18

  Syntymäpäivä

  Täytän tänään 55-vuotta!

  Ikä on vaan numeroita, sanotaan.  Totta.  Ei se numero kerro ihmisestä muuta kuin sen, että kuinka kauan täällä pallon päällä on hengitetty.  Toisinaan pinnallisia nopeita henkäisyjä, välillä pitkään ja syviä huokailuja.

  Joskus ihmettelee, miksi ikääntymistä pitää juhlia?  Onko se juhlimisen paikka, että vanhenee ?  Ymmärrän kyllä lasten juhlat ja sen kun täyttää kymmenen tai 18... mutta että puoli vuosisataa... onko se sitten hyvä syy juhlia.

  Kun täytin kymmenen, sovimme, että sen jälkeen ei enää kotona juhlita niin että kutsutaan kaikkia kavereita juhlimaan. Se oli meillä käytäntö ja eipä siitä sen enempää.

  En edes muista kun täytin 20 tai 30.   Nelikymppisenä päätin, että jos juhlin, juhlin nyt enkä 50 vuotiaana. Silloin sitten  sainkin lahjaksi kuumailmapallolennon.  Se oli paras kaikista synttärijuhlistani.  Liitelimme Tampereen taivaalla, juuri sellaisen tunteen haluaa tuntea, kuin lintu liidellä ja tuntea sitä vapautta ja katsella alaspäin järvien muotoa ja puiden latvoja...  Toki 40-vuotis juhlat olivat hauskat ja ihanat ihmiset ympärilläni, mutta en kokenut, että  olisi välttämätöntä ollenkaan juhlia ikääntymistä ...

  Olemme käyneet vuodesta toiseen Näsinneulassa syömässä kaksin puolisoni kanssa.  On hauska katsella ensinnäkin sitä, miltä näyttää Näsijärvi Huhtikuun lopussa. Joskus jäät eivät ole vielä lähteneet, joskus pikku paatit lipuvat ristiin rastiin jättäen pitkiä vanoja taakseen.  Särkänniemi heräilee talviuniltaan ja siellä alhaalla käy kova kuhina, kun paikkoja laitetaan kuntoon ja laitteita testaillaan.  Jospa näkisi taas minkälaisia uusia laitteita on tullut.

  Ruokaa odotellessa olemme usein huomanneet sen, että aaton aattona on rauhallista istuskella yläilmoissa, silloin ei ole vielä ruuhkaa ja eräänä vuonna istuimme siellä kaksin.  Yksityistilaisuus :)

  Kerran vuodessa syömässä, yhdessä, kaksin, vuoden vanhempana jälleen kerran.

 

 

  17

  Musiikkia

  Kuuntelen bluesia.  Kuvittelen käveleväni pitkää peltotietä jossakin kaukana täältä.  On kuuma ja hiki virtaa selkää pitkin...jostakin kuuluu letkeä blues...jotenkin sellainen musiikki saa jalan taputtamaan lattiaa..

  Pienenä kun koulussa kaikilta kyseltiin lempikappaletta, viittasin ja sanoin; "Rantakoivun alla"  Opettajani katsoi minua paheksuen ja kysyi, enkö tiennyt mitään lasten laulua?  En ymmrtänyt, koska meillä kuunneltiin ja laulettiin tangoja , valsseja ja sellaista aikuisten musiikkia.  Minusta ne olivat hyviä.  Olisi pitänyt tietysti joku hämähämähäkki-laulu sanoa, mutta tangot ja valssit soivat päässäni.

  Meillä oli sellainen sukulais kesämökki jossa iltaisin kävimme uimassa ja saunassa, joimme kahvit ja lähdimme kotiin. Paitsi Juhannuksena.  Viikonloppuisin kuuntelimme autoradiosta lauantaitansseja ja opettelimme tanssimaan. Vanhemmat opettivat askeleita ja me lapset tanssimme, niin että metsä pöllysi.  Se oli ihanaa aikaa.  Myös siitä varmasti jäi kiintymys tanssimusiikkiin ja tanssimiseen.

