61

  Päätöksiä

  Olen pyöritellyt vuosikaudet tekstiä, jota olen kirjoitellut ensin kynällä vihkoon parturiliikkeeni takahuoneessa.  Myöhemmin lasteni hommattua minulle tietokoneen, jatkanut, samassa paikassa.  Noin seitsemänkymmentä sivua tekstiä.  Parturina  ja parturi-kampaajana aikaisemmin ,elämisestä.  siitä kaikesta tekemisestä ja arjesta, mitä kuuluu siihen , kun olet yksin yrittäjä, ja hetken toisen alaisenakin.  Se ei aina ole ollut niin kovin yksinkertaista.  Mutta antaisinko näitä vuosia pois, no en varmaankaan.   Jos olisi pakko ottaa vaikka vuosi pois, niin ehkä sen ottaisin siitä, jonka olin aloittamassa täällä , missä nytkin olen.  Olin erittäin epävarma ja ajat olivat kovia.  Lama-aika päällä ja elettiin vuotta 1992.  Muuten se vuosi olikin iloinen ja ihana.

  Olen siis laittanut kirjan sivut tikulle ja lähetin ne luettavaksi.

  Olen myös katsellut paljon niitä piirustusvihkoja, joita ryöpsähti hirveä määrä kauppoihin. Ajattelin, että pitäisi keksiä jotain muuta kivaa.  Aloin piirrellä kuvia ja kirjoittaa runoja ja toiselle sivulle mietin tehtäviä.  Siitä lähti ajatus, että voisikohan sitä miettiä, että sen joku haluaisi julkaista.  Nyt olen nykäissyt sitä asiaaa senverran eteenpäin, että suunnittelimme siihen kantta ja takatekstiä, paperilaatua ja järjestystä.  Sekin on aloittanut elämäänsä elämään.  Ehkä siitäkin tulee vielä jotakin kehiteltävää, kirjaksi asti.

  Nyt tuntuu jännälle.  Kun asioiden antaa tapahtua, ei se enää tunnukkaan niin pelottavalle...

  Julkaisen siis kuvan heti täällä, kun se kirja on valmis.  Tämä on lupaus!

  60

  Tulla joksikin..

  Olenko valmis?  No en varmasti, ja tuskin koskaan edes tulen valmiiksi, keskeneräisyys on hyvä, koska voi aina kehittyä.

  Kehitys on mielenkiintoinen asia, se on tavallaan vaan sitä, että on oppinut jotain tekemään paremmin, enemmän ja ehkä useammin.  Kehitys voi vaan joskus pysähtyä.  Tulee jotain mielenkiintoisempaa tai hauskempaa tekemistä.
  Lapsesta kehittyy aikuinen.  Mutta se tapahtuu itsestään, silti kaikki aikuiset eivät käyttäydy "aikuismaisesti".  Miksi edes pitäisi?  Jos tunnet olevasi nuori, iästäsi huolimatta, niin onhan se hieno juttu.  Mutta jos kysyt sitä omilta lapsiltasi, on se aika noloa...Omien lasten mielestä vanhempien kuuluu käyttäytyä kuin aikuiset.  Teinit  nolostuvat, jos oma äiti tai isä tanssii julkisesti, laulaa tai hassuttelee.  Vaikka sisällä on se lapsenmielinen aikuinen,  ei sitä  aina pysty peittämään.

  On ihanaa kun lapset tulevat käymään kotiin ja saan kuunnella heidän juttujaan ja hassuttelujaan  ja saan olla siinä mukana.  Tunnen itseni nuoreksi.

  Olenko vanha, no en.  Ainakaan omasta mielestäni, ihmiset elävät nykyään satavuotiaiksi...  Mutta se on tosiasia, että tietyissä asioissa olen auttamattoman vanha.  En ymmärrä sitä kakkea somehössötystä... Twitterit, Snapchatit?, Tinderit sun muut... liian lujaa tulee koko ajan muuta ja uutta.  Mutta mulle kyllä riittää tämä facebook. Enkä usko että sielläkään viitsi enää kovin kauvaa pyöriä.  Tylsältä sekin on jo alkanut tuntua.

