24

  Ruokaa...

  Joka päivä pitää tehdä ruokaa, sehän on selvä.  On niitä lempiruokia, joita voi tehdä enempiä ponnistelematta, koska ei tarvitse miettiä, miten tehdään, vaan se käy jo lähes automaattisesti, kun niitä samoja tulee niin usein tehtyä.  Varmaan osaiain unissanikin tehdä Cobbin salaattia tai spagettikastiketta tai makaroonilaatikkoa...Kuinka monta erilaista ruokaa on olemassa... kuitenkin usein päätyy samoihin tuttuihin juttuihin.

  Silloin lapsena oli joitain ns inhokkiruokia. Perunat ja läskisoosi, maksastroganoffit ja veripaltut, joita ei enää lapsille koulusa ole vuosikausiin tarjottu.  Silloin kyllä oppi syömään kaikenlaista, ei niin hyvää, eikä maukasta, mutta oppi olemaan ronkeloimatta pienistä.  Sillä jos et syönyt, vaikkei mieli tehnytkään, tuli nälkä.

  Muistan kun tuli lasagnet, pizzat ja hampurilaiset.  Lasagnea opin tekemään jo 80-luvulla.  Asuimme malla eikä mitään saanut valmiina kaupasta, oli siis tehtävä itse.  Pizzaakin opin nopeasti tekemään, mutta kotitekoisia hampurilaisia vasta joskus myöhemmin ...eipä niitä siihen aikaan vielä harrastettu.

  Parsakaali on meidän perheen koetinkivi.  Nuoret miehet joutuvat aina sitä syömään, vaikka eivät olisi koskaan tykänneetkään... vävypoikakin oppi ja väittää tänäpäivänä jopa tykkäävänsä siitä...   ;)

  Jälkkäreitä en ole paljon harrastanut, mutta yksi on ylitse muiden. Mamman marjapiiras, se johon tulee kermaviiliä ja marjoja.  Se on pettämätön suosikki.

  Äitini teki paljon leipomuksia, kun olin pieni.  Kuivakakkuja pipareita, kääretorttua, omenapiirakkaa, taatelikakkua, ja pullaa!  Monta vuotta leivoin itsekin pullaa ja sitten alkoi tuntua, ettei oikein kukaan niistä välitä.  Tytär kävi koulua, jossa heillä oli työharjotteluaikana kahvila.  Siellä hänestä kehkeytyi lähes pullavastaava, kun ne korvapuustit olivat todella hyviä.  Eipä niitä oikein muut siellä osanneet tehdäkkään...

  On kiva, että on voinut opettaa lapsilleen joitain asioita niin että he sitten mielellään niitä tekevät.

  Toinen tytär hallitsee juustokakut, joita taas tuskin koskaan en itse ole leiponut.

  Kaikilla on omat bravuurimme.   Mitäs jos leipoiskin pitkästä aikaa pullaa......

 

  23

  Kesällä

  Kun energia  lopputalvesta alkaa olla vähissä, alkaa armoton kevään ja kesän odotus.  Taas juuri niin , ettei voi vaan elellä tässä hetkessä..  Sitku, mutku...ajassa vaan kaikenaikaa.   Olen kevään lapsi.  Syntynyt vapun alla, aatonaattona.  En pilaa kenenkään Vapunviettoa synttäreilläni.  Olen valosta elävä ja tuoksuja tunteva.  Vähän liiankin.  Odotan niitä vaaleanvihreitä hiirenkorvalehtiä koivuihin.  Tuomen tuoksuja ja sireenin sinisiä ja valkoisia kukkia. Tunnen linnunlaulujen soinnit, vaikken lintuja tunnistakkaan.  Satakieli asusti kerran maalla asuessani puutarhassa, se lauleskeli niin raivokkaasti, että oli vähitellen jo häädettävä se nurkilta pois omalla laulullaan... nauhoitimme sen omaa laulua ja soitimme sitä puutarhaan päin, satakieli lähti.

  Kaupungissa terassit täyttyvät janoisista ihmisistä ja naamat paistuvat punaisiksi, kun kontrolli alkaa pettää, kun ei enää muisteta, kuinka monta tuntia siellä onkaan tullut istuttua.

  Onneksi oma pääkoppa alkaa kiehua niin nopeasti kuumassa, etten pysty istumaan muutenkaan kauaa auringossa, saatikka siinä vielä juomaan , huono olo yllättää nopeasti.

  Joka kesän alussa päätän pyhästi pyöräillä työmatkaani muutaman kerran viikossa.  Viimekesänä en pyöräillyt kertaakaan ja tänäkesänä taas aion.  Jos on aamulla noin varttia yli seitsemän kovin kylmä, en lähde. Muistissa on liiankin hyvin se kesä, kun sain kurkkuni kipeäksi ja se sitten kiusasi monta viikkoa.  Tekosyy tai ei, niin viileä ilma ei ole ystäväni.

  Tuskin koskaan liian kuumaa on aamuisin, mutta joskus väsyttää vietävästi.

  Kesällä siis pukeudutaan myös aika paljastavasti, johon itse en oikeen koskaan ole mieltynyt.  Mieluiten pitäisin mustia vaatteita pystyraidoituksella, koska olen kuullut, että se hoikentaa... mutta musta on kesällä niin turkasen kuuma vaatteen väri.   Sellaisia löysiä kauhtanoita vaan päälle ettei  tarvitse vetää vatsaa sisään, vaan voi antaa vatsan lörpöttää huolettomasti  ;)

  Olen nautiskelija, minkäs sille mahtaa mutta kuitenkin elän suht kurinalaista elämää kesälläkin.  Syön salaatteja ja juon kevyitä lähes sokerittomia rose viinejä.  Uskokaa ken haluaa...

  Oma terassi on paras paikka.  Siinä viiniköynnösten alla lämpimässä, oman perheen parissa maistuu Kreikkalainen salaatti, viininlehtikääryleet, tzaziki ja Retzina.  Siinä ei muuta tarvita.

Lämmintä, aurinkoista ja vähäsateista kesää odotellessa...

 

  22

  Pyreneillä

  Lähdimme matkustamaan.  Mieheni pyöräilee, minä " huoltojoukoissa" mukana hääräilemässä.  Meitä lähti parikymmentä eri ikäistä  toisillemme suht vierasta ihmistä.  Eri tilanteista ja erilaisista ammateista....   Silloin kun ei tunne ihmisiä entuudestaan, sitä kaukaa katselee vähän varovaisena ympärilleen.  Helposti luo erilaisia mielikuvia, millaisia he ovat, ja joistakin huomaa tehneensä aivan vääriä ensivaikutelman johdosta johtuvia päätelmiä.  Ensivaikutelma voi pettää pahasti...

  Lentokentällä varovasti tervehditään ja mittaillaan...ainakin tuntui siltä..

  Lentomatka sujui mukavasti ja bussimatkalla olo oli jo rauhallinen mutta vähän jänskätti, millainen paikka meitä odottaisi... Barcelonan läpi kuljettaessa taas tuli mieleen kuinka isoja kaupunkeja todellakin on niin paljon...sielläkään en ollut aikaisemmin käynyt.

  Hotelli oli kaunis, valkoinen, paljon kirkkaan punaisia kukkia parvekkeilla.  Pitkät käytävät. Parveke altaalle päin.  Sisäänkirjoittautuminen kestää aina ja odottavan aika on aina vähän pitkää...

  En puuttunut paljonkaan pyöräilijöiden touhuihin, katselin sivussa ja olin salaa tyytyväinen, että en siihen ole lähtenyt mukaan, koska pelkäsin aina pienestä lähtien ajaa lähellä muita pyöräilijöitä .  Mitäs jos rengas osuu edellä ajavaan, kaadun tai en jaksa, tai en vaan uskalla ajaa alas , kun vieressä on valtavan iso pudotus... siellä niitä pudotuksia ja jyrkkiä mäkiä riitti...

  Illalla kävimme syömässä hotellin ravintolassa.  Matka oli puolihoidolla...  Ruokalajeja oli niin  monta, että siinä jo oli sulattelemista, mitä kannattaisi ottaa lautaselleen.. Kaikki oli aseteltu kauniisti ja sievästi ja valtava pulina siinä ympärillä kertoi sen kuinka iso hotelli todellakin oli.

  Ensimmäisenä iltana tutustuimme myös oppaaseemme, jolla tarinaa riitti kerrottavana vaikka kuinka paljon.  Aloin tuntea oloni jo aika kotoisaksi.

Seuraavana päivänä pyöräilijät tekivät jo pienen lenkin ja itse kävin rannalla kävelemässä.  Ranta ei ollut ns. hiekkaranta, vaan se oli pikkukiviranta, jossa jalat upposivat joka askeleella kymmemen senttiä alaspäin..ja jalanpohjat saivat hyvää hierontaa ja lämpöhoitoa...  Kauan ei siellä rannalla kannattanut maata, sillä aurinko paistoi täydellä voimallaan, ja valkoisella nahalla saa nopeasti palovammoja..

  Kaikenlaista voi sattua ja sen vuoksi huomaa elämän haurauden aina uudelleen ja uudelleen... Joukkueen johtaja sai jonkin sairaskohtauksen ja sinä illalla mielialat olivat todella alhaalla, mutta onnksi kaikki palautui nopeasti.  Eipä siitä sen enempää.

  Seuraavana päivänä lähdön piti olla aikaisin aamulla, mutta kujetuksen kanssa oli vähän onelmia, joten lähtö viivästyi.  Pääsimme kuitenkin matkaan ja lähdimme kohti Bugarachia.   Nuori rallikuskimme sai minut jopa nauttimaan siitä varmasta ajosta jota huikeissa maisemissa ja mutkaisilla kapeilla teillä menimme.    Pyörien kuljetusauto oli sitten jossakin kohtaa hajonnut ja sen matkustajat saivat sitten odotella vähän  pidempään perillepääsyä.

Pyörät tulivat vasta illalla perille, joten sen päivän lenkki jäi heiltä väliin.

  Majatalon nuoret Hollantilaiset yrittäjät, Rommie (en ole aivan varma, miten nimet kirjoitetaan) ja Sander, olivat aivan ihania nuoria ihmisiä, heillä on kyllä sydän paikallaan ja luonto  kaikki kaikessa...

  Ruuat sulivat suussa ja maistuivat taivaallisilta...

  Aamulla kukko herätti meidät uuteen päivään,  Aasit hirnuivat? solan pohjalla ja kissat ja koirat pyörivät jaloissamme... Lintujen laulu oli uskomattoman kaunista, koska mitään muuta ääntä ei juuri ollut ympärillämme.

  Päivät ja illat kuluivat nopeasti,  Ymmärsin kuinka lähellä luontoa olimme kaiken keskellä ja monesta todella kaukana.  En hetkeäkään kaivannut kaupunkiin.

  Paluumatka kuilui rattoisasti juttuja kertoen ja kuunnellen.

  Takaisintulo Santa Susannaan ei sujunut niin leppoisasti.  Joku oli unohtanut laukkunsa kauas Ranskan puolelle..

 Kaikkea voi reissuissa tapahtua...mutta asioilla on tapana järjestyä....

  21

  HSP

  Kun tuntee niinkuin tuntee...kurkkua kuristaa, kyynel pyrkii silmään... tilanteet ovat joskus vähän kiusallisia... Tarvitsee vain tietyn musiikin, niin muuta ei sitten tarvitakkaan... Jotkut musiikit ärsyttävät niin paljon että pitää lähteä ulos tai laittaa radio kiinni.  Mainokset jotka ovat pitkiä ja turhia, ja joissa puhutaan liian nopeasti...

  Pienet hellyyttävät eläimet liikuttavat... Lasten hyväksikäyttö, väkivalta, sota, raiskaukset,  epäoikeudenmukaisuus,  raakuus elokuvissa... ei pysty!

  Kylmä, kuuma, väsymys, nälkä, ...kiukuttaa ärsyttää...

  Luonnon kauneus, värit tuoksut linnunlaulu, metsän rauhallinen vihreys,  hermot lepäävät.  Radio kiinni, kynä tai sivellin kädessä,  rauhoitun.

Jotkut tuoksut tuovat jopa lapsuudesta saakka muistoja ja tuntemuksia.

  Kun ihmiset ovat iloisia, naurua ja rentoa yhdessäoloa...nautin.  Surullisia ilmeitä, valitusta ja toisten mollaamista... otan nekin itseeni, vaikkei tarvitse, otan silti.

  Mietin pitkään jonkun toisen sanomisia, tai sitä sanoinko itse jotenkin hölmösti.  Toinen ei edes välttämättä ole huomannut omaa möläytystäni, mutta minua se voi vaivata kauan jälkeenpäin...

  Olen pitkävihainen jos minua kohtaan on oltu epäoikeudenmukainen tai joku on ollut jotain kohtaan .  Viittaan nyt tässä oman asuinympäristöni kyyliin...

  Elä ja anna muidenkin elää on kyllä ehdoton mottoni.  Kaikilla on täällä tilaa ja jokaisella ihmisellä on varmasti omat murheensa ja ilonsa...

  Herkkyys on piirre, jolle ei voi mitään, mutta se hallitsee ihmistä kumman tiukasti.  Onneksi meitä on paljon ja saamme tukea toisilta herkkiksiltä...luovuus ja herkkyyshän kulkevat todellakin käsikädessä...

  Ollaan vaan reilusti herkkiä vaikka se joskus hämmentääkin.

  20

  Matkustelua

  Mieheni asiosta olemme lähdössä matkalle.  Hän on ahkerasti käynyt salilla ( toisin kuin minä) ja pyöräillyt spinning-tunneilla monta kertaa viikossa.  Nyt sitten useita kuukausia on ollut tiedossa, että lähdemme Pyreneille.  Siellä parikymmentä innokasta ja rohkeaa pyöräilijää lähtee puskemaan ylämäkeä ja päästelemään alamäkeä tuntitolkulla...  Itseäni hirvittää jo pelkästään Lukonmäen lasku saatikka jaksaisi polkea sitä ylös...ei vaan kiinnosta ja pelottaakin...itsesuojeluvaisto pukkaa päälle ja tulee vaan niin huono tunne...

No, kuitenkin pääsen mukaan.  Siis minut halutaan mukaan ja aion olla kyllä tsemppaamassa kaikin puolin.  Ellei sitten rantalöhöily vedä enemmän puoleensa...

  Se miksi siitä tässä nyt kirjoitan, johtuu siitä, että on ollut tosi tuskaa, kun siitä reissusta on tiennyt niin kauan...Yleensä lähdemme äkkilähdöllä, korkeintaan päivän varoitusajalla.  Silloin ei ole aikaakaan miettiä liikaa yksityiskohtia, mitä pitää tai ei pidä ottaa mukaan.  Odottaa ja odottaa...tulee tunne että odottaa liikaa...

  Mietin, mitä todellakin teen sinä aikana kun muut pyöräilevät kolmesta kuuteen tuntia.  Olenko mukana autossa joka kulkee viimeisenä, siis huoltoautossa... tietysti ainakin joinain päivinä.  Otanko piirustusvälineet ja tallennan kaiken näkemäni maaston kuvina, vai luenko kirjoja.  Kukaan ei sano mitä minun pitää tehdä... Se on minun aivan oma lomani, siitä olemme maksaneet.  Pitääkö joku päivän tauon pyöräilystä ja on seuranani.  En tunne heistä ketään, mutta eiköhän siellä tutustu...

  Tylsää ei varmasti tule olemaan vaikka olisin koko ajan yksin. Siinä olen hyvä.  Kotonakin yksin ollessa osaan olla tekemättä mitään!  Tuolla voin olla sitä vieläpä hyvällä omalla tunnolla.  Paitsi, että muut urheilevat, minä en, no ainakaan pyörällä, ehkä lampsin jonkun verran mäkeä ylös, toista alas, ellen eksy...

  Kolmen päivän päästä tiedän jo vähän enemmän, kun lentolakkokaan ei vielä tullut!

  Taidanpas kaivaa matkalaukun esiin....

  19

  Kauneudenhoitoa

  Sain synttärilahjaksi lahjakortin kauneushoitolaan.  Siitä onkin jo jokunen vuosi, kun olen viimeksi sellaista herkkua saanut maistaa.  Aikakin oli varattu heti, jottei jää käyttämättä, tai viimeiseen hetkeen, niinkuin yleensä käy.   Vähän jännittikin.

  Paikka oli aika sivussa, mutta atmosfääri oli juuri sellainen kuin yleensä niissä tuppaa olemaankin. Rauhallinen, siisti ja mukava.  Hiljainen musiikki soi taustalla.  Joka puolella oli suolapölyä, koska hoitolasa oli myös suolahuone.  Kyltillä oli myös sitä pahoiteltu, että sitä suolapölyä on kaikkialla. Hyvä huomio, sillä joku olisi voinut luulla ettei pölyjä ole pyyhitty aikoihin  :)

  Pääsin täyttämään henkilötietoja johon merkittiin yleisimmät allergiat ja sairaudet, mikä oli tietysti tärkeää ja asiallista.  Seesamöljyllä hieronta olisi voinut olla kohtalokasta!

  Hoitaja oli vaan saanut järkyttävän flunssan ja yski ja niisti usein. Ajattelin siinä jalkakylvyssä istuessani , että kysyn haluaako lähteä kotiin ja tulen myöhemmin hierontaan, mutta hänelle oli tulossa vielä samana päivänä muitakin asiakkaita, joten eipä siitä paljon apua olisi ollut...  Hyvin hän kuitenkin sai oltua yskimättä siinä hoitaessa.

  Niin, tosiaankin, hoitoon kuului jossakin maidossa varpaiden lilluttelu, vesi oli ihanan lämpöistä... Sitten hän toi tuoksuvaa kardemummalta tuoksuvaa ja maistuvaa kahvia.  Sitä siemaillessa ajattelin, kuinka pienet jutut tekevät ihmisen onnellisksi... varpaat vedessä, jonka joku muu on siihen kantanut...

  Sen jälkeen asetuin pedille kasvot alaspäin ja selkä ja jalat hierottiin kookosöljyllä.  Ihana tuoksu leijaili ympärillä ja hieronta oli sellaista sopivan kevyttä.  Sitten kun haluan jotain lihashoitoa, menen luottohierojalleni ja se saakin  tuntua vähän erilaiselta.

  Siinä peiteltynä lämpimästi makasin viimeiseksi selälläni ja kasvoja käsiteltiin monenlaisilla voiteilla, jotka tuoksuivat ihanalta. Suklaan tuoksu leijaili nenääni ja melkeimpä olisi tehnyt mieli vähän lipaista ja maistaa, josko se olisi ollut syötävää...

  Ainoa harmi oli se, että välillä hoitajani joutui käymään myymässä lahjakorttia asiakkaalle, mutta tiedän sen, kun tekee yksin töitä, on pakko välillä mennä.

Lämpimillä pyyhkeillä pesu tuntui hyvältä ja iho oli raikas.  Tämä on sellaista yleellistä nautintoa.  Yritin koko ajan keskittyä vain nauttimaan tuoksuista ja hieronnasta...kun aina pitäisi elää hetkessä eikä miettiä, että kohta tämäkin ihanuus loppuu...

Ajattelin, että edes kerran vuodessa jokaisen pitäisi nauttia, vaikkei muusta, kuin upottaa edes ne varpaat lämpimään veteen,  silloin ei voi juosta!