  Olen kaikkiruokainen musiikin suhteen.  Halusin oppia soittamaan jotakin.  Minulle ostettiin piano.  Muistan vieläkin sen tuoksun.  En kuitenkaan oppinut koskaan nuotteja ja siihen se juttu sitten jäi. Kävin soittotunneilla, opettajani koulusta opetti kotonaan , ja se oli jotenkin vaan niin tuskallista...sekin jäi sitten siihen.  Piano Valtolan punaisen kirjan puoleen väliin... kunnes opettaja huomasi etten ollutaan  niitä nuotteja oppinut ja alkoi räyhätä ...soitin kaikki läksyt ulkomuistista...

   Nuoren ihmisen musiikkimaku on niin erilainen eri aikakausina...  Toisaalta se on niin hienoa.  Mieheni on vienyt minua moniin konsertteihin ja olen päässyt kokemaan niin uskomattomia elämyksiä ympäri maailmaa,  Musiikki on mahtava juttu, ilman musiikkia ei ole mitään.  Voin toki istua ulkona ja kuunnella vain lintujen laulua, mutta sehän onkin musiikkia.

   Opetajani laittoi minut lapsena kaikenlaisiin  laulukilpailuihin.  Kyllä niitä lusikoita on laatikoihin keräänytynytkin.  Silloin kilpailun voittajat saivat hopeisia lusikoita.  Nyt en kehtaisi mennä edes Karaokea laulamaan...

  Musiikkia onneksi tulee koko ajan lisää, mutta jotkut kappaleet ovat vaan ylitse muiden ja aina uudelleen ja uudelleen niitä pitää kuulla.

 Onneksi kaikkea musiikkia ei ole vielä tehty.

  16

  Nyt

  Kun kaikki lehdet ovat pullollaan sitä, että pitää elää hetkessä.  Nyt.  Niin, oikeastaan se on aika hankalaa... kun helposti huomaa, että miettii mielessään, silloin kun... eli menneessä.  Sitten kun, eli tulevassa.  Miksi ihmeessä ei todellakaan voisi ajatella, että Nyt!?  Sitä ei vaan osaa elää hetkessä.  Kun katselee jotain lempisarjaansa, tulee välillä mieleen, että ne pyykit pitää laittaa koneeseen...ei voi vaan katsella ja olla siinä.  Kun syö vaivalla valmistamaansa ruokaa, ajattelee jo jälkiruokaa...

Lapset täyttivät eilen 21vuotta.  Ajatukset laukkasivat tahtomattaan siihen hetkeen, kun jouluaaton aattona ultrassa lääkäri totesi, että täällä taitaa olla vähän enemmänkin katseltavaa...menneeseen aikaan , kuin eiliseen...

 Lapset ovat "aikuisia"  vaikka eivät tietysti omat lapset koskaan ole, kun he ovat meidän lapsia. Vanhempi tytär jo kolmekymmentä... väkisin ajatus karkaa myös siihen, kun olin nuori ja yksityisyrittäjä, en voinut kauaa olla äitiyslomalla.  Koenko huonoa omaatuntoa vieläkin.? No en onneksi, sillä olihan hänellä loistava hoitaja aivan naapurissa.

Ajatukset kulkevat vaivihkaa joskus nuoruuteen... millaista oli silloin kun itse olin nuori. Näissä kirjoituksissanikin ovat jo olleetkin.    Myös miltä tuntuu kun on aikuinen?  Siis olen aikuinen, mutta se ei tunnu siltä, vai miltä sen kuuluu tuntua?

Odottaa lomia, kesää, ruohontuoksua, kaffepaussia.  Kun lapsi on pieni, odottaa, että oppisi puhumaan , kävelemään...sitten onkin yhtäkkiä aika kun lapsi kävelee ovesta pihalle, ja lähtee kotiin.  Siis omaansa.  Se koti on jotain muuta kuin se jossa on parikymmentä vuotta eletty vanhempiensa kanssa.  Sitten alkaa odottaa lapsia käymään kotona...

  Eipä eläkkään tässä ja nauti siitä että osaa kirjoittaa ja tehdä ajatuksista sanoja ja lauseita joita muut saavat lukea, jos haluavat.  Että saa nauttia omasta rauhasta, kuunnella samalla musiikkia ja muistaa että kaikki on tällä hetkellä, juuri nimenomaan tällä hetkellä, hyvin.

