58

  Ihme kevät

  Kaksi vuotta sitten samaan aikaan vappuviikolla  muistiinpanoissa luki, että ihana ilma, plussaa 21,4 ja aurinko lämmittää lisää...Tänään pari astetta plussan puolella ja koko päivän on satanut lunta, räntää ja vettä.

  Sometimes it snows in April.  Niin totta kuin Prince sen joskus kauan sitten kirjoitti ja sydämeen otti, kun sitä tällä viikolla olen kuunnellut...  Vasta 57-vuotiaana, vain vuoden minua vanhempana otti ja lähti.  Eipä sitä ymmärtää voi ja ehkä niin onkin parempi, ettei päiviensä ja vuosiensa määrää etukäteen tiedä.

  Ajattelin, mitä itse olen saanut aikaiseksi näiden vuosien aikana.  Kolme lasta. Yrittäjänä yli kolmekymmentä vuotta.  Siistejä päitä.

  Toiset tienaavat miljoonia ja saavat kultamitaleja ja kunniaa ja mainetta.  Maailmanmestaruuksia ja suitsutusta suurista keksinnöistä.  Heidät muistetaan vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja omista saavutuksistaan. Sellaista on ihmisen elämä.  Tänne synnytään ja täältä lähdetään. Jokainen.

  Mutta keväällä jotenkin se luonnon uusi tuleminen jaksaa aina kummastuttaa ja ilahduttaa.  Vaikka nyt onkin apea mieli ja kylmä ulkona niin huomenna voi olla jo toisin.  Pilvet vaan väistyvät ja lämmin tuuli puhaltaa, eiköhän se kesäkin sieltä piakkoin tänne ehdi.

  Kevät keikkuen tulevi.  "Oiva Pennanen"

  57

  Onnistumisen iloa!

  Kun on lapsi, kaikki mitä oppii tekemään ensimmäistä kertaa on mahtavaa ja se on sitä vielä monta kertaa jälkeenkinpäin.  Aikuinen jotenkin unohtaa sen wou, tunteen liian helposti.  Aikuisen ihmisen elämä on arkista puurtamista.  Vaikka se makaroonilaatikko on aivan sairaan hyvää itsetehtynä , se nyt vaan on makaroonilaatikkoa.  Vaikka miksei sen äärelläkin voisi vähän tuulettaa, kun se taas onnistui niin hyvin...

  Päätin lähteä Marjo serkun yllytyksestä lusikkakorukursseille.  Kaikenlainen näpertely on aina hauskaa.  Niinpä eilen sitten valmistauduimme opettelemaan jotain ihan uutta.

  Oikeastaan ihan jännitti, kun astelin ovesta sisään ja katselimme koruja jotka näyttivät ihan mielettömän upeilta. Että parin tunnin päästä mekin olisimme luoneet jotain ihan uniikkia vanhoista lusikoista...

  Kyllä.  Kaikki ihmeelliset porat ja mankelit ensin pelotti ja mietitytti, että osaanko ollenkaan käyttää, tulivat yllättävän helposti tutuiksi.  Koko ajan oli sellainen pieni pelko puserossa siitä, että jotenkin möhlisi, eikä osaisi, mutta se on juuri sitä aikuisen turhaa pelkoa.  Ei vaan osaa heti heittäytyä.

  Kun saimme korut valmiiksi, oli ihan uskomattoman hieno fiilis.  Osasin tehdä jotain uutta. Ihan itse ja onnistuin yli odotusten.

  Se lapsen heittäytyminen ja kokeilu ja innostus tuntui poskien punoituksena ja hyvänä fiiliksenä siitä, että aikuinenkin oikeasti oppii tekemään kaikenlaista, kun vaan uskaltaa kokeilla.

  Eihän tämä nyt mitään elämää suurempaa ollut, mutta näin  "vanhemmiten " tälläinen kokemuskin on ihanaa eikä siihen mitään vapaana pudotus hyppyjä tarvita.

  Haluan mennä uudelleen !  

  56

  Jos mies olis nainen ja nainen olis mies

  Tarkoitan tätä ihan noin niinkuin ulkomuodollisesti.  Mies olis karvaton ja parraton, mutta mies kuitenkin muuten.  Nainen olisi karvainen kauttaaltaan ja parrakaskin.  Miltähän se oikein tuntuisi.  Olen nyt viimeaikoina nähnyt ihan kummallisia unia.  En nyt tuollaista kuitenkaan.  Vaikka kerran näin unta että olin mies.  Se oli kyllä todella outoa.

