41

  Sairaalassa..

  Äitini oli viety sairaalaan.  Hän oli seissyt eteisessä puoli tuntia paikoillaan, kun jalat eivät vaan suostuneet liikkumaan.  Hän oli tukenut kaikilla voimillaan toisella kädellä rollaattorin kahvaa ja toisella kädellä oven kahvaa, puhelin oli siinä käden ulottuvilla, mutta ei uskaltanut irroittaa kumpaakaan kättä, koska olisi luultavasti kaatunut.  Vihdoin hän oli pystynyt hilaamaan itsensä sen verran eteenpäin, etä pystyi painamaan jotenkuten yhtä numeroa, joka soitti veljelleni...

  Hänet vietiin sairaalaan, siihen samaan jossa 4 vuotta sitten isäni makasi arkussa ja jossa itse olin 55vuotta sitten syntynyt...pitkät perinteet...

  Lähdin vanhemman tyttäreni kanssa häntä katsomaan.  Siellä oli loppujen lopuksi kaikki hyvin, ja hän vaikutti tyytyväiseltä.  Koska hänen ei enää tarvinnut pelätä, ettei kukaan ole auttamassa.

  Ruoka oli kuulemma pahaa!  Hän on itse ollut loistava ruuanlaittaja.

  Sairaala on itselleni jotenkin pelottava paikka.   Vanhalle ihmiselle se tuottaa turvallisuuden tunteen.  Kotona hänen on tarvinnut hoitaa asiat itse, tekemiset kestävät ja hoituvat hitaasti.  Sairaalassa kun joku asia ei kohta tapahdu, siellä ei kukaan muka välitä...ihminen todellakin laitostuu todella nopeasti.

  Hoitajat sanoivat, ettei hän oikein pärjää enää kotona, ja uskon että pelko pärjäämisestä vaan vavistuu. Uskon myös sen että kotona on vähän yritettävä, sairaalassa ei tarvitse. Ihminen taantuu nopeasti.  Mutta kenenkään ei pitäisi pelätä kotonaan, että jotakin tapahtuu.  Vaikka olisi sellainen turvaranneke, vanha ihminen pelkää  painaa nappia, koska hän ajattelee, että on vaivaksi.

  Siispä nyt äitini odottaa terveyskeskusen vuodeosastolla, jonne hänet siirrettin odottamaan että pääsee intervallihoitoon viikoksi tai ehkä jopa kahdeksi.

  Monta kuukautta sitten, soitimme kuntamme vanhusten hoivakotiin, että äitini olisi toivonut pääsevänsä viikoksi intervallihoitoon.  Nyt soitin sinne vihdoin, ja kysyin onko vielä pitkä jono, ennen kun hän pääsisi.  Selvisi, ettei hän ollut koskaan ollutkaan jonossa, he olivat unohtaneet.

  Samaisen soiton aikana hoitaja päätti, että hän heti seuraavalla viikolla pääsee sinne..

  Nyt sitten odotellaan , että päättävät hoitajat palaavat lomiltaan ja voimme vähitellen aloittaa anominen hoitopaikasta.  

  Onneksi äitini  on ollut myönteisellä mielellä siitä, että hän menee mielellään hoitokotiin, kun ei enää kotona pärjää.  Kaikkein vaikeinta oli silloin kun isäni olisi väkisin tullut mukaamme, kun hänet sinne jätimme...  Äitini oli silloin omaishoitajana, mutta ei enää millään jaksanut.

  Välillä tulee raskas  mieli siitä, kun ajattelee omaa ikääntymistään.

  Nuorena  halusi olla aikuisempi... miksiköhän?  Sitä aikaa emme ikinä saa takaisin!

  40

  Pään siivousta...

  Kuinka sen myllerryksen päässä saisi järjestykseen...

  Eletään kaikenlaisten asioiden äärellä.  Talous on Suomessa sekaisin.  Yrittäjänä nämä asiat eivät minua kosketa, kun en koskaan lomarahoja ole saanut nostaa, enkä ole tehnyt sunnuntaisin töitä.  Ihmetyttää vaan suuresti kaikki kohu, koska tuntuu, ettei oikeasti kukaan taida tietää, mikä mihinkin vaikuttaa, vai vaikuttaako mihinkään.  Mihin tämä kaikki vielä johtaakaan. ?