  Ihmisillä on kiire pois tästä hetkestä jonnekkin muualle jossa on jotain muuta.  Hetkinen. Onko siinä mitään järkeä?  Eletään jo sitä tulevaa mielessään, vaikka ollaan nyt tässä.  Kun kävelen sorsalammen ohi, usein mietin, että kirjoitan tästä hetkestä, kun sorsat uivat ja jutustelevat toisilleen ja lipuvat hiljaa lammen rasvatyynessä vedessä vanoja tehden...se hetki menikin jo ja unohdin sen kun pääsin kotiin...

  Lapsena sinulta kysytään usein; " Mikä sinusta tulee isona?"  Onpas todellakin tyhmä kysymys.  Eihän sitä monikaan tiedä.  Poikani halusi pienenä kokiksi, kävi puusepän koulun ja nyt haluaakin korjailla autoja.  Tytär ei tiennyt yhtään, mitä haluaisi tehdä, eikä varmaan tiedä vieläkään ihan täysin, mutta tekee kuitenkin yötyötä. Ravintoloissa vai mitä yökerhoja ne nykyään ovatkaan.  Vanhin tytär sanoi joskus 6-vuotiaana ettei koskaan muuta pois kotoa, vaan hoitaa meitä, kun olemme vanhoja... jotain tapahtui, muutti pois jo vuosia sitten...  :)

Itse olin noin neljä vuotias, kun sain päähäni, että minusta tulee kampaaja... yli kolmekymmentä vuotta olen sitten parturi-kampaajahommia tehnytkin.  Sanotaan että poikkeus vahvistaa säännön.

  Mitä haluan tehdä isona?  En tiedä, mutta teen nyt tätä ja paljon muuta.  Kun olen 15 kiloa kevyempi, tulen onnelliseksi, koska olen hoikempi.  En usko sitäkään.  Ei onnellisuus ole kiloista kiinni, vaan tunnetko itsesi onnelliseksi, oletko  onnellinen ?  Sekin on jotain mikä ei ole nyt, vaan pitäisi tulla joksikin...

  Arkipäivän psykologiaa.  Kerran eräs psykologi on sanonut.  Tee se nyt, Ettei sitten vanhana mummuna tarvitse katua, että mikset silloin tehnyt. Niin totta!

  15

  Koulussa

  Juttelimme erään asiakkaan kanssa siitä, kun lapsi on menossa kouluun, aloin heti muistella sitä, kuinka olin itse ekaluokkalainen...

  Se on kuin eilinen päivä, kyllä!  Muistan erittäin hyvin sen tunteen kun astelimme Talolan kouluun vuonna1967 syksyllä.  Olen ilmeisesti tulossa vanhaksi, kun noin vanhat jutut ovat kristallin kirkaana mielessäni, mutta en muista nykyään, mihin olen lukulasini laskenut...

  Koulu sijaitsi, ja sijaitsee vieläkin, lapsuuden kodistani noin kilometrin kävelymatkan päässä.   Pienen mäen päällä, keskellä peltoa, nykyisin siihen ympärille on rakennettu uusi koulu ja taloja.

Muistan sen tuoksun, kun astelimme koulun eteiseen.  Puiset lattiat ja eteisessä oli rivissä koukkuja johon jätimme takit.  Ensitöiksemme teimme niihin laput jokaiselle omansa.  Meillä oli samanlaiset ruskeat nahkakengät Anjan kanssa.  Meistä tuli heti kaverit.  Luokassa oli vaan yksi opettaja, mutta hän opetti kahta luokkaa.  Luokat olivat aika isoja, meitä oli monta ekaluokkalaista jotka vähän pelokkaina astelimme kahdenistuttaviin puisiin pulpetteihin.  Kannen alle saimme laittaa sen ihan ensimmäisen kirjan, Aapisen. Ja sen penaalin johon saimme ne uudet lyijykynän ja pyyhekumin.

