42
 

  Myötätunto ja myötähäpeä..

  Katselin uteliaisuuttani sarjaa Maria Veitola yökylässä.   Yllätyin kuinka suurta myötätuntoa tunsin Renny Harlinin jaksoa katsoessani.  En tiennyt sitä, että hän asuu Kiinassa.  Olen luullut, että hän on keskittynyt tekemään elokuvia vain Amerikassa.  Nyt kun hän siinä kertoi kuinka ikävä hänellä oli koiraansa ja kuinka kauniisti hän puhui myös siitä, että hänen äitinsä oli joutunut lukemaan kaikenlaisia juoruja itsestään.  Hän olisi halunnut säästää muita perättömiltä juoruilta, joita ilkeät toimittajat yksioikoisesti olivat hänestä kirjoittaneet...

  Tähän asti , siis ennen tätä sarjaa, olin pitänyt Mariaa vähän turhan määrätietoisena ja vähän päällepäsmärinä, mutta nyt kyllä muutin mieltäni.  Maria oli kiinnostava ja kiva.

  Ei ole varmaankaan kovin helppoa astua jonkun henkilön yksityisalueelle yön yli, tietämättä toisesta juuri mitään muuta kuin mitä lehdistä on saanut lukea.

  Mutta sitten tipahti kyllä maan pinnalle kun tuli vastaan tämä, jo paljon jälkeenpäin julkisuutta saanut Anun ja Risto-Matin jakso.  Kuvittelin, että Risto-Matti asuu sellaisessa isossa avarassa pelkistetyssä lukaalissa...Se tavaramäärä ja taulujen ja kirjojen sekamelska sai melkeinpä liikuttuneeksi.  Mutta sitten tämä kamala ihminen saapui, räkättävän naurunsa kanssa pilkkaamaan Mariaa ja haukkumaan ja komentelemaan. No huhhuh!!  En muuta voi sanoa kuin että koin suurta myötähäpeää.

  Ihmiset ovat sitten mielenkiintoisia.  Jotkut ovat päällepäin fiksuja ja kauniita.  Kyllä, mutta sitten kun luonteen oikea puoli tuleekin esille, ei voi kuin ihmetellä, miten ristiriitaisia tunteita sellaiset saavat aikaiseksi.

  Olen erityisherkkä, joka jossakin kirjoituksessa on jo tullut esille.  Koen suuria tunteita ja joskus niitä mietiskelen jopa yön pitkinä pimeinä tunteina.  Koen myötäelämistä joskus siinä määrin, ettei olisi ihan tarpeellistakaan.  elän voimakkaasti , jopa niin , ettei itkusta meinannut ollenkaan tulla loppua, kun tulimme elokuvista .  Kävimme katsomassa vuosia sitten Forrest Gumpin. Vuonna -94
  Olen niin myötäeläväinen kaikkea poikeavaa kohtaan, etten millään voisi esim. olla sairaanhoitaja.  Tiedän että sääli on sairautta tavallaan, mutta koen niin ylikierroksilla kaikki asiat.  Lapseni ovat sen joutuneet monesti huomaamaan, saati sitten mieheni... mutta ovat he silti sen hyvin kestäneet.

  Koen myös todellakin suurta myötähäpeää, jos joku porsastelee julkisesti tai tekee jotain ällöttävää.

  Olen miettinyt, miksi en tykkää käydä kuntosalilla suihkussa tai saunassa.  Tajusin eräänä päivänä, etten , vaikka olenkin suomalainen, tykkää näyttäytyä saati katsella alastomia ihmisiä...
  Kerran  salin pukuhuoneessa ,eräs ulkolainen nainen föönäili alasti hiuksiaan peilin edessä siinä muiden kulkiessa ohitse.  Tunsin jotenkin myötähäpeää, vaikka hän olikin timmissä kunnossa, mutta se vaan ei oikein ollut sopivaa.. En tosiaankaan ole mikään siveyden sipuli ja sanon mitä ajattelen, mutta ilmeisesti ikäkin on tehnyt asiansa. Jotkut jutut vaan eivät enää ole ok.

  Kenetköhän näemme yökylässä ensikerralla?  Hei ensikertaan, sanoi Arja-täti ja katsoi taikapeiliinsä.