  Pakolaisvirta jatkuu ja jatkuu,  siitäkään en osaa sanoa muuta, kuin että miksi juuri tänne, kylmään pohjolaan.  Paljon ihmisiä maahan jossa kieli on vaikeimpia maailmassa, ihmiset ennakkoluuloisia ja aika vetäytyviä, jopa pelokkaita .. eipä siitä sen enempää

  Sysky tuo taas sen kaihon ja surullisen olon, kun valo vähenee ja ilma kylmenee.  Todellakin kynttilöiden valo tuo tunnelmaa, mutta kun olen aina pelännyt pimeää...En tiedä mistä sekin pelko on saanut alkunsa.  Vaikka minulle pienenä on sanottu, että kaikki on samanlaista kuin päivälläkin, mutta pimeys peittää sen, se ei auta.   En enää uskalla katsella mitään jännittäviä elokuvia, koska iltaisin alkaa mielikuvitus laukata, ja kaikki on taas mahdollista.  Joskus uskallan istua ulkona viiniköynnöksen vieressä, mutta sitten taas siirryn seinän viereen, koska siinä tuntuu sittenkin turvallisemalta.  Miksi ihmisen päässä pyörii pelkoja ja kummituksia ja sitä että joku tulee...pimeästä...

  Olin viikonloppuna Viisas elämä messuilla töissä.  Roudausta ja salivastaavan töitä.  Noin 4000 ihmistä kävi kahden päivän aikana kuuntelemassa puhujia.  Ben Furman, Esa Saarinen, Virpi Hämeen-Anttila,ja monta monta muuta viisasta ihmistä, joille on selvinnyt kai se mitä pitäisi ajatella ja mitä siellä päässä liikkuu, tai mitä sieltä pitäisi olla ottamatta huomioon.  Joogasaleissa hymisteltiin ja tanssittiin ja kaikenlaista sai myös ostaa itselleen kotiin. Kirjoja, tuoksuja saippuoita, magneettikoruja, ameluletteja, kortteja...
  Huomasin sellaisen piirteen, että kukaan ei yrittänyt mitään.  Siis kukaan ei ollut pyntännyt itseään liikaa, eikä ollut pukeutunut huomiota herättävästi.  Entisellä missillä oli myös jonkinlainen meikkiosasto, mutta jotenkin huomasin , että ihmiset melkeinpä vähän arastelivat mennä siihen... no ehkä tämä on vaan oma huomioni, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että hän ei kuulunut joukkoon...
  Ihmiset kulkivat innoissaan luennolta toiselle ja kaikki olivat ystävällisiä ja iloisia.  Rauhallinen ilmapiiri tuntui iholle asti.   Porukkahenki oli loistava ja kiitollisuutta saimme osaksemme, koska olimme talkoolaisia ja teimme kaiken vapaaehtoisena.

  Sain palkaksi kirjan omavalintaisesti ja vielä kaksi sunnuntain roudauksesta.  Mindfullnes-tyyppisiä kirjoja.  Kiinnostavaa luettavaa kylläkin.  Vaikka en osaa kaikkea sisäistää itseeni, niin jotakin ajatuksia ne aina herättävät.

  Lauantaina olisin voinut liittyä joukkoon ja mennä vielä Telakalle iltaa viettämään, mutta  saunominen kotona kuitenkin houkutteli enemmän.  Olenko tullut vanhaksi, kun en enää spontaanisti haluaisi lähteä kaupungille lauantai-iltana ? Ehkä silloin joskus nuorena olen mennyt niin paljon, että kiintiö on jo täysi.  Rauhallinen koti-ilta oman "nallen kainalossa "tuntuu vaan niin monta kertaa paremmalta vaihtoehdolta!

  Kun tähän "intternetin" ihmeelliseen maailmaan on pujahtanut, niin pää kyllä menee vähemmästäkin pyörälle.  Miten voi olla niin paljon  neuvoja miten pitäsi elää?  Ohjeita syömiseen , liikuntaan , stressiin ja stressittömyyteen, nukkumiseen ja vaikka mihin.    Stressihän siitä tulee kun niistä joku itselle sopiva juttu pitäisi löytää...  Nyt saat syödä sitä ja huomenna taas et.

  Huomasin sellaisenkin seikan, että välillä on todettu, että kahvin juominen estää Altzhaimerin taudin puhkeamista ja toisessa artikkelissa se taas lisää mahdollisesti taudin syntymistä... ota sitä nyt sitten selvää...