  Muistan, kuinka opettajamme Kerttu, oli sellainen vanhanajan touhukas nainen.  Hänen poikansa oli myös mukana luokassamme, vaikka oli meitä muutaman vuoden nuorempi.  Silloin ei päiväkoteja ollut, ja hyvin Ville meidän mukana siellä meni.  Opettaja pyysi tuomaan kouluun ruokaliinan.  Se laitettiin pulpetille, kun ruoka tuotiin yläkoulun keittolasta maitokärryillä kouluumme.  Ruoka haettiin luokan edestä joka jaettiin sieltä lautasille ja syötiin sitten omassa pulpetissa.  Leipä tuotiin kotoa.

  Ruokana oli vaihtelevasti , perunoita ja kastiketta.  Kaalikeittoa, Veripalttua. Maksastroganoffia. Tillilihakastiketta. Kieltä.  tässä niitä ikimuistettavia.  Yllätykseksi tillilihakastike oli ihanaa, tykkäsin siitä erityisesti.  Keittäjämme oli mainio kokki ja kaikki ruoka maistui.  Paitsi kerran, joku oksensi kaalikeiton lattialle...

  Osasin jo lukea kouluun mennessäni.  Minulla on isoveli, joka oli jo koulussa ja luin silloin jo hänen koulukirjojaan.  Mutta koulussa opeteltiin siitä huolimatta A:sta lähtien, vaikka joku olisi osannutkin lukea...

  Talviset liikuntatunnit olivat yhtä tuskaa.  Hiihtää piti, vaikka kunnollisia suksiakaan ei kaikilla ollut.  Itselläni oli sukset joissa oli vaan sellaiset nahkalenkit siteinä... eipä minusta hiihtäjää tullut....

  Käsityö oli kivaa ja opettajamme pitikin sellaisia askartelukerhojakin, joissa kävimme iltaisin ahkerasti.  Mellä oli monenlaisia kerhoja. Liikuntakerho, joka pidettiin Nuortentuvalla, nuorisoseuran talolla ja tanhukerho oli myös siellä.  Koulussa oli myös rainakerho, jossa opettaja näytti rainoja kuva kuvalta ja kertoi tarinoita. Luokkahuone piti silloin pimentää verhoilla. Ja saimme istua pulpettien päällä, että näimme paremmin.

  Joka lauantai meillä oli esiintymispäivä, jolloin jokaisen piti esittää jotain. Laulu tai runo.  Se ei kaikille ollut ollenkaan mukavaa, varsinkaan pojat eivät tykänneet laulaa...  Meillä oli myös postilaatikko johon sai jättää kirjeitä.  Ne jaettin aina lauantaisin kaikille.

  Tunneilla, kun opettaja jotain kysyi, viittasimme, opettaja sanoi nimen ja sitten noustiin pulpetin viereen ryhdikkästi seisomaan ja vastasimme , istua sai vasta, kun opettaja antoi luvan.  Voi aikoja voi niitä hyviä tapoja...

 Välitunneilla  liikuimme monella tavalla ja hiki päässä juoksimme , kun välitunti loppui ja järjestäjä soitti ovella lehmänkelloa, juoksimme oven eteen.  Järjestäjä huusi ovella: " Hiljaisuus! Nopeasti riviin! Rivi suoraksi!  Ja sisälle!   :)

  Ei tullut mieleenkään jutella kaverille tunnin aikana, opettajan pelko oli todellista, vaikkei kukaan enää karttakepistä sormille saanutkaan napautusta...

  Kilttejä olimme... kunnes vähän vartuimme...

  14

  Terassilla

  Siis nyt en tarkoita mitään baarin terassia, vaan ihan omaa pientä takapihalle päin nököttävää terassia pleksikatteella.  Se on paras paikka kesät talvet.  Ihan sellainen vaatimaton paikka jossa voi istuskella keinussa, kuulostella lintujen laulua ja naapureiden jutustelua... jostain syystä meidän talot ovat sillä tavalla ryhmässä, että vaikka etupihan puolella olevat naapurit juttelevat omilla pihoillaan, se kuuluu myös meidän takapihalle,  talon toiselle puolelle.  Ja varmasti myös toisinpäin.

Talvella se käy mukavasti vilvoittelupaikkana saunan jälkeen ja kovallakin pakkasella siellä on ehdottomasti käytävä joka kerta.

  Kun jollakin on juhlat, on vaan mkavaa, kun on ääntä ja elämää.  Meikäläistä se ei kyllä haittaa yhtään.  Kun grilli kuumenee, tulee taivaalliset tuoksut joka puolelle as.oy.:tä.  Kerran taisi naapurissa nurmikkokin palaa, mutta onneksi saivat sen itse sammutettua.

Yhtenä päivänä taas kunnostauduin hetkeksi.  Raahasin kaksi mattoa "lauteilta" nurmikolle ja lakaisin pinnat.  Siinä olikin jo yhdeksi kerraksi tekemistä.  Sitten piti jo vähän huilailla.  Pöytä oli jo aikamoisen lian peitossa ja sain sen myös pyyhittyä ja kuivattua.  Alkoi jo näyttää aika mukavalta.  Kukat on varmasti seuraavat hankinnat.  Mitähän sitä tänäkesänä laittaisi...orvokit näyttivät jo olevan aika edullisia ja kestävät parhaiten kylmääkin.

  Sitten on se naapurin ja meidän välinen ryteikkö.  Aikanaan ostin siihen kaksi mustaa viinimarjaensasta.  Kotoa toin vadelman alkuja ja ne ovatkin aika lailla levinneet, mutta niitä en kyllä raaski kaiva pois, ovat sen verran makeita ja isoja .  Punainen viinimarjapensas on kyllä aika turha.  Mehuksi sitä kyllä olen keittänyt mutten oikein välittäisi niin paljon laittaa sokeria...

  Siinä terassilla pihakeinussa tälläisiä mietiskelen.  Luen postin ulkona ja lötköttelen väillä jopa peiton alla, kun keinu hiljalleen narahtamalla kertoo tarinaansa.  Monet pehmusteet olen jo siihen vaihtanut.  Yhdet taisivat ihan homehtua, kun kesä oli niin sateinen...

  Sama pöytä ja samat tuolit ovat palvelleet meitä uskollisesti vuodesta toiseen, pyöreä pöytä on kätevä, siihen mahtuu enemmänkin ympärille porukkaa kun vähän tiivistää.  Perhejuhliin olemme saaneet naapurilta lainaksi heidän pöytänsä ja päinvastoin.

  Tänä vuonna on vaan vähän erilainen kesä olla terassilla, onneksi siinä ympärillä on kuitenkin vähän ritiläseinustaa jossa kasvaa viiniköynnöstä.  Me nimittäin otimme radikaaliratkaisun piha-aidan kanssa ja leikkasimme sen matalaksi, niinkuin myös syreenipensaan joka oli vuosikaudet meille antanut varjoaan.  Nyt sitten saamme auringon lämpöä oikein koko rahalla... mikäli paistaa...

  13

  Hiusten värjäystä

  Naisen ja miehen ero on taas ajankohtainen aihe.  Tai onhan se aina, mutta nyt varsinkin kun aloin taas värjätä hiuksiani, se vaiva mikä tässä touhussa on , jää miehiltä kokonaan kokematta.  No tietysti ammattikouluajoilta asti olen kokeillut kaikenlaista.  Hiukset vaihtoivat väriä aika tiuhaan tahtiin.  Pohjavärini, siis se ihan oma, on sellainen arkiruskea, vaalea joskus lapsena, mutta sellainen ei minkään värinen...Siihen testatiin vaaleita raitoja, tummaa, joskus aika rohkeankin punaista.  Ihan musta se ei ole ollut kuin kerran, ja siihenkään ei oikeastaan koskaan löytynyt selitystä miksi purkin kyljessä lukee oranssinpunainen ja kuitenkin väristä tuli musta...

Miesten hiuksia ei siihen aikaan kun olin ammattikoulussa, värjätty ollenkaan, mutta tehtiin kyllä kiharoita, hurligurleja :)  se oli niin noloa, kun pojat istuivat permanenttirullat päässä odottelemassa vaikutusajan loppumista.   Mutta sitten muutaman vuodenpäästä kyllä jotakin tummia niskahiuksia piti pojillekkin värjäillä...oi aikoja!