  Tulenko joksikin joskus?  Enpäs usko.  Minä olen minä, ja sillä siisti.

  59

  Minkä ikäinen olet?

  Se on hassu lause.  Mitä se kertoo ihmisestä? Ikä,  mitä se on, elettyjen vuosien määrä.  Olet elänyt paljon kauemmin kuin joku muu, tai joku toinen on paljon vanhempi kuin sinä olet.   Toinen ihminen vaikuttaa vanhemmalta kuin näyttää tai käyttäytyy, mutta mikä on se mittari, miltä pitäisi minkäkin ikäisenä näyttää, tai miten käyttäytyä.
  Noh, tietysti aikuinen ihminen, siis ihminen joka ei enää käy peruskoulua tai ammattikoulua, tai lukiota, on mielestäni jotensakin aikuinen. Ainakin virallisesti.  Aikuinen ihminen käy ehkä ja toivottavasti työssä, saa palkkaa, ja elää itsenäistä elämää.  Tekee ruokaa, pesee vaatteensa ja elää arkea, joka on tavallisesti aika tylsää ja turvallista.

  Kuinka vanha olet?  Olen elettyjen vuosien ikäinen.  En tiedä, millaista on olla vanhempi, enkä nuorempi enää kai edes haluaisi olla.  No ehkä muutaman vuoden, mutta en missään tapauksessa enää teini.  Olisi kamalan vaikeaa osata niin paljon asioita, joita teinit nykyään jo osaavat.  He käyttävät erilaisia tietokonesovelluksia, joita en tässä vaiheessa edes luettele, koska en muista niitä...

  Facebookiin lapseni yllyttivät minut noin 5 vuotta sitten ( siitä tuli ilmoitus sivulleni; olet ollut  juuri nyt 5 vuotta facessa, onneksi olkoon)  Huh, olenpas ollut jo kauan sielläkin ihmetelemässä aikuisten ystävieni elämää.  Aluksi en uskaltanut juuri mitään sinne edes kirjoittaa, koska ajattelin että kaikki maailman ihmiset sen näkevät, mutta vähitellen olen jopa jakanut jotain juttuja ja olen pari vuotta kuulunut johonki ryhmäänkin.  Yllätyin, kuinka iäkkäämmätkin ihmiset sitä paljon käyttävät, luultavasti nuormmille on avautunut taas uusia paljon mielenkiintoisempia juttuja. Se face on heistä  varmasti jo vanhanaikaista.

  Kuinka aikuinen pukeutuu?  Silloin joskus kauan sitten aikuinen nainen pukeutui kokohameeseen ja mataliin kenkiin.  Ja hänellä oli käsilaukku ja ehkä huivi .  Nyt näkee aikuisia naisia ihan luonikkaasti kuljeskelevan kaupungilla tiukoissa leggingseissä ja T-paidassa, Samanlaisissa kuin teini-ikäiset tyttärensä.  Se on ihan ok. Mutta itse vaan en jostain syystä oikein osaa , eikä se ole mukavaa liikkua sellaisissa vaatteissa.  Takapuolen pitää peittyä!

  Mutta nyt kun katselee ympärilleen, takapuolen pitää näkyä ja sen pitää töröttää taaksepäin... huhhuh...Nuorilla on tekotissit ja tekokynnet ja tekoripset ja ja ja

  Eli on se helppoa olla nyt tässä ja nyt juuri tämän ikäinen.   Kunhan van olen sinut itseni kanssa.  Kenenkäs sitten?

  58

  Ihme kevät

  Kaksi vuotta sitten samaan aikaan vappuviikolla  muistiinpanoissa luki, että ihana ilma, plussaa 21,4 ja aurinko lämmittää lisää...Tänään pari astetta plussan puolella ja koko päivän on satanut lunta, räntää ja vettä.

  Sometimes it snows in April.  Niin totta kuin Prince sen joskus kauan sitten kirjoitti ja sydämeen otti, kun sitä tällä viikolla olen kuunnellut...  Vasta 57-vuotiaana, vain vuoden minua vanhempana otti ja lähti.  Eipä sitä ymmärtää voi ja ehkä niin onkin parempi, ettei päiviensä ja vuosiensa määrää etukäteen tiedä.

  Ajattelin, mitä itse olen saanut aikaiseksi näiden vuosien aikana.  Kolme lasta. Yrittäjänä yli kolmekymmentä vuotta.  Siistejä päitä.

  Toiset tienaavat miljoonia ja saavat kultamitaleja ja kunniaa ja mainetta.  Maailmanmestaruuksia ja suitsutusta suurista keksinnöistä.  Heidät muistetaan vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja omista saavutuksistaan. Sellaista on ihmisen elämä.  Tänne synnytään ja täältä lähdetään. Jokainen.

  Mutta keväällä jotenkin se luonnon uusi tuleminen jaksaa aina kummastuttaa ja ilahduttaa.  Vaikka nyt onkin apea mieli ja kylmä ulkona niin huomenna voi olla jo toisin.  Pilvet vaan väistyvät ja lämmin tuuli puhaltaa, eiköhän se kesäkin sieltä piakkoin tänne ehdi.

  Kevät keikkuen tulevi.  "Oiva Pennanen"

  57

  Onnistumisen iloa!

  Kun on lapsi, kaikki mitä oppii tekemään ensimmäistä kertaa on mahtavaa ja se on sitä vielä monta kertaa jälkeenkinpäin.  Aikuinen jotenkin unohtaa sen wou, tunteen liian helposti.  Aikuisen ihmisen elämä on arkista puurtamista.  Vaikka se makaroonilaatikko on aivan sairaan hyvää itsetehtynä , se nyt vaan on makaroonilaatikkoa.  Vaikka miksei sen äärelläkin voisi vähän tuulettaa, kun se taas onnistui niin hyvin...

  Päätin lähteä Marjo serkun yllytyksestä lusikkakorukursseille.  Kaikenlainen näpertely on aina hauskaa.  Niinpä eilen sitten valmistauduimme opettelemaan jotain ihan uutta.

  Oikeastaan ihan jännitti, kun astelin ovesta sisään ja katselimme koruja jotka näyttivät ihan mielettömän upeilta. Että parin tunnin päästä mekin olisimme luoneet jotain ihan uniikkia vanhoista lusikoista...

  Kyllä.  Kaikki ihmeelliset porat ja mankelit ensin pelotti ja mietitytti, että osaanko ollenkaan käyttää, tulivat yllättävän helposti tutuiksi.  Koko ajan oli sellainen pieni pelko puserossa siitä, että jotenkin möhlisi, eikä osaisi, mutta se on juuri sitä aikuisen turhaa pelkoa.  Ei vaan osaa heti heittäytyä.

  Kun saimme korut valmiiksi, oli ihan uskomattoman hieno fiilis.  Osasin tehdä jotain uutta. Ihan itse ja onnistuin yli odotusten.

  Se lapsen heittäytyminen ja kokeilu ja innostus tuntui poskien punoituksena ja hyvänä fiiliksenä siitä, että aikuinenkin oikeasti oppii tekemään kaikenlaista, kun vaan uskaltaa kokeilla.

  Eihän tämä nyt mitään elämää suurempaa ollut, mutta näin  "vanhemmiten " tälläinen kokemuskin on ihanaa eikä siihen mitään vapaana pudotus hyppyjä tarvita.

  Haluan mennä uudelleen !  

  56

  Jos mies olis nainen ja nainen olis mies

  Tarkoitan tätä ihan noin niinkuin ulkomuodollisesti.  Mies olis karvaton ja parraton, mutta mies kuitenkin muuten.  Nainen olisi karvainen kauttaaltaan ja parrakaskin.  Miltähän se oikein tuntuisi.  Olen nyt viimeaikoina nähnyt ihan kummallisia unia.  En nyt tuollaista kuitenkaan.  Vaikka kerran näin unta että olin mies.  Se oli kyllä todella outoa.

  Välillä kadehdin miesten elämää ihan siltä osin, kuinka helppoa heillä on esim pukeutumisen kanssa.  Juhlat kuin juhlat, niin korkeintaan katsotaan paita ja mahdollisesti kravatti.  Se siitä

  Naisen puleutuminen on niin  monimutkaista, ettei siitä nyt tässä kannata edes alkaa ihmettelemään.

  Mutta että ei palelisi niin paljon olenkaan, jos olisi karvaiset sääret...

  Siinäpä lyhykäisyydessään ajattelemisen aihetta..

  55

  Olipa erilainen päivä
 

  Yleensä sunnuntaina nukutaan pitkään, tehdään aamupala,ja lueskellaan rauhassa lehtiä sun muuta leppoisaa.  Viime pyhänä oli vähän erilaista.

  Söimme pikaisen aamupalan , ja sitten piti vähän katsella, mitä vaatteita sitä pukisi päälleen. Oli yhdet rippijuhlat ja yhdet viisikymppiset samana päivänä.

  Olen niin huono noissa vaateasioissa. Olen niin kateellinen miehille, jotka vaan ottavat jonkun paidan ja kravaatin ja se sama musta puku päälle.  Matalat, mukavat kengät ja sitten vaan menoksi.

  Eipä mene meidän naisten jutut samalla tavalla.  Kuulun kyllä niihin naisiin, jotka eivät ihan kamalasti kuluta aikaa itsensä laittelemiseen, mutta viisi vuotta on hiukset kasvaneet pituutta ja nyt edellisenä päivänä juuri serkkuni leikkasi ne puolipitkiksi.  Nyt piti myös vähän hiuksiakin laittaa.  Mutta hyvä leikkaus ei paljon vaadi, ja olinkin yllättävän vähällä vaivalla ihan yhteiskuntakelpoinen.

  Rippijuhlissa kuhisi porukaa, meillä oli vajaa tunti aikaa kun seuraavat juhlat kutsuivat.  Tarjottavat maistuivat aivan taivaallisilta ja varsinkin suklaakakku suli suorastaan suuhun.  Nuoret olivat venähtäneet pituutta ja huomattiin taas kuinka aika vaan kuluu nopeasti.

  Seuraavaan kohteeseen pääsimme kyydillä.  Sielläkin saimme voileipäkakkua ja makeaa.  Totesimme, että vanha aika on tullut takaisin, koska muistan tätini hääjuhlat, joissa myös tarjottiin voileipäkakkua, joka oli sentään 60-luvulla !!!!  Piilotin sen television taakse, koska luulin että se on makeaa kakkua...ei oikein alle 5-vuotiaalle maistunut.

  Näimme myös lyhyt elokuvan jossa perheen poika 7 vuotta sitten oli esiintynyt.  Kaikki henkilöt kuolivat. Aika surullinen tarina, noin 50-vuotis juhlassa esitettynä...

  Yleensä mieheni lähtee viiden aikoihin pyöräilytunnille ja syömme sen jälkeen, mutta nyt kekkerit kestivät sen verran kauan, että hän jätti sen väliin ja kävimme nopeasti kaupassa.

  Emme normaalisti käy kovinkaan usein kirkossa, mutta nyt mieheni täti ja serkku olivat siellä esiintymässä.  Lähdimme Sana -soi nimiseen iltaan.  kirkko edustaa minulle lähinnä ristiäisiä, rippijuhlia, häitä tai hautajaisia.  Kaunista musiikkia, joka soi ihanasti kirkon korkeuksissa.

  Siellä oli myös pariskunta, joka kertoi lapsensa menettämisestä.  Uskomatonta, miten sellaisesta voi yleensä päästä yli.  He kertoivat, kuinka tämä tyttö oli laulanut heidän lomamatkallaan Maan korvessa  laulua monta kertaa ja opettanut sitä sisarelleenkin. Seuraavana päivänä hänet oli surmattu.

  Se laulu esitettiin myös tämän tarinan jälkeen.  Varmasti jokaisen kurkkua kuristi...

  Taas saimme syödä.  Anoppi oli tehnyt katkarapupiirakkaa ja kalkkunapiirakkaa.  Vatsa möyri jo valmiiksi päivän herkuttelujen jälkeen.  Osaksi kaipasi "oikeaa" ruokaa ja osaksi vaan niin erilaista syötävää  ollut koko päivä.

  Kotona sitten grillasimme kalaa ja söimme taas.

  Kaikenkaikkiaan kummallinen päivä kaikkinensa.  Ihminen on tapojensa orja, mutta ne tutut  tavat luovat turvallisuutta ja vähän tylsyyttäkin.

  Odotan silti taas sitä tavallista sunnuntaita,  sillä ensisunnuntaina menemme äitiäni onnittelemaan yli sadan kilometrin päähän.  Istutaan autossa ja istutaan kylässä ja taas autossa.

  Sitten tuleekin jo pääsiäinen.  Siitä sitten myöhemmin.

  54

  Olenko tehnyt väärin?

  Netti pursua kaikenlaisia asioita, joissa lukee mitä olet kaikki nämä vuodet tehnyt väärin.  Syönyt väärin, avannut rasiat väärin, käyttänyt sitä ja tätä laitetta väärin.  Nukkunut väärin, herännyt väärin.  Mit... ei nyt voi olla totta, että meikäläinen on elänyt 55vuotta ja nyt vasta tajunnut että kiiwi pitää syödä kuorineen!!!

  Voi hyvät hyssykät.  Miksi joku muu opettaa meitä tekemään asioita?  Eikö jokainen voisi tehdä asiat omalla tavallaan.   Tulee mieleen että jos joku lukee tuollaisia väärin-juttuja, niinkuin esimerkiksi minä, voi alkaa pelätä kohta tekemästä yhtään mitään.  Jos joku näkeekin, että teen tämän ihan väärin.  Alkaa osoitella sormella ja voi alkaa vaikka kohta huuteleen.

  Mihin tämä maailma menossa onkaan.  Itse koitan neuvoa tekemään oikein, mutta on vaarallista sanoa toiselle että tekee väärin.  Eikä sekään ole sataprosenttisen varmaa, että se mitä neuvon tekemään oikein, olisi oikein. Ehkä eri tavalla, huomannut hyväksi.  Mutta sekin on vaan mielipide, otaksuma tai hyväksi havaittu.  Kuka on kuitenkaan oikea sanomaan miten toisen ihmisen pitää tehdä.  

  Lapset joskus sanovat, että olen aina opettanut että näin pitää tehdä.  Joskus hämmästyn sitä.  He ovat kuunnelleet, mitä olen yrittänyt opettaa.  Mutta jokainen viimekädessä sitten päättää mitä ja miten tekee.  Viimeistään aikuisena, jos silloinkaan.

  Olenko tehnyt tämän aina väärin?  Mitä sitten?  Kiiwiä syödessäni en ainakaan ole saanut niitä pieniä karvoja suuhuni..  ;)

  53

  Jotain tarttis tehdä...

  Kun alkaa kaatua kaikki päälle kotona, siis ei nyt ihan kirjaimellisesti, paitsi vaatekomerossa.  Jokaisessa huoneessa on joku paikka, jonka päällä on jotain käsittämätöntä asiaan kuulumatonta tavaraa.  Kaikella on paikkansa, mutta ei meillä.  Keittiö on jossakin sellaisessa järjestyksessä, että kaikki astiat ovat aina samassa paikassa, mutta muuten saattaa löytyä ihan ylimääräistä, sieltä mistä ei pitäisi.