   Taidanpas kaataa itselleni kupposen kahvia...

  39

  Verenpaine

  Minä kun olen sellainen tunneherkkä ihminen, niin verenpaineetkin tuppaa vaihtelemaan aika rutkasti päivittäin.  Lääkkeet loppuivat ja reseptissä luki, että vain lääkärikäynnin kautta saa uusia.  Hittolainen kun en ole sitä painetta mittaillut ja tiedän, mikä itku taas tulee, kun pitäisi mitata itse tai käydä mittauttamassa.  No mullahan nousee vp jo pelkästään siitä, että otetaan mittari esille, eli se siitä tuloksesta.  Mutta lääkäritäti nyt kuitenkin antoi lappusen johon minun on merkattava kerran viikossa kahden kuukauden ajan vp ja vietävä se sitten hänelle tutkailtavaksi.  Sitten alkoi tämä sama toteamus, että kuinka vaarallista se sitten on kun suvussa on ollut verenpainetta, yksi infarkti ja kolesterolikin on jollakin ollut korkealla.  Tiedetään!

  Ihminen on vaan sellainen ääliö otus, joka ei usko ennen kuin itse näkee.  No olenhan minä nähnyt.  Isäni oli sairaalassa ja infarkti kävi vieraana.  Se ei ollut kivaa ollenkaan.  Hän kuitenkin selvisi siitä.  
  Miksi on niin vaikeaa ymmärtää sukurasituksen voima.  Rintasyöpä äidillä ja sepelvaltimotauti isällä...Ja nyt sitten elän joka päivä pelossa, että minulle tulee jompikumpi, tai molemmat!!!

  Kun se stessi on vielä pahempi sairastuttaja, ja mitäpä muuta tälläinen aiheuttaa, kuin stressiä?

  Olen elellyt suht terveellisesti.  En ole polttanut 30 vuoteen yhden yhtä tupakkia.  Viiniä lipitän ruuan kanssa, mutta kohtuullisesti, en paljoa.  Kerran viikossa mähkitään ranskiksilla ja makkaralla saunan jälkeen, olutta en juo oikeastaan juuri koskaan.  Syön monta kertaa viikossa salaattia, josta saamme kuulla kotona aikuiselta pojaltamme, että kohta alkaa korvat jo kasvaa kun pupun ruokaa on niin usein.  Parsakaali kuuluu monta kertaa viikossa lisukkeisiin ja harvoin on pastaa ja sekin tummaa.  Perunaa tosi harvoin.  Lihaa broilerin muodossa salaateissa.  Tomaatteja kilokaupalla viikossa ja kaikenvärisiä kasviksia.  Syön omenoita banaaneja appelsiineja nektariineja päärynöitä.  Mustikoita ja vadelmia aamupuurossa.  Pullaa leivon pari kertaa vuodessa ja marjapiirakat teen ruisjauhoja ja kaurahiutaleita käyttäen.

  Ihan hirveästi en tätä listaa pysty parantamaan.

  Liikuntaan kuului jokin aika sitten zumba sun muut hytkytykset pari kolme kertaa viikossa, mutta kyllästyin. Totaalisesti.  Ei kiinnosta enää yhtään.  Pyöräilin kesällä pari kertaa viikossa töihin.  Ylämäkeä melkein 7 kilometriä, ei paha ollenkaan, mutta nyt tuli taas kylmät ilmat...joten työmatkat sujuu autolla.

  Käyn kävelemässä silloin kun huvittaa, ja yleensä siihen menee noin tunti.  Olo on hyvä sen jälkeen ja aina suunnittelen meneväni useamminkin, mutta se tahtoo syystä tai toisesta helposti unohtua.  En erityisemmin tykkää käydä kävelemässä kenenkään kanssa, anteeksi vain kaikki , jotka joskus pyytävät mukaan.  Syy siihen on se että haluan vaan katsella ja kuunnella luontoa ja kuunella mitä pään sisällä tapahtuu, selkiinnyttää ajatuksiani.  Koskaan en kuuntele musiikkia ulkoillessani.  Korviin ei sitten mene minkäänlaiset töötit, kun ei mahdu, ja tuntuu kiusalliselta pitää jotain ylimääräistä korvissa...

