64

  Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta

  Niin, tämä on ikuisuuskysymys.  Miehet ovat todellakin eri planeetalta.  Olen lukenut kyseisen John Grayn kyseisen kirjan parikin kertaa, mutta ei lisä pahaa tee.  Taas huomasin, ettei aina voi ymmärtää, miten erilaisia otuksia todellakin olemme.  
  Teen työtä miesten parissa, yritän ammentaa heidän käyttäytymistään omassa elämässäni, ja varmasti saanutkin oppia, mutta välillä kuitenkin huomaan olevani kaukana hakoteillä, ja pahasti.

  Nainen siis haluaa purkaa miehelleen sydäntään. Siis puhua kaikenlaisista asioista.  Työstä, lapsista, omista vanhemmistaan, omasta olostaan.  Se ei tarkoita, että miehen tarvitsee ratkaista kaiki asiat, jotka nainen hänelle kertoo.

  Mies ei puhu naiselleen asioista, koska hän ei halua rasittaa naista omilla murheillaan.

  Mitä tästä sitten seuraa.  Nainen kyselee ja ihmettelee, miksi mies on hiljainen ja ehkä vähän kärttyinen ja omissa oloissaan.  Hän kyselee, mikä painaa, ja mies vastaa, ettei mikään.  Nainen näkee että painaa, ja jatkaa kysymistään niin kauan, että mies hermostuu.  Koska hän ei halua edelleenkään, että naiselle tulee paineita ja murheita hänen asioidensa takia.

Nainen kertoessaan asioistaan jakaa niitä juttujaan ja helpottaa sillä oloaan. Ei välttämättä tajuakkaan kuinka paljon lisää niitä murheita miehelle, koska mieshän ottaa sen merkiksi, että hänen pitää ne ratkaista.

  Eli kun nainen kysyy, mies ei puhu, koska luulee, että nainen rasittuu, kuten hän itse tekee.  Nainen ei saisi kysyä, jonka seurauksena hän alkaa hermostua, mikä miestä vaivaa.

Tässä on sellainen kierre, ettei mitään määrää.  Pitäisikö naisen olla kertomatta tuntemuksiaan miehelle, jolloin luultavasti nainea halkeaa, siitä tarpeesta, että hänen pitää puhua.  Vaikka ei halua, että mies mitään niistä asioista ratkaisikaan, eikä aina voikkaan.  Hän ei voi sille mitään, että naisen äiti on vanha. Hän ei voi sille mitään, että naisen töissä on hiljaista, tai että naisella on esim vaihdevuodet.  Ei hän niitä voi ratkaista. Eikä tarvitse, riittää, että kuuntelee.

  Se, että mies kuuntelee, eikä silti ratkaise asioita, riittää.  Nainen ei hae sillä juttelullaan ratkaisua.

Hämmästyin kerran, kun satuin töissä kertomaan eräälle miehelle, että autosta kuului kummallinen ääni.  Hän alkoi heti ratkaista ja miettiä, mikä se mahtaisi olla.  Silloin tajusin, että hei, hän on mies, hän haluaa ratkaista naisen ongelman!

  Nainen ei kysy, mikä vaivaa, siksi että hän haluaisi ratkaista ongelman, vaan että haluaisi jakaa ja lohduttaa ja olla mukana.  Se ei aina miehelle käy, sillä hän ei halua naisen rasittuvan omista ongelmistaan.  Sehän vasta rasittaakin, kun hän ei kerro.

  Naisilla on myös hieman huono tapa kohdistaa se miehen hiljaiselo jotenkin itseensä.  Nainen usein ajattelee, että se johtuu hänestä.  Onko sanonut tai tehnyt jotain sellaista, mistä mies on pahoillaan ja hermostuttanut häntä. Pahimmassa tapauksessa ei enää rakasta häntä.  Nainen vain on draamaa pullollaan jos sopiva tilanne tulee.  Ja se tilanne ei ole miehen kannalta enää mukavaa.

  Aamulla tätä miettiessäni tulin siihen tulokseen, että molempien pitäisi sitten muuttua.  Nainen ei saisi kysellä tai miehen pitäisi puhua.  Kumpkin on aika kaukana luonnollisesta käyttäytymisestä.

Mitäs jos kumpikin tulisi vähän vastaan toisiaan.  Annettaisiin toisillemme vähän enemmän aikaa.  Mies saisi rauhassa mennä luolaansa ja olla siellä hetken kauemmin.   Mies voisi olla ratkomatta heti kaikkia ongelmia, ja vaan antaisi naisen purkaa sydäntään.

  Helppoa ei tule olemaan varmaan koskaan.  Mutta siinä se kiehtovuus varmasti onkin...

