49

  Pienet lapset, pienet murheet...

  Lapsethan ovat siis jo "aikuisia" 21v nuoremmat ja 30v .

  Eilen veimme nuoremman tyttären lentokentälle.  Hän lähti kaveriaan moikkaamaan Intiaan.  Lentomatka ei kestä kovin kauan, sattui saamaan suoran lennon Finskiltä edulliseen hintaan.  Mutta lähtö viivästyi niin, että olimme jo kotona Tampereella kun ilmoitti että nyt kone liikkuu:" Hyvää yötä!"

  Sekavin tuntein matka sujui kotiinpäin. Sinne vaan lähti yksin, Intiaan.  Sinne ei itsellä ole koskaan ollut hinkua lähteä.  Mutta täällä me saamme tietysti aika yksipuolisen kuvan siitä, millaista kenties sellaisessa mammuttimaassa saattaa olla.  Paljon negatiivisia asioita nousee esiin, vaikka ei itse olisi siