuumailmapallolennon.  Se oli paras kaikista synttärijuhlistani.  Liitelimme Tampereen taivaalla, juuri sellaisen tunteen haluaa tuntea, kuin lintu liidellä ja tuntea sitä vapautta ja katsella alaspäin järvien muotoa ja puiden latvoja...  Toki 40-vuotis juhlat olivat hauskat ja ihanat ihmiset ympärilläni, mutta en kokenut, että  olisi välttämätöntä ollenkaan juhlia ikääntymistä ...

  Olemme käyneet vuodesta toiseen Näsinneulassa syömässä kaksin puolisoni kanssa.  On hauska katsella ensinnäkin sitä, miltä näyttää Näsijärvi Huhtikuun lopussa. Joskus jäät eivät ole vielä lähteneet, joskus pikku paatit lipuvat ristiin rastiin jättäen pitkiä vanoja taakseen.  Särkänniemi heräilee talviuniltaan ja siellä alhaalla käy kova kuhina, kun paikkoja laitetaan kuntoon ja laitteita testaillaan.  Jospa näkisi taas minkälaisia uusia laitteita on tullut.

  Ruokaa odotellessa olemme usein huomanneet sen, että aaton aattona on rauhallista istuskella yläilmoissa, silloin ei ole vielä ruuhkaa ja eräänä vuonna istuimme siellä kaksin.  Yksityistilaisuus :)

  Kerran vuodessa syömässä, yhdessä, kaksin, vuoden vanhempana jälleen kerran.