  No kun ne hiukset eivät koskaan ole sellaiset kuin niiden haluaisi olevan.  Jokainen tietää sen, jos ne ovat lyhyet haluaisi pitkät, tai vaaleat, haluaisi tummat, kun ne ovat suorat, halutaan kiharoita ja jos olet saanut luonnonkiharat, ehdottomasti ne pitää suoristaa!

Miehillä se juttu menee suurinpiirtein niin että kun ne lähtevät, niin sille vaan ei voi mitään ja kun harmaantuvat, sharmi vaan lisääntyy!!

No tässä sitä istutaan väri päässä, sen päällä muovipussi ja sen päällä vielä pipa!  Kaunis näky, naapurin mies vähän katsoi pitkään... ulkona meitin terassilla on tällä hetkellä 20 astetta lämmintä!  No enpä viittiny sanoa , että väri  päässä...ihmetelkööt nyt sitten...

  Nyt kun olen oikein valveutuut näiden värien suhteen, en osta enää kaupasta alle kympillä värejä.  Nyt on ruohonjuuren aika.  En todellakaan halua riskeerata enää kertaakaan sitä, että voisin saada jonkun kamalan allergisen kohtauksen hiusväreistä.  Shampoonkin ostin ihan luonnonmukaisen savishampoon, myös miesväelle omansa.  Poika yritti naama peruslukemilla kuunnella kun totesin että tässäpä sinulle on nyt uusi shampoo jossa on savea.  Hyvin pokka piti, vaikka tiedän, että vähän häntä naurattaa äidin hössötykset.  Katsotaan sitten kun vaikutukset alkavat, ketä silloin naurattaa...

  Kyllä tuo hiusten laitto ja kasvattaminen muutenkin välillä rassaa.  Minulla oli vuosikaudet lyhyt tukka.  Sitten kyllästyin tilailemaan hiustenleikkaus- aikoja ja nyt olen antanut sen vaan kasvaa... Pesu on hankalampaa, kestää kuivua kauan ja usein se on vaan nutturalla... Yöllä se jää kainaloon tai selän alle ja se pitää palmikoida .  Muistan kun mammani aina palmikoi sen ohuen hiirenhäntänsä  ja aamulla kietoi sen sitten nutturalle... Mutta en nyt oikein vielä haluaisi leikatakkaan, vaikka olisihan se aika paljon helpompi...?!

  Miehet vaan käyvät suihkussa ja ovat valmiina lähtöön.

Kyllä joskus kadehdin sitä nopeutta ja yksinkertaisuutta  jossa miehet elävät ..paitsi, että asuvat naistensa kanssa...

  12

  Pinttyneitä tapoja

  Kun tekee samaa, saa aina myös samaa...

  Ihminen on sitten tapojensa orja.  Minä ainakin olen.  Ajatellaanpas vaikka ihan tavallista aamua.  Kelloradio herättää aina 7.45 ja radiossa soi NRJ .  Venyttelen hetken ja sitten pakotan itseni ylös    sängystä, lakanat rutussa, oikaisen niitä vähän ja jätän peiton hetkeksi pois sängyn päältä..ikkuna auki.

  Puurohitaleet lautaselle ja puolentoista minuutin päästä, plim, puuro valmista.  Sillävälin käyn laittamassa namani kuntoon ja värkkään pari leipää  evääksi.   Aamulla ei paljon lehteä ehdi selailla, koska mielummin nukun niin kauan kuin mahdollista.

Nopeasti tavarat kasaan ja tien päälle.  Muistin ottaa sähköjohdon irti auton lohkolämmittimestä.  Kerran se unohtui ja naapuri viittelehti onneksi pihalla, etten ehtinyt tielle asti sitä roikottaa mukanani...

  Sama reitti, samat autot vastaan  samoissa paikoissa   Työpaikalla käyn laittamassa  mainokseni  tien varteen , katson postin ja kiirehdin vaihtamaan vaatteet.  Kahvikeitin porisemaan , radio päälle, siellä soittaa Nova musiikkia.  Ovet auki, valot päälle, ja sitten odotellaan.   Odotellaan että asiakkaita tulisi.