  Mietin kummissani, että miksi tavaralla on niin voimakas tarve olla meillä?  Se voisi jo muuttaa meiltä pois.  Kun en tarvitse, enkä käytä sitä, miksi se vaan on ja pysyy tuossa ja vie tilaa..

  Olohuoneen kirjahylly on kiusannut minua jo aika kauan.  Kirjoja joita siinä hyllyssä on jokseenkin lukemattomia , heh, hauska vitsi, no olen joitain lukenutkin...mutta siis liikaa.  Vanhoja tietosanakirjoja, joita joskus kovin hartaasti kuukauden kirjoina aikanaan kerätty, ja tuskin koskaan tarvittu.  Nykyään kun kaiken tiedon saa netistä!!

  Sarjakuvasarjoja, Viivi ja Wagner kirjoista en raaski luopua, joitain Kingin kirjoja on mieheni kerännyt,niitä en anna pois, mutta lähes kaikki muut voisin kyllä antaa jonnekkin.  Olen kyllä vienyt kirjastoonkin kirjoja, ja ottavat he niitä mielellään.

  No entäs vaatteet?  Mitään vaatetta en oikeastaan ole jälkeen kaivannut, jonka olen pois pistänyt, mutta aina muutaman miettimisen jälkeen vasta.  Nuoret eivät ole sidoksissa vaatteisiin nykyään, he ostavat ja myyvät huoletta.  Itsellä on joku kummallinen tunnearvo hyvin?sopivaan vaatteeseen, ja vaikka ei sopisikaan.

  Lahjaksi saadut tavarat ovat myös ongelma.  Tuskin lahjan antaja  edes muistaa, että on jonkun ruukun tuonut, mutta jotenkin tuntuu, ettei saatuja tavaroita saa antaa pois...
 
  Kävimme viikonloppuna viiskymppisillä.  Siellä oli ihana järjestys.  Mitään ei ollut liikaa.  Oli siistiä ja tyylikästä.  Oli tilaa hengittää.  Tuli taas heti sellainen olo että haluan myös kaiken turhan pois!

  Ei meillä kaaosta ole, mutta liikaa silti pientä sälää.  Tuttu tunne?

 

  52

  Teneriffalla

  Tehtiinpä kerran matka Teneriffalle, joskus 15 vuotta sitten ja nyt taas.  Siis paikka sama, mutta emme olleet uskoa silmiämme kun siellä kävelimme.  Paikka ei ollenkaan tuntunut samalta.  Kaikki oli muuttunut.  Löysimme kyllä sen hotellin, missä silloin ensimmäisen kerran olimme, mutta sekin tuntui olevan hyvin vieraan näköinen ja sijanitikin oli keskellä kaikkea, joista en muista mitään, koska siihen ympärille oli niin paljon rakennettu.

  No. Viikko sitten maanantaina alkoi vannetta kiristää ihan antaumuksella.  Miehellä on ansaittu talviloma, mutta ei mitään tekemistä.  Sitten alkoivat palmun kuvat näkyä silmissä, ja silloin se on menoa.  Mikään muu ei enää tuntunut mielekkäältä, matkaan oli päästävä.

  Maanantaina yhtäkkiä monien rantapallo yms sivujen selailun jälkeen mieheni hihkaisi;  Otetaanko tämä?  Määrittelemätön hotelli Teneriffalla,  215€  ??  Ja siinä se sitten oli.

18 tunnin päästä olimme jo perillä.  Määrittelemätön ei taaskaan pettänyt.  Olemme monta kertaa lähteneet sellaiselle matkalle jossa määränpää on yllätys.  Hotelli oli sadan metrin päässä rannasta ja hotellihuone oli lähes täydellinen.  Hinta olisi ollut yli 600€ enemmän, mutta kun peruutus oli joltain tullut niin  myöhään, ei matkasta jäänyt  noin viimetipalla sitten maksettavaksi juuri mitään.