  Luen jonkun verran kirjallisuutta itsetuntemuksesta ja jonkun mielestä huuhaata,  Voi olla, mutta hyvää viihdettä on löytää jotain samankaltaisuuttaa itsestään...

  Suurin ongelma on saamattomuus.  Ajattelen lähteväni lenkille, mutta kun löytyi niin  mielenkiintoinen tapa tehdä kalligrafioita tai piirtää zentanglea juuri nyt...

  Luovan ihmisen ongelma on myös se, että kävellessäni kuljen ns. nokka maassa josta sitten kanniskelen kotiin käpyjä ja lehtiä ym. josta voin askarrella kaikenlaista turhanpäiväistä...

  Kumpaa teen ? Stressaan siitä etten liiku tarpeeksi, vai että ulkoilen, vaikka ei  tule hiki...?

  38

  Perjantaisin...

  Tämä oli ensimmäinen kerta kun lähdin luovuttamaan verta.  Aamulla keitin kahvin normaalisti ja söimme aamupalaa ja sitten sanoi ääneen, että voisimme lähteä luovuttamaan verta.  Olin aikaisemmin ottanut selvää, että verenpainelääkkeet eivät vaikuta  verenluovutukseen joten oli kelvollinen ojentamaan käteni.    Tunnelma oli ihan pikkuisen jännittynyt, mutta olinhan synnyttänytkin ja kaikenlaisissa toimenpiteissä ollut , miksi sitä pitäisikään jännittää?  No onhan se kuitenkin melkoinen määrä, ja voihan siinä tulla heikko olokin...

  Tulta päin vaan.  Tunnelma oli rauhallinen ja vain muutama luovuttaja oli liikkeellä.  Kaikki olivat niin ystävällisiä ja selvittivät koko ajan mitä pitää tehdä ja tekivät oloni niin mukavaksi, ettei jännitystä ollut ollenkaan.

  Homma hoitui hitaasti, mutta varmasti ja maaliin päästiin.  Ei tullut edes huono tai heikko olokaan.  Oikeastaan olo oli melkeinpä harras, koska olin tehnyt niin hyvän työn. Kaiken lisäksi hemoglobiini oli niin hyvä, ettei koskaan aikaisemmin ole ollut...

  Perjantaipäivät ovat vapaapäiviäni.  Silloin yleensä suunnittelen tekeväni kaikenlaista tärkeää...useimmiten se jää kuitenkin suunnitteluvaiheelle...

   Ilmoittauduin tulevalle perjantaille, vapaaehtoiseksi messuille.  Roudamaan tuoleja, kirjoja yms joka kuuluu Viisas elämä messuille jotka järjestetään jo toista kertaa ja joissa olen myös mukana toista kertaa.  Työvuorolistani sain myös eilen ja saan olla ottamassa vastaan puhujia taukotilassa ja pitää huoli, että väliaikanaposteltavaa riittää... Olen myös salivastaavana, joka huolehtii siitä, että salissa jossa luennoidaan , riittää vettä ja mikeissä  virtaa...  Saatan ottaa selfien Esa Saarisen kanssa tai Ben Furmanin... no en taida kehdata pyytää....

  Perjantaisin joskus siivoilen tai vietän aikaa aikusten lasteni kanssa.  Miksi perjantait ovat vapaat?  Minulle sattui sellaienen kummallinen juttu viitisen  vuotta sitten.  Heräsin keskellä yötä siihen, ettei oikean käden etu-ja keskisormeni tuntenut mitään. Ravistelin aikani, mutta tunto ei palautunut.  Lääkärille ja lihassähkötutkimuksiin patistivat.  Hermopinne.  Neljä kuukautta saikkua ja kovat ukaasit, etten  missään nimessä saa loukata sillä ajalla kättäni, sillä sormet saattavat jäädä koukkuun.  Kesä oli kuuma ja muuta ei saanut tehdä, kuin lukea kirjaa... Hermot kasvoivat takaisin.  Töitä en lopettanut, mutta sen verran vähensin, että käsi ehtii palautua aina viikonloppuisin.  Sen vuoksi minulla on perjantait vapaat.

  Kaikenlaista.  Kaksi viikkoa ja sitten uleekin mieleinen perjantai... Lähdemme mieheni kanssa etelään, koska emme pitäneet vasta kuin kaksi viikkoa kesälomaa...

