20

  Matkustelua

  Mieheni asiosta olemme lähdössä matkalle.  Hän on ahkerasti käynyt salilla ( toisin kuin minä) ja pyöräillyt spinning-tunneilla monta kertaa viikossa.  Nyt sitten useita kuukausia on ollut tiedossa, että lähdemme Pyreneille.  Siellä parikymmentä innokasta ja rohkeaa pyöräilijää lähtee puskemaan ylämäkeä ja päästelemään alamäkeä tuntitolkulla...  Itseäni hirvittää jo pelkästään Lukonmäen lasku saatikka jaksaisi polkea sitä ylös...ei vaan kiinnosta ja pelottaakin...itsesuojeluvaisto pukkaa päälle ja tulee vaan niin huono tunne...

No, kuitenkin pääsen mukaan.  Siis minut halutaan mukaan ja aion olla kyllä tsemppaamassa kaikin puolin.  Ellei sitten rantalöhöily vedä enemmän puoleensa...

  Se miksi siitä tässä nyt kirjoitan, johtuu siitä, että on ollut tosi tuskaa, kun siitä reissusta on tiennyt niin kauan...Yleensä lähdemme äkkilähdöllä, korkeintaan päivän varoitusajalla.  Silloin ei ole aikaakaan miettiä liikaa yksityiskohtia, mitä pitää tai ei pidä ottaa mukaan.  Odottaa ja odottaa...tulee tunne että odottaa liikaa...

  Mietin, mitä todellakin teen sinä aikana kun muut pyöräilevät kolmesta kuuteen tuntia.  Olenko mukana autossa joka kulkee viimeisenä, siis huoltoautossa... tietysti ainakin joinain päivinä.  Otanko piirustusvälineet ja tallennan kaiken näkemäni maaston kuvina, vai luenko kirjoja.  Kukaan ei sano mitä minun pitää tehdä... Se on minun aivan oma lomani, siitä olemme maksaneet.  Pitääkö joku päivän tauon pyöräilystä ja on seuranani.  En tunne heistä ketään, mutta eiköhän siellä tutustu...

  Tylsää ei varmasti tule olemaan vaikka olisin koko ajan yksin. Siinä olen hyvä.  Kotonakin yksin ollessa osaan olla tekemättä mitään!  Tuolla voin olla sitä vieläpä hyvällä omalla tunnolla.  Paitsi, että muut urheilevat, minä en, no ainakaan pyörällä, ehkä lampsin jonkun verran mäkeä ylös, toista alas, ellen eksy...

  Kolmen päivän päästä tiedän jo vähän enemmän, kun lentolakkokaan ei vielä tullut!

  Taidanpas kaivaa matkalaukun esiin....