  Välillä kadehdin miesten elämää ihan siltä osin, kuinka helppoa heillä on esim pukeutumisen kanssa.  Juhlat kuin juhlat, niin korkeintaan katsotaan paita ja mahdollisesti kravatti.  Se siitä

  Naisen puleutuminen on niin  monimutkaista, ettei siitä nyt tässä kannata edes alkaa ihmettelemään.

  Mutta että ei palelisi niin paljon olenkaan, jos olisi karvaiset sääret...

  Siinäpä lyhykäisyydessään ajattelemisen aihetta..

  55

  Olipa erilainen päivä
 

  Yleensä sunnuntaina nukutaan pitkään, tehdään aamupala,ja lueskellaan rauhassa lehtiä sun muuta leppoisaa.  Viime pyhänä oli vähän erilaista.

  Söimme pikaisen aamupalan , ja sitten piti vähän katsella, mitä vaatteita sitä pukisi päälleen. Oli yhdet rippijuhlat ja yhdet viisikymppiset samana päivänä.

  Olen niin huono noissa vaateasioissa. Olen niin kateellinen miehille, jotka vaan ottavat jonkun paidan ja kravaatin ja se sama musta puku päälle.  Matalat, mukavat kengät ja sitten vaan menoksi.

  Eipä mene meidän naisten jutut samalla tavalla.  Kuulun kyllä niihin naisiin, jotka eivät ihan kamalasti kuluta aikaa itsensä laittelemiseen, mutta viisi vuotta on hiukset kasvaneet pituutta ja nyt edellisenä päivänä juuri serkkuni leikkasi ne puolipitkiksi.  Nyt piti myös vähän hiuksiakin laittaa.  Mutta hyvä leikkaus ei paljon vaadi, ja olinkin yllättävän vähällä vaivalla ihan yhteiskuntakelpoinen.

  Rippijuhlissa kuhisi porukaa, meillä oli vajaa tunti aikaa kun seuraavat juhlat kutsuivat.  Tarjottavat maistuivat aivan taivaallisilta ja varsinkin suklaakakku suli suorastaan suuhun.  Nuoret olivat venähtäneet pituutta ja huomattiin taas kuinka aika vaan kuluu nopeasti.

  Seuraavaan kohteeseen pääsimme kyydillä.  Sielläkin saimme voileipäkakkua ja makeaa.  Totesimme, että vanha aika on tullut takaisin, koska muistan tätini hääjuhlat, joissa myös tarjottiin voileipäkakkua, joka oli sentään 60-luvulla !!!!  Piilotin sen television taakse, koska luulin että se on makeaa kakkua...ei oikein alle 5-vuotiaalle maistunut.

  Näimme myös lyhyt elokuvan jossa perheen poika 7 vuotta sitten oli esiintynyt.  Kaikki henkilöt kuolivat. Aika surullinen tarina, noin 50-vuotis juhlassa esitettynä...

  Yleensä mieheni lähtee viiden aikoihin pyöräilytunnille ja syömme sen jälkeen, mutta nyt kekkerit kestivät sen verran kauan, että hän jätti sen väliin ja kävimme nopeasti kaupassa.

  Emme normaalisti käy kovinkaan usein kirkossa, mutta nyt mieheni täti ja serkku olivat siellä esiintymässä.  Lähdimme Sana -soi nimiseen iltaan.  kirkko edustaa minulle lähinnä ristiäisiä, rippijuhlia, häitä tai hautajaisia.  Kaunista musiikkia, joka soi ihanasti kirkon korkeuksissa.

  Siellä oli myös pariskunta, joka kertoi lapsensa menettämisestä.  Uskomatonta, miten sellaisesta voi yleensä päästä yli.  He kertoivat, kuinka tämä tyttö oli laulanut heidän lomamatkallaan Maan korvessa  laulua monta kertaa ja opettanut sitä sisarelleenkin. Seuraavana päivänä hänet oli surmattu.

  Se laulu esitettiin myös tämän tarinan jälkeen.  Varmasti jokaisen kurkkua kuristi...

  Taas saimme syödä.  Anoppi oli tehnyt katkarapupiirakkaa ja kalkkunapiirakkaa.  Vatsa möyri jo valmiiksi päivän herkuttelujen jälkeen.  Osaksi kaipasi "oikeaa" ruokaa ja osaksi vaan niin erilaista syötävää  ollut koko päivä.