  Siitä myöhemmässä vaiheessa...

  37

  Kesä

  Aurinko on hellinyt meitä viimeiset pari viikkoa, vaikka on jo elokuun loppupuoli meneillään.  Odotukset keväällä ovat aina korkealla ja ainakin minä ajattelen ottavani kaiken irti kesästä.  Aikaisemmin otin aina matot pois lattiasta kesällä.  Nurmikkoa tuli niin paljon sisälle, että oli tuskaa repiä isoa mattoa ison pöydän alta ja taas rullata sitä takaisin.  10-hengen pöytä on aika iso kuitenkin.  Välillä olen sitä jo lyhentämässä, koska se on enemminkin nykyään lehtiä täynnä.  Me kun syödään kesällä kaikki ateriat ulkona, aamukahvista lähtien.  Mutta sitten kun tulee jälkikasvu puolisoineen/ kavereineen, niin äkkiäkös on taas istuimille tarvetta.  Nautin todellakin siitä kun on paljon porukkaa pöydän ympärillä.  Mutta siitä huolimatta me mieheni kanssa syömme ulkona.  Muu väki haluaa olla viileässä sisätiloissa..

  Kun meillä on kesällä vapaata, tänä kesänä kaksi viikkoa, emme lähteneet tällä kertaa mihinkän reissaamaan.  Viikko olisi vielä käytettävissä...ja aikomus olisi lähteä äkkiä jonnekkin.  Mutta niin kauan kun aurinko paistaa, käynnistämme vanhan avopiilimme ja lähdemme ajelemaan.  Niin siellä Tallinnassa kyllä käytiin kääntymässä, muttei muuta pidempää reissua tehty. Viimeviikonloppuna, kun äitini ja veljeni kävivät kyläilemässä, piti vähän mammastia käydä ajeluttamassa kylillä.  Harmaat hapset hulmuten hän istui etupenkillä....ajattelin siinä takana istuessani, että vanhalle ihmiselle pienetkin erilaiset tekemiset saavat piristystä siihen tylsään turvalliseen ja  tavalliseen arkeen, joka kotona on vastassa.

  Kesä on lyhyt, eikä sitä missään nimessä halua tuhlata sisällä .  Olkoot sitten vähän kämppä sekaisin tai murusia pöydällä, haluan ottaa talteen sen lämmön, mikä suinkin on mahdollista.  Nyt kun työt ovat jo alkaneet, saa palella sisällä, kun ilmastoinnit puhaltavat täysillä. Ulkona lempeä lehmänhenkäys hellii heti neljän jälkeen pientä ihmistä.  Eipä siinä muuta tarvita.

  Vaatteet ovat ihmisillä aika pieniä kesäkaupungilla...rohkeita ihmisiä, jotka pukeutuvat pikkushortseihin, vai miksi niitä nykyään kutsutaan...  Jännä juttu , että discot ovat yökerhoja ja shortsit microja.?  ei tässä enää mukana tahdo pysyä... puhelin on kännykkä, ruoka on mättöö, tietokone on läppäri, fillaria ei saa sanoa fillariksi jne,  no niin no...

  Kesä oli aikanaan uimahullun aikaa, hyvä ettei räpylät alkaneet kasvaa jalkoihin, kun joka päivä piti päästä järvelle uimaan.  Nykyään ei enää uiminen kiinnosta,  ja jos kiinnostaa, niin veden tulisi olla vähintään 22 asteista ja ranta tyhjä, ettei nyt kukaan vaan näe... sitä vanhemmiten tulee vielä niin ujoksikin, ettei millään kehtaa uimapuku päällä julkisesti rannallekkaan.  Uimahalli on jotenkin eri asia.  Saati sitten bikineissä. Nounou.

  Ulkona syöminen, siis oikein pois kotoa, on myös kiva juttu.  Tammelan torilla käytiin grillissä syömässä makkaraperunat.

  Se kun on aika kallista touhua, vaikka täytyy sitä nyt välillä ravintolassakin käydä, mutta kun se oma grillimestari tekee niin hyvää ruokaa ja minä tykkään tehdä salaatteja ja muita sörsseleitä siinä sivussa, eikä tartte lähteä mihinkään.  Aina armoton mietintä, mikä se paikka nyt olisi, johon haluaisi mennä.  Hintalaatu-suhde pitäisi olla kohdillaan ja paikka kiva ja ulkoterassi.  Usein päädymme sinne kotiterassille naapureiden iloksi grillituoksuja levittämään...