  Jos ei ala kuulua, avaan läppärini ja tutkin jospa joku on lähettänyt sähköpostia.  Positiivarit muistaa joka arkipäivä.  Sitten facebook auki, laitan päivän kuvan, vuoden jokaisena päivänä, milloin mistäkin.  Ja taas odotellaan.  Joskus päivä menee nopeasti, jos on ollut asiakkaita mukavasti, mutta joskus pitää notkua kauemminkin koneella...  Näin on mennyt jo 22 vuotta.  Lähes samalla tavalla.

  Turvallista, tylsää, samanlaista... jotain tarttis keksiä...

Kun tekee samaa, saa samaa.  Asiakkaat vaan vaihtuvat päivittäin.

  11

 Vanhemmuus

  Kun tietää olevansa raskaana, sitä ensin alkaa pelätä synnytystä.  Pelko hiipuu vähitellen ja oloonsa alkaa tottua.  Joskus sitä ollaan niin energisiä, ettei mikään väsytä ja kaikki on ihanaa ja mahtavaa ja jaksaa mitä vaan.  Toiset voivat pahoin  alussa, jotkut pari kuukautta ja toiset jopa synnytykseen asti.

  Itse olin energinen, en voinut huonosti ja synnytyskin oli kaikenkaikkiaan helppo.  Jopa kaksoset syntyivät helposti, vaikka toinen nyt olikin vastarannan kiiski ja päätti sitten pidemmän kaavan kanssa tulla tähän maailmaan mutta eipä siitä sen enempää.  Ei synnytyskertomuksia.

  Sitten nämä piltit ovat pieniä nyyttejä.  Samassa sairaalan  huoneessa ollut rouva sanoi ikimuistettavat sanat  ; Rouvat hyvät, näistä lapsista on sitten huoli hautaan asti!"

Silloin se tuntui vaan sellaiselta lausahdukselta, mutta se olikin niin totta, kuin olla vaan voi...

  Kun kouluikä saavutetaan , on jo siis takana seitsemän äkkiä elettyä vuotta.  Koko ajan vanhempana ajattelee, että osaispa nyt jo istua, oppispa kävelemän,  voi kun osais jo itse syödä ja pukea...sitten yhtäkkiä koulun ovet aukeavat ja maitohampaat tippuvat suusta.

  Kun koulu alkaa, alkaa myös se tietynlainen itsenäistyminen.  Siis mun mielestäni vasta silloin. Nuoret äidit ovat monet sitä mieltä, että jo kaksivuotias on fiksu ja ymmärtää kaiken ja heille annetaan jo vastuuta syömisistä ja pukeutumisestakin.  Kyllä, olen kuullut kun nuori äiti kysyi noin kaksivuotiaalta lapseltaan kaupassa, mitä hän haluaisi syödä ?... huhhuh.  Sen ikäinen lapsi juuri ja juuri tajuaa, että hän on irrallinen olento, jos nyt vielä sitäkään...

  Sitten sitä muutama vuosi menee niin että on vaan koko ajan joulujuhlia ja kevätjuhlia, kunnes pitää tehdä valinnais- sitä ja valinnais-tätä ja lapsi alkaa katsella sinua alaviistoon, koska on jo sinua pidempi, vaikkakin vasta rippikouluikäinen onkin.

  Sitten päätetään kouluihin haut ja piltti ei tiedä yhtään, mitä haluaa tehdä.  Ei ollut sitä lapsuuden toiveammattia, eikä näytä tulevankaan.. No mitäs, onneksi koulua voi nykyään aika helposti vaihtaa, jos joku ei nyt täysin nappaa, koska räpelletään kaiket tunnit kännykkää, kun siellä on paljon mielenkiintoisempaa...

Mutta kun sen koulun jatkon sitten lopulta keksii, se voi olla sitten tulevaiuudessa mahdollinen ammatti.