  Kotona sitten grillasimme kalaa ja söimme taas.

  Kaikenkaikkiaan kummallinen päivä kaikkinensa.  Ihminen on tapojensa orja, mutta ne tutut  tavat luovat turvallisuutta ja vähän tylsyyttäkin.

  Odotan silti taas sitä tavallista sunnuntaita,  sillä ensisunnuntaina menemme äitiäni onnittelemaan yli sadan kilometrin päähän.  Istutaan autossa ja istutaan kylässä ja taas autossa.

  Sitten tuleekin jo pääsiäinen.  Siitä sitten myöhemmin.

  54

  Olenko tehnyt väärin?

  Netti pursua kaikenlaisia asioita, joissa lukee mitä olet kaikki nämä vuodet tehnyt väärin.  Syönyt väärin, avannut rasiat väärin, käyttänyt sitä ja tätä laitetta väärin.  Nukkunut väärin, herännyt väärin.  Mit... ei nyt voi olla totta, että meikäläinen on elänyt 55vuotta ja nyt vasta tajunnut että kiiwi pitää syödä kuorineen!!!

  Voi hyvät hyssykät.  Miksi joku muu opettaa meitä tekemään asioita?  Eikö jokainen voisi tehdä asiat omalla tavallaan.   Tulee mieleen että jos joku lukee tuollaisia väärin-juttuja, niinkuin esimerkiksi minä, voi alkaa pelätä kohta tekemästä yhtään mitään.  Jos joku näkeekin, että teen tämän ihan väärin.  Alkaa osoitella sormella ja voi alkaa vaikka kohta huuteleen.

  Mihin tämä maailma menossa onkaan.  Itse koitan neuvoa tekemään oikein, mutta on vaarallista sanoa toiselle että tekee väärin.  Eikä sekään ole sataprosenttisen varmaa, että se mitä neuvon tekemään oikein, olisi oikein. Ehkä eri tavalla, huomannut hyväksi.  Mutta sekin on vaan mielipide, otaksuma tai hyväksi havaittu.  Kuka on kuitenkaan oikea sanomaan miten toisen ihmisen pitää tehdä.  

  Lapset joskus sanovat, että olen aina opettanut että näin pitää tehdä.  Joskus hämmästyn sitä.  He ovat kuunnelleet, mitä olen yrittänyt opettaa.  Mutta jokainen viimekädessä sitten päättää mitä ja miten tekee.  Viimeistään aikuisena, jos silloinkaan.

  Olenko tehnyt tämän aina väärin?  Mitä sitten?  Kiiwiä syödessäni en ainakaan ole saanut niitä pieniä karvoja suuhuni..  ;)

  53

  Jotain tarttis tehdä...

  Kun alkaa kaatua kaikki päälle kotona, siis ei nyt ihan kirjaimellisesti, paitsi vaatekomerossa.  Jokaisessa huoneessa on joku paikka, jonka päällä on jotain käsittämätöntä asiaan kuulumatonta tavaraa.  Kaikella on paikkansa, mutta ei meillä.  Keittiö on jossakin sellaisessa järjestyksessä, että kaikki astiat ovat aina samassa paikassa, mutta muuten saattaa löytyä ihan ylimääräistä, sieltä mistä ei pitäisi.

  Mietin kummissani, että miksi tavaralla on niin voimakas tarve olla meillä?  Se voisi jo muuttaa meiltä pois.  Kun en tarvitse, enkä käytä sitä, miksi se vaan on ja pysyy tuossa ja vie tilaa..

  Olohuoneen kirjahylly on kiusannut minua jo aika kauan.  Kirjoja joita siinä hyllyssä on jokseenkin lukemattomia , heh, hauska vitsi, no olen joitain lukenutkin...mutta siis liikaa.  Vanhoja tietosanakirjoja, joita joskus kovin hartaasti kuukauden kirjoina aikanaan kerätty, ja tuskin koskaan tarvittu.  Nykyään kun kaiken tiedon saa netistä!!

  Sarjakuvasarjoja, Viivi ja Wagner kirjoista en raaski luopua, joitain Kingin kirjoja on mieheni kerännyt,niitä en anna pois, mutta lähes kaikki muut voisin kyllä antaa jonnekkin.  Olen kyllä vienyt kirjastoonkin kirjoja, ja ottavat he niitä mielellään.