  Kesä on ohi virallisesti, kun koulut alkavat, mutta ilmastollisesti tuntuu kesä vielä jatkuvan, ainakin tänään helleraja vielä rikkoutuu...ihanaa!

  Kesää on vielä jäljellä...ainakin hetkinen...nautitaan lämmöstä, ei valiteta!

 

 

  36

  Sunnuntai

  Viikonpäivä, joka jostain syystä ei ole lempiviikonpäiväni.  Se on lapsena ollut se kyläilypäivä, jolloin tuli sukulaisia tai tuttavia käymään.  Jos menimme sellaiseen kylään, jossa ei ollut lapsia, se oli oikeastaan suoranaista tylsyyttä.   Seuraavana päivänä tuli arki ja sen velvolisuudet, ja ehkä vähän aamulla väsyttikin.  Naapurissa kyläillessä myöhään, isä kantoi minut kotiin, hyvä palvelu sinänsä...

  Kouluikäisenä sunnuntait olivat ainoita vapaapäiviä, kunnes myös lauantain koulupäivät lopetettiin ja tuli 5-päiväinen kouluviikko.  Se tiesi lauantai siivousta tai lepomista.  Äitini kysyi; leivotko vai siivoatko?  Useimmin leivoin.  Muita vaihtoehtoja ei sitten ollutkaan.  Esim. Makaatko iltapäivään  vai pelaatko...

  Siivouspäiväksi lauantai sitten moneksi vuodeksi jäikin, vain tottumuksesta.  Sama kai se nyt on minä päivänä siivoaa, mutta kun silloin on aikaa, vaikka toisaalta ehtisi hyvin arkenakin töiden jälkeen ne pari mattoa ravistaa ulkona.  Tavat ovat tulleet jäädäkseen ja se luo ehkä tietynlaista turvallisuutta, ainakin lapsille, että asiat tehdään samalla tavalla.

  Olen vähän sunnuntai-allerginen... Silloin kun muutin manseen, mieheni oli yrittäjä, ja aina sunnuntaisin töissä.  Jos tuli vieraita, kävimme häntä morjestamassa työpaikalla, koska hänen työpäivänsä päättyi vasta yhdeksältä, ja siihen liittyvät siivoushommelit ym työhön liittyvät jutut oli tehtävä työpäivän lopuksi.    Kylässä kävin sitten lasten kanssa keskenämme ja kaikissa juhlissakin, koska mieheni oli "aina" töissä viionloppuisin.

  Sunnuntait tietää myös aina tietysti sitä, että henkisesti huomenna on työpäivä.  Sitä ei tietenkään aktiivisesti koko ajan ajattele, mutta kuitenkin se siellä takaraivossa nakuttaa...

  Nykyään vietän yksikseni parisen tuntia sunnuntaisin kotona, koska mieheni lähtee yleensä pyöräilemään salille.  En tiedä johtuuko se siitä, että kun hän aina lähti sunnuntaisin töihin, tulee itselleni pieni masennus siitä, ettei olekkaan koko päivää kotona.  Tietysti voisin itsekin tehdä jotain  vastaavaa, mutta jostain kumman syystä sellainen ei nyt meikäläiseen ollenkaan iske.

  Olen tullut ulkopuoliseksi kaikelle isossa porukassa tehtävälle aktiviteetille.  Kuntosalit varsinkin ahdistavat erityisesti.  En viihdy, eikä nyt vaan yksinkertaisesti kiinnosta.

  Vuosi sitten kun sunnuntaisin veimme pojan aina linja-autoasemalle, kun hän palasi lomilta takaisin armeijaan, oli sekin sellainen asia joka lisäsi sunnuntai-illan tylsyyttä.

  Olen joskus lukenut, että tutkitusti  sunnuntai on pahin päivä viikosta.  Uskon sen kyllä ehdottomasti.  Nykyään sunnuntai on siinä mielessä kiva päivä, että tytär, joka on muuttanut pois kotoa, tulee sentään usein kotiin syömään.

Kivoin päivä on perjantai!

Hyvää alkuviikkoa, kaikesta huolimatta!