  Hintaan kuului siis lennot, kuljetukset hotellille, hotelli ja sama takaisinpäin.  Uima-altaan reunamilla aamiainen maksoi 7,50€ jos otti vähintään kolmena päivänä.  Puffet oli myös todella monipuolinen ja runsas.

  Mikäs siinä.  Yhtenä päivänä ripsotteli vettä muutaman minuutin ja yhtenä yönä oli satanut ihan tietämättämme.  Muuten ilma oli noin 25 asteista.

  Kävimme myös yhdellä retkellä jossa tutustuimme sukellusveneeseen ja kävimme sillä 45min sukelluksen noin 25m syvyydessä.  Kalaparvet ympäröivät meidät heti ja rauskut "lentelivät" ympäri sukellusvenettä.  Sukeltaja kävi myös niitä ikkunan takana ruokkimassa.  Uskomaton tunne ja hauska kokemus kaikenkaikkiaan.

  Emme ole shoppailijoita ollenkaan, joten kaikki sadat kaupat saivat olla rauhassa.  Rannalla sitten kuitenkin piti käydä nahkansa vielä viimeisenä päivänä polttamassa, mutta sehän kuuluu asiaan...

  Kotimatka tuli taas liian nopasti ja vielä keskellä makeimpia unia... mutta olipa taas ihanaa välillä käydä lötköttelemässä...

 Loman lepäilyt sitten olivatkin ohi kun pääsin takaisin töihin.  Kukaan ei ollut minua unohtanut.

Riskin otto kannattaa matkailussa ja pieni jännitys, mihin määrittelemätön voi viedä.

  51

  Askarteluja

  Aikaisemmin keräilin kaikkia pieniä kuitteja ja muistoja reissuiltamme jonnekkin epämääräiseen paikkaan, jonnekkin laatikkoon ja vihkojen väliin.  Nyt olen niitä liimaillut vihkoihin, joista sitten tulee muhkeita ja isoja, jopa vaikeasti katseltavia ja säilytettäviä.  Mietin usein, miltä tuntuisi vaan työntää ne saunan pesään ja katsoa, kun ne vaan kovalla liekillä palaisivat tuhkaksi ja mitään niistä ei jäisi jäljelle.  Vain tuhkaa.

  Niin se vaan on. Elämässä tekee valintoja ja sitten keräilee itselle muka todella tärkeitä asioita ja tavaroita ympärilleen.  Mitä niillä tavaroilla sitten tekee?  Toiset tavarat ovat jatkuvasti käytössä, niinkuin esim. kahvinkeitin, mikro, uuni, astianpesukone ja pyykinpesukone. Televisio, läppäri, kännykkä. Sänky, tyynyt ja peitto.  Mutta sitten tulee se vaikeampi kohta.  "Lukemattomia kirjoja", lehtiä, koriste-esineitä joita on saanut lahjaksi...astioita joita ei juuri käytetä, vaatteita jotka ovat vähän kittanoita, joita luulemme vielä käyttävämme.

  Ihminen kiintyy ympäristöönsä ja ympärillä oleviin tavaroihin.  Mitään emme saa mukaamme. Käärinliinoissa ei ole taskuja.

Mitä jälkeemme jäävät ihmiset sitten tekevät niillä kaikilla tavaroilla, joilla ei ole heille mitään tunneyhteyttä?  Vievät kierrätykseen, kirpparille tai polttavat saunan pesässä.