 

  63

  Patti

  Olin tänään poistattamassa selästä Ateroman.  Siis patti, joka on vanha finni, joka on unohtunut ja koteloitunut selkääni.  Siellä se asusti monta vuotta sen enempiä meteliä pitämättä, mutta viimeaikoina se alkoi ärsyttää ja sormi hakeutui aina sinne ja tunnusteli ja vähän painelikin.  Se oli olemassa minulle päivittäin, se oli harmitus.  Sitten menin hierojalle, joka kehoitti poistamaan sen, koska se vaan jatkoi kasvamistaan, hän sen ehkä parhaiten huomasi, kun selässä työskenteli.  No lopulta sitten uskoin häntä, ja tilasin ajan itselleni.  Menin rohkeasti Mehiläiseen, minulla oli jotenkin sinne sellainen turvallinen yhteys.  En tiedä miksi, mutta joku johdatti sinne.  Odottelin hetken ja sitten hoitaja tuli kyselemään, mikä toimenpide minulle oli tarkoitus tehdä.  Vähän ihmetytti, kun hän kysyi, ettei se ollut peräpukamaleikkaus..?  Ei, sellaista en ollut tilannut.  Mutta kun asia selvisi, kaikki sujui todella hyvin.  Lääkäri oli mukava ja rauhoitti oloani. Myös hoitaja kuulosti kivalta,myöhemmin selvisikin, että hän oli Salosta kotoisin.  Ilmankos oli tuttu tunne.  Puudutus aiheutti hieman vapinaa ja sydämen sykettä, mutta se kuulemma johtui siitä että siinä puudutteesa käytettiin adrenaliinia.  En siis tuntenut oikeastaan mitään puudutuspiikkien jälkeen ja lääkäri totesikin, että oli hyvin puutunut. Kaikenlaisia ääniä kuulin, muttei nekään enempää kiinnostanut.

  Homma oli ohi puolessa tunnissa.  Olin tyyytyväinen että lopulta menin.  Patti oli 3-4cm halkaisijaltaan, eli aika iso.  Sanoin siinä leikattaessa, etten halua sitä nähdä, mutta sitten kuitenkin halusin katsoa kuka siellä selässäni oli asutellut.  Huhhuh, olipa aikamoinen pallo.  Eipä kateeksi käy lääkäreitä, jotka tuollaista työtä tekevät...  Kiitollinen ja tyytyväinen toimenpiteeseesn ja 12 päivän päästä menen sitten poistamaan tikit.

  Sain kahvit odotellessa ja suklaata.  Sehän korvaa kaiken ja vähän enemmänkin

  62

  Lapset

  Aikuiset lapset.  Tai tavallaan aikuiset, mutta aina lapset ovat lapsia itselle.  Vaika kuinka ajattelisi, että en huolehdi liikaa, sure asioita, mieti tulevaisuutta.  Mietin kuitenkin.  Ymmärrän vasta nyt, että miksi oma äitini oli huolissaan minusta.  Vaikka kuinka ajattelisi, että jokainen on yksilö, joka elää omaa elämäänsä, haluaisi olla siinä mukana, jotenkin.

  Olen päättänyt itselleni olla puuttumatta lasteni tekemisiin ja ratkaisuihin.  Tietysti puhumme paljon  ja sanon ehkä hiukan omia mielipteitäni, mutta vältän mahdollisimman paljon sellaista puuttumista, ettei tulisi sellainen olo, että voisin mitenkään tietää yhtään enemmän kuin he, koska monesta asiasta en todellakaan tiedä.  Tarvitsen usein apua ja neuvoja esimerkiksi juuri tietokoneen käytössä.  Sen vuoksi tämäkin bloginkirjoitus oli katkolla pitkän ajan, koska tietokoneeni herjasi minulle koko ajan että blogi olisi poistettu.  Kyllähän se sieltä jostakin löytyi, kun muistin sen vaan pyytää etsimään.  Nuo tietoonegurut tekevät vaikka mitä, kun vaan muistaa pyytää.

  Taas on onneksi kevät, en tidä, miten tämä liittyy mihinkään lapsiin, mutta jotenkin tuntuu että kun muistaa lasten ollessa pienempiä, he tekivät  kaikkea ulkona.  Olen itse ulkoilmaihminen.  Haluan olla niin paljon ulkona kuin vain mahdollista, mutta vain jos on hyvä ilma.

  Nuorempi tytär pitää talvesta, lumesta ja kylmästäkin.  Hän ei jostain syystä palele.  Vanhempi tytär ei pidä talvesta ja kylmästä..

  Itse pidän keväästä, koska olen syntynyt keväällä.  Se ei ehkä ole varsinainen syy, sillä vanhempi tytär on syntynyt helmikuussa, eikä pidä talvesta, mutta itse olen kevätihminen.  On hienoa katsoa, kun talven jälkeen luonto herää uudelleen ja uudelleen.  En ole allerginen, joten senkään vuoksi ei ole keväästä mitään haittaa... nuorempi tytär taas on, ehkä hän siksi tykkää talvesta.

  Pojasta en edes tiedä, kummasta hän pitää.  Emme ole koskaan oikeastaan puhuneet siitä.  Ei hän ainakaan viihdy erityisesti auringossa löhöilystä, muttei lumihommistakaan.  Pojille ei kai vuodenajat ole tärkeitä.

  Lapset ovat lukeneet koulussa kaikenlaista.  Puuseppä, auton asentaja, sihteeri, tatuoija, ravintolatyöntekijä, baarimikko.  Itse olen ollut tylsästi koko ikäni parturi-kampaaja. Viime 25 vuotta parturina.

  Lapset täyttivät tänään 23 vuotta. Vanhempi tytär täytti jo helmikuussa 32 vuotta.  Minunkin sii täytyy olla jo lähemmäs kuusikymmentä.  Mutta juuri puhuimme, ikä on numeroita, asennetta ja mielentilaa.  Ei muuta.



Pidetään se mielessä.  Koskaan ei ole liian vanha pitämään toisiamme kädesta!