  35

  Vain elämää

  Tässä en tarkoita tv-sarjaa, enkä laulua jolla on sama nimi.  Tarkoitan että tämä kaikki on vain elämää.  Kaikkineen iloineen ja murheineen.  Joskus iskee alakulo ja riittämättömyyden tunne.  Toisinaan jalat eivät millään meinaa pysyä maan pinnalla.  Auringonpaiste saa hymyn huulille ja jotenkin tuntee olevansa kuin pieni lapsi , joka on kesälomalla, eikä ole kiire minnekkään.  Voi istahtaa keinuun ja lukea postista tulleeen lehden tai kesken jäänyttä kirjaa.  Istua hiljaa ja kuunnella lintujen laulua ja koirien haukuntaa.  Jossakin kaukana menee autoja ja lasten ääniä kuuluu naapurista.  Asettelen itseni parempaan asentoon ja ajattelen olevani kaiken tämän ulkopuolella.  Velvollisuudet eivät paina.  Pari tuntia ihan yksin.  Haen sisältä piirustusvälineet ja piirrän mitä mieleen juolahtaa... Joskus niistä tulee ihan kelpokuvia, usein vaan mielen viivaa paperilla, sen kummempaa päämäärää vailla.

  Kävelen viileällä nurmikolla paljain varpain.  Haen muutaman vaselman pensaasta ja palaan keinuun istumaan.  Olen huono keskittymään, varsinkin lukiessa.  Joskus joudun lukemaan saman sivun monta kertaa uudelleen, koska korvani keskittyvät kuuntelemaan jotain kaukaa tulevaa ääntä.  Usein en muista ollenkaan mitä olen lukenut ja saan taas lukea uudelleen ja taas kyllästyn.

  Menen keittämään kahvia.   Pyykitkin olivat jo peseytyneet ja kaipaavat kuivumaan ripustamista.  Ne siinä kahvin tipuessa ehtii mukavasti viedä ulos kuivumaan.  Par voileipää kahvin kanssa riittää tällä kertaa syömiseksi.  Jos nälkä kasvaa liian kovaksi, en siedä yhtään mitään tai ketään lähelleni, varsinkaan yhtään puujalkavitsiä ei kestä alhainen verensokeri siinä tilanteessa.

  Eilen oli kova nälkä.  Tuli huono olo.  Piti lähteä kaupungille ja mennä johonkin kahvilaan käymään, mutta totesin että jotain on syötävä jo sitä ennen tai murhaan jonkun... en voi ymmärtää kuinka nälkä voi aiheuttaa sellaisen ärsyyntymisen olotilan, mutta se on todella inhoittavaa, kun tietää, että jo muutkin siitä kärsivät....

  Joskus nukun huonosti.  Tiedättehän tunteen kun kaikki maailman asiat ovat siinä päässä pyörimässä, eikä mistään hyvästä saa kiinni.  Kaikki asiat ovat negatiivisia ja paisuvat vielä kamalammiksi yön pitkinä tunteina. Kuinka ihminen voi yöllä ajatella niin paljon ja niin ikäviä...  aamulla on kuin lyötynä, ei saa mistään kiinni  ja fiilis kompuroi joka askeleella...

  Sitten taas välillä kaikki tuntuu niin fantastiselta ja mahtavalta.  Nukkuu kuin pieni porsas, ja vaikka radio soi korvan vieressä, ei siihenkään tahdo herätä.   On niin onnellinen kaikesta ja kaikista.

  Kyllä välilä tulee sellainenkin mieleen että eläimenä olis aika paljon helpompi olla.... Ei tarvitsisi miettiä päällepantavaa. Millaiselta koti näyttää,  Millä tuulella olen tänään.   Mitä ruokaa laittaisin.  Näyttääkö hyvältä, iloiselta, väsyneeltä, surulliselta, olenko hyvä siinä ja tuossa, teenkö asiat oikein vai väärin, olenko tarpeeksi sosiaalinen, teenkö tarpeeksi töitä, että saan laskut maksettua, olenko hyvä ammatissani, olenko tarpeeksi sitä tai tätä, osaanko elää, liikunko tarpeeksi, syönkö oikein vai huonosti, kierrätänkö, soitanko liian kovaa radiota, ärsytänkö naapureita, olenko hyvä äiti, vaimo, ystävä....

  Olisinko lintu  ja lentäisin vain etelän lämpimään......