33

  Yllätysvierailu

  Kesälomalla usein sataa ja varsinkin silloin kun oikein muutenkin pännii olan takaa... Kun ei ole tullut suunnitelleeksi mitään erityistä tekemistä, jolloin päivät sitten vaan menevät samalla kaavalla... päivä on jo puolessavälissä ja sitten aletaan miettiä, että pitää käydä kaupassa ja mitä sieltä sitten oikein ostetaan, eli mitä ruuaksi...?

  Kuinka ollakkaan päätin , että lähdetäänkin sittenkin käymään kotikylällä yllättäen, sen enempiä sopimatta.  Sen verran soitin, että äitini on kotona, en muuta.  No tottakai hän siitä arvasi, että luultavasti olemme sinne parin tunnin päästä ilmestyviä, mutta eipä ole sitten ehtinyt montaa päivää odottelemaan.  Hän yllättyi iloisesti.

  Ensitöiksemme kävimme kaupassa, koska hänellä ei kuulemma ollut mitään kotona.  Lopulta muuta ostettavaa ei kuitenkaan keksinyt kuin sämpylöitä... ja kahvipaketin jonka veisi nimipäiväsankarille illalla ( jonka sitten unohdimme ostaa )  Ostimme kuitenkin niitä sämpylöitä, pullaa, lohiviipaleita, etikkakurkkuja, palvattua lihaa...ja karjalan piirakoita, sekä peruna- että riisipiirakoita.

  Mamma oli jo keittänyt kahvit kun palasimme.  Hänelle oli tänään kuitenkin tullut kunnan puolesta kanaa ja riisiä, jonka hän oli jo puoliksi syönyt aamupäivällä, sillä kello oli jo kolme.

  Huomasin, että hän oli laittanut silityslaudan valmiiksi, oli aikonut silittää 3 T-paitaa.  Silittelin ne siinä ohimennen, ja huomasin että pistorasian suojalevy oli pahasti irralaan.  Kiinnitimme sen, kun vihdoin ensin löysimme sopivan ruuvimeisselin.

  Kysyin, mitä muuta tehtävää olisi... eipä tietenkään oikein mitään, mutta tuo kukkapenki on jo niin sotkuisen näköinen ja kukat huonossa kunnossa,   mutta ei kuitenkaan olisi saanut sitä alkaa siivoamaan.  Siihen meni ehkä 10 minuuttia...

  Olin ottanut mukaani uuden lehden postilaatikosta lähtiessäni ja ajattelin että lukaisen sen siellä nopeasti, jotta voin sen sitten jättää sinne lähtiessäni.  Viimeksi käydessäni, olin vienyt hänelle värityskirjan ja puuvärit, sanoin että hän voi sitä väritellä sillä aikaa...mutta jostain syystä siitä ei kuitenkaan oikein tullut mitään, se nyt vaan ei oikein kiinnostanut.

  Kun kerran olen "karvari" ammatiltani, olin ottanut välineet mukaani, tosin olin unohtanut sakset kotiin, mutta eipä se haitannut, kun oli sentään Fiskarssin keltapäiset sakset lähellä... hiukset tulivat kuntoon...  ja samalla se lattiakin sitten imuroitiin...

  Nuo pienet tehtävät ovat isoja iäkkäälle ihmiselle.  Ne vievät yllättävän paljon aikaa koska liikkuminen ja ajatus alkaa kulkea jo vähän hitaasti.  Kaikki tekeminen on kuin hidastettua kuvaa katselisi...   Astianpesukoneen täyttäminen ja tyhjennys on itselleni nopea toimitus ja siinä samalla pyyhkii pöytää tai tekee jotakin järjestelyä samalla...

  Toisaalta siinä se vanhan ihmisen aika sitten kuluukin vähän paremmin kun kaikki tekeminen  vie vähän enemmän aikaa...

  On jotenkin peloittavaa ajatella vanheneminen... kaikki  vanhenevat eri tavalla.  Toisten pää ei pysy ajan tasalla toisilla taas jalat eivät tottele...  

  Ai niin yksi kaappikin sitten vielä siivottiin yhdessä, vaikka hän kovasti vastusteli.  Saimme saaliiksi poltettavaa roskaa ja lasipurkkeja.  Nyt kaappi on siisti ja siellä on tilaa... joulukynttilät ylähyllylle ja muita tarpeellisia tavaroita siihen käden ulottuville...

  Sitten hän haki hitaasti kukkaron.  Sanoin, että en ota rahaa siitä, että puuhailen sieltä täältä jotain pientä.  Olen hänen lapsensa, en siivooja joka ottaa maksun joka tekemisestä.  Laittoi sen setelin sitten kiltisti takaisin kukkaroonsa...  On hassua miten iäkkäille ihmisille on aina tärkeää yrittää maksaa siitä, että tekee jotakin mielestäni ihan minulle itselleni hyvin pientä ja vähäistä hommaa.

  Hän kiitteli moneen kertaan siitä, kuinka oli mukava yllätys, että tulimme noin yhtäkkiä yllättäen... vielä soittaessani kotoa, että olimme päässeet takaisin "ehjänä" hän vielä uudelleen kiitti siitä että oli niin mukavaa...Meillä on aina tapana soittaa, kun olemme päässeet perille.  Se vaan joskus meinaa unohtua...  sitten alkaa puhelin soida ja sieltä mamma kyselee, että jokos olette perillä, kun soittoa ei siihen totuttuun aikaa alkanut kuulua.

  Välittäminen, huolehtiminen ja huolestuminen... niin samanlaisia ja lähellä olevia asioita.  Vähän surullistakin....

  Kotikunta tuntuu joka kerralla aina vaan pienemmältä ja pienemmältä, vaikka se nyt "maailmankartalle" on päässytkin Haikaroiden ansiosta, niitä kun aikaisemmin ei ole Suomessa pesinyt.  Pikkupaikkakunnalle virtaa bongareita päivittäin.  Toivottavasti se tuo myös paikallisille yrittäjille vähän lisäansioita.

  Viikonloppuna on sitten kylän kesäjuhla Kosken kohaus.  Siellä yrittäjät levittäytyvät kylän raitille pikkupöytineeen ja kaikki ovat siellä.  Tänä kesänä vaan ilman haltiattareet ovat olleet huonolla tuulella, jonka vuoksi yksi haikaran poikasistakin menehtyi,

Toivottavasti viikonloppuna kuitenkin paistaa, edes vähän!