  No entäs vaatteet?  Mitään vaatetta en oikeastaan ole jälkeen kaivannut, jonka olen pois pistänyt, mutta aina muutaman miettimisen jälkeen vasta.  Nuoret eivät ole sidoksissa vaatteisiin nykyään, he ostavat ja myyvät huoletta.  Itsellä on joku kummallinen tunnearvo hyvin?sopivaan vaatteeseen, ja vaikka ei sopisikaan.

  Lahjaksi saadut tavarat ovat myös ongelma.  Tuskin lahjan antaja  edes muistaa, että on jonkun ruukun tuonut, mutta jotenkin tuntuu, ettei saatuja tavaroita saa antaa pois...
 
  Kävimme viikonloppuna viiskymppisillä.  Siellä oli ihana järjestys.  Mitään ei ollut liikaa.  Oli siistiä ja tyylikästä.  Oli tilaa hengittää.  Tuli taas heti sellainen olo että haluan myös kaiken turhan pois!

  Ei meillä kaaosta ole, mutta liikaa silti pientä sälää.  Tuttu tunne?

 

  52

  Teneriffalla

  Tehtiinpä kerran matka Teneriffalle, joskus 15 vuotta sitten ja nyt taas.  Siis paikka sama, mutta emme olleet uskoa silmiämme kun siellä kävelimme.  Paikka ei ollenkaan tuntunut samalta.  Kaikki oli muuttunut.  Löysimme kyllä sen hotellin, missä silloin ensimmäisen kerran olimme, mutta sekin tuntui olevan hyvin vieraan näköinen ja sijanitikin oli keskellä kaikkea, joista en muista mitään, koska siihen ympärille oli niin paljon rakennettu.

  No. Viikko sitten maanantaina alkoi vannetta kiristää ihan antaumuksella.  Miehellä on ansaittu talviloma, mutta ei mitään tekemistä.  Sitten alkoivat palmun kuvat näkyä silmissä, ja silloin se on menoa.  Mikään muu ei enää tuntunut mielekkäältä, matkaan oli päästävä.

  Maanantaina yhtäkkiä monien rantapallo yms sivujen selailun jälkeen mieheni hihkaisi;  Otetaanko tämä?  Määrittelemätön hotelli Teneriffalla,  215€  ??  Ja siinä se sitten oli.

18 tunnin päästä olimme jo perillä.  Määrittelemätön ei taaskaan pettänyt.  Olemme monta kertaa lähteneet sellaiselle matkalle jossa määränpää on yllätys.  Hotelli oli sadan metrin päässä rannasta ja hotellihuone oli lähes täydellinen.  Hinta olisi ollut yli 600€ enemmän, mutta kun peruutus oli joltain tullut niin  myöhään, ei matkasta jäänyt  noin viimetipalla sitten maksettavaksi juuri mitään.

  Hintaan kuului siis lennot, kuljetukset hotellille, hotelli ja sama takaisinpäin.  Uima-altaan reunamilla aamiainen maksoi 7,50€ jos otti vähintään kolmena päivänä.  Puffet oli myös todella monipuolinen ja runsas.

  Mikäs siinä.  Yhtenä päivänä ripsotteli vettä muutaman minuutin ja yhtenä yönä oli satanut ihan tietämättämme.  Muuten ilma oli noin 25 asteista.

  Kävimme myös yhdellä retkellä jossa tutustuimme sukellusveneeseen ja kävimme sillä 45min sukelluksen noin 25m syvyydessä.  Kalaparvet ympäröivät meidät heti ja rauskut "lentelivät" ympäri sukellusvenettä.  Sukeltaja kävi myös niitä ikkunan takana ruokkimassa.  Uskomaton tunne ja hauska kokemus kaikenkaikkiaan.

  Emme ole shoppailijoita ollenkaan, joten kaikki sadat kaupat saivat olla rauhassa.  Rannalla sitten kuitenkin piti käydä nahkansa vielä viimeisenä päivänä polttamassa, mutta sehän kuuluu asiaan...

  Kotimatka tuli taas liian nopasti ja vielä keskellä makeimpia unia... mutta olipa taas ihanaa välillä käydä lötköttelemässä...

 Loman lepäilyt sitten olivatkin ohi kun pääsin takaisin töihin.  Kukaan ei ollut minua unohtanut.

Riskin otto kannattaa matkailussa ja pieni jännitys, mihin määrittelemätön voi viedä.