  Mutta monta mutkaa ja monta vuotta tämä  vie, tosin se onkin sitten mennyt nopeasti, ja alkaa se mietintä, millaista se oli kun lapset olivat pieniä... suloisia nyyttejä.  Kilttejä ja hauskoja pakkauksia, jotka keksivät kaikenlaista mukavaa, ja kaikki oli niin rattoisaa. ( aika kultaa muistot)

  Ymmärsin sen nyt kun meidän lapset ovat iältään tällä hetkellä 30v ja kaksoset täyttävät tässä  kuussa jo 21v

  Nyt on takana se valvominen, kun teinit häipyvät yöhön ja kirjoittavat tekstiviestejä, saadaanko jäädä yöksi, tai vaan että en pääse täältä pois... Ja jos sitä viestiä ei tule tai vastausta niin kaikki mahdollinen ikävä paha on varmasti tapahtunut...Hirveä huoli .  Uni ei tule.  Kunnes se ovi käy ja talo on taas rauhallinen.

  Tytär sanoikin kerran, kun lähti kaverille juhlimaan. ( Sanoimme tietenkin kaikki fraasit, ei sitten oteta juomaa vierailta, ollaan kiltisti ja niin edelleen...)   Voisitko joskus vaan sanoa; Pidä hauskaa...!

  10

  Pääsiäinen

  Jo vain.  Lapsena Pääsiäinen oli lähinnä muutama suklaamuna, mämmiä ja rairuohon kasvattelua. Parasta siinä oli ruohon leikkaus, se tuoksu oli jotenkin niin kevään vihreys ja tuoreus.  Pajunkissoja maljakossa ja vähän  tipuja  ja pupuja sitten siihen ruoholle koristeeksi.  Meillä ei laitettu koskaan lammasta.  Äitini sanoi että se maistuu villasukalle.  Se siitä sitten.  Ei se että olisin siitä mitenkään katkera, en siitä kyllä vieläkään tykkää, vaikka sitä välillä kahvissakin ollaan marinoitu ja valkosipuleita kourallinen tungettu sekaan, ei vaan iske, niin ei iske.

  Täällä kaupungissa asuttuani jo yli kaksikymmentä vuotta, totuin siihen että tuli hirveä syyllisyys, jos muutaman oksan katkoi pajuista, kun en sitä ennen tiennyt, että se on kielletty.  Mutta salaa niitä kuitenkin käytiin lähipelloilta hakemassa.  Enhän minä tiedä kenen peltoja ne ovat, keneltä luvan edes kysyisin...

  Virpomisoksia sitten tehtiin urakalla.  Ensin oli isosisko kaverisa kanssa ja pienet noidat otettiin mukaan   Poikakin puoliksi pakotettiin laittamaan hame päälle ja naamat maalattiin...hellyyttäviä pikkunoitia heistä tulikin.   Valtava kasa suklaamunia jaettiin tasan ja kaikki meni hienosti.  Sitten poika alkoi olla liian vanha siihen hommaan...mutta jos ei käy virpomassa, ei saa myös suklaamuniakaan.  Mikä oveluus, hän toimi turvamiehenä tytöille, ettei meidän talojen välillä vaan tule rosvoa ja varasta kaikkia munia, hän pyöräili sopivan matkan läheisyydessä ja oli tavallaan hommassa mukana.  Suklaamunat jaettiin taas tasan!

Sitten tulee se hetki kun ei se enää ole hauskaa, vaan lapsellista, ja vaikka haluasikin, ei enää kehtaa...

 Nyt sitten valmistauduttiin Palmusunnuntaina siihen että joku tulee soittamaan ovikelloa.  Suklaamunat odottivat oven pielessä... siirrettiin kauppaan lähtöäkin sen takia , kun näimme että noitia oli naapurin oven takana, kohta soisi meidänkin ovikello ja siellä pikkunoidat virpoisivat...

  Eipä tullut kuin yhden kerran noitia ovelle... nyt on paljon munia, nyt ne syödään sitten itse...

  Eipä tehdä lammasta tänävuonna, appiukko tekee kuitenkin..

  Yksi vaivainen virpomisoksa maljakossa ja ohra kasvaa jo kymmenen senttiä pitkänä , kohta pääsen puimaan....


Virvon varvon tuoreeks terveeks,  tulevaks vuodeks, vitsa sulle , muna mulle...