  Pidin monta vuotta päiväkirjaa, ja myös säilytin niitä.  Sitten tuli sellainen olo, että haluan päästä niistä eroon ja poltin ne kaikki saunan pesässä.  Ei tullut edes mitenkään kaihoisa olo, päinvastoin.  Oli helpotus päästä niistä eroon, jonne olin kirjoittanut ehkä tunteitani, jotka juuri sillä hetkellä olivat olleet elämää suurempia asioita.  Iloa surua, huolta, pettymyksiä tai vain jotain yhdentekevää. Yhdentekevää niille , jotka olisivat lukeneet ne jälkeeni.  Olinpa ollut surulinen tai iloinen, miksi siitä sitten pitäisi kirjoittaa niin, että se jäisivät luettavaksi.  Mielummin kirjoittaa vaan itselleen ja tavallaan siirtää pois mielestä ja vielä hävittää ikäänkuin pois samantien, heittää pois, pesään.

  Nyt kuitenkin olen niitä lappusia, höyheniä ävelylenkiltäni tai kukan terälehtiä kerännyt vihkooni ja niistä tehnyt sellaisia kollaaseja, joissa senhetkinen luovuus on ollut valloillaan.  Ne eivät kerro kenellekkään muulle mitään, eikä niissä ole muille muistojakaan, josita muut voisivat tietää.

  Askartelu ei ole turhaa, vaikka se siltä monesti tuntuu.  Aivot lepäävät muista asioista ja saavat mielihyvää eri väreistä, kuvista ja muodoista.

  Kirjoittaminen sanoiksi ja lauseiksi onkin sitten eri juttu.  Saman lauseen voit ymmärtää omalla tavallasi, vaika toinen olisi tarkoittanut aivan jotain muuta.  Lauseet ovat ilman äänensävyjä ja tunnetta. Kun luet toisen kirjoittamia kuvitelmia, ne ovat loppujen lopuksi kuitenkin omiasi. Kirjoittaja on nähnyt ne kaikki omalla tavallaan, sinä näet ne omalla tavallasi.  Siispä jokainen kirja on jokaiselle lukijalle erilainen.

  Kun liität myös sanoja ja lauseita niihin kuviin joita olet liimannut, voit löytää uusia merkityksiä niille kuville, jotka ei sinänsä lehdestä leikattuna ole merkinnyt mitään.

 Kun leikkaat kartonkia ja liimaat, tulee tunne kuin olisit se pieni lapsi joka luo uutta, hienoa ja ainutkertaista.


  Askartelu on aivolaji  :D

  50

  Kotiinpaluu

  No niin , takaisin saatiin tyttö maailmalta.

  Hengästyttää vieläkin eilinen ilta, kun hän kertoi matkastaan.
  Kaikkien unettomien öiden jälkeen voi taas nukkua rauhallisesti.  Kyllä se niin totta on, että edelleen pienet lapset, pienet murheet.  No joo, asennetta sekin vaatii, että   luottaa ja uskoo, että kaikki menee hyvin.  Se vaan ei aina mene.

  Kaikenkaikkiaan matka oli hänelle varmasti elämän suurimpia ahaa- elämyksiä.  Vastakkain asettelua.  Kylmä-kuuma, puhdas- saastainen, turvallinen-epävarma, oikeudenmukainen- huijattu, ... tätä listaa voisi jatkaa lähes  loputtomiin.  Se, että kaikki roskat heitetään ikkunasta ulos junassa, sai pahan mielen, sillä roskiksia siinä maassa ei vaan ollut.  Se että ihmiset makasivat maassa ja tekivät tarpeensa kadulle. Kaikki uskomattomat huijaukset ja varkaudet ja väärät lupaukset eivät vaan ole meille täällä asuville ihmisille hyväksyttäviä asioita.  Kun kerta toisensa jälkeen tulee huijatuksi, ei uskalla luottaa enää edes poliisiin.

  Kun olet täällä kotona. Puhdas vesi itsestään selvyytenä.  Tyyny pään alla ja tutut ihmiset lähellä, ei voi muuta kuin ihmetellä, miksi yleensä pitää valittaa enää mistään.

  Kun tytär meni ulos kirpeään lumituiskuun, hän veti syvään henkeä nenän kautta ja oli iloinen, että ilma on raikasta ja puhdasta.

  Siihen ei ennen varmaan kiinnittänyt edes huomiota...