36

  Sunnuntai

  Viikonpäivä, joka jostain syystä ei ole lempiviikonpäiväni.  Se on lapsena ollut se kyläilypäivä, jolloin tuli sukulaisia tai tuttavia käymään.  Jos menimme sellaiseen kylään, jossa ei ollut lapsia, se oli oikeastaan suoranaista tylsyyttä.   Seuraavana päivänä tuli arki ja sen velvolisuudet, ja ehkä vähän aamulla väsyttikin.  Naapurissa kyläillessä myöhään, isä kantoi minut kotiin, hyvä palvelu sinänsä...

  Kouluikäisenä sunnuntait olivat ainoita vapaapäiviä, kunnes myös lauantain koulupäivät lopetettiin ja tuli 5-päiväinen kouluviikko.  Se tiesi lauantai siivousta tai lepomista.  Äitini kysyi; leivotko vai siivoatko?  Useimmin leivoin.  Muita vaihtoehtoja ei sitten ollutkaan.  Esim. Makaatko iltapäivään  vai pelaatko...

  Siivouspäiväksi lauantai sitten moneksi vuodeksi jäikin, vain tottumuksesta.  Sama kai se nyt on minä päivänä siivoaa, mutta kun silloin on aikaa, vaikka toisaalta ehtisi hyvin arkenakin töiden jälkeen ne pari mattoa ravistaa ulkona.  Tavat ovat tulleet jäädäkseen ja se luo ehkä tietynlaista turvallisuutta, ainakin lapsille, että asiat tehdään samalla tavalla.

  Olen vähän sunnuntai-allerginen... Silloin kun muutin manseen, mieheni oli yrittäjä, ja aina sunnuntaisin töissä.  Jos tuli vieraita, kävimme häntä morjestamassa työpaikalla, koska hänen työpäivänsä päättyi vasta yhdeksältä, ja siihen liittyvät siivoushommelit ym työhön liittyvät jutut oli tehtävä työpäivän lopuksi.    Kylässä kävin sitten lasten kanssa keskenämme ja kaikissa juhlissakin, koska mieheni oli "aina" töissä viionloppuisin.

  Sunnuntait tietää myös aina tietysti sitä, että henkisesti huomenna on työpäivä.  Sitä ei tietenkään aktiivisesti koko ajan ajattele, mutta kuitenkin se siellä takaraivossa nakuttaa...

  Nykyään vietän yksikseni parisen tuntia sunnuntaisin kotona, koska mieheni lähtee yleensä pyöräilemään salille.  En tiedä johtuuko se siitä, että kun hän aina lähti sunnuntaisin töihin, tulee itselleni pieni masennus siitä, ettei olekkaan koko päivää kotona.  Tietysti voisin itsekin tehdä jotain  vastaavaa, mutta jostain kumman syystä sellainen ei nyt meikäläiseen ollenkaan iske.

  Olen tullut ulkopuoliseksi kaikelle isossa porukassa tehtävälle aktiviteetille.  Kuntosalit varsinkin ahdistavat erityisesti.  En viihdy, eikä nyt vaan yksinkertaisesti kiinnosta.

  Vuosi sitten kun sunnuntaisin veimme pojan aina linja-autoasemalle, kun hän palasi lomilta takaisin armeijaan, oli sekin sellainen asia joka lisäsi sunnuntai-illan tylsyyttä.

  Olen joskus lukenut, että tutkitusti  sunnuntai on pahin päivä viikosta.  Uskon sen kyllä ehdottomasti.  Nykyään sunnuntai on siinä mielessä kiva päivä, että tytär, joka on muuttanut pois kotoa, tulee sentään usein kotiin syömään.

Kivoin päivä on perjantai!

Hyvää alkuviikkoa, kaikesta huolimatta!