49

  Pienet lapset, pienet murheet...

  Lapsethan ovat siis jo "aikuisia" 21v nuoremmat ja 30v .

  Eilen veimme nuoremman tyttären lentokentälle.  Hän lähti kaveriaan moikkaamaan Intiaan.  Lentomatka ei kestä kovin kauan, sattui saamaan suoran lennon Finskiltä edulliseen hintaan.  Mutta lähtö viivästyi niin, että olimme jo kotona Tampereella kun ilmoitti että nyt kone liikkuu:" Hyvää yötä!"

  Sekavin tuntein matka sujui kotiinpäin. Sinne vaan lähti yksin, Intiaan.  Sinne ei itsellä ole koskaan ollut hinkua lähteä.  Mutta täällä me saamme tietysti aika yksipuolisen kuvan siitä, millaista kenties sellaisessa mammuttimaassa saattaa olla.  Paljon negatiivisia asioita nousee esiin, vaikka ei itse olisi siellä lähelläkään käynyt.

  Toisaalta taas on paljon ihmisiä, jotka menevät sinne uudestaan ja uudestaan ja jopa jäävät sinne asumaan.

  Tämäkin, tyttären kaveri lähti Thaimaahan  yksin , osti vain menolipun ja on siellä jo ollut puoli vuotta.  Viimeksi sanoi, ettei varmaan takaisin tulekaan... Nyt sitten tuli tytärtä vastaan ja matkustavat n30 tuntia junalla Goaan...

  Olen vähän jopa kade siitä, kuinka rohkeita ja ennakkoluulottomia nuoret ovat.  Itse varmistelen ja varmistelen, jos pitää lähteä täälläkin vaikka vieraaseen kaupunkiin...  Elämä on ollut pienellä paikkakunnalla niin tuttua ja tavallista.  Silloin ei kauheasti interreilattu, eikä vaihto-oppilaitakaan kylästä lähtenyt muille maille.

 Vasta kolmekymppisenä lähdin ensimmäiselle etelän matkalle.  Siitä se sitten alkoi, matkusteleminen ja se vimma ja halu nähdä maailmaa...

  Toivottavasti kaikki menee hyvin, heillä on hauskaa ja ihanaa ja turvallista...ja järki päässä.

  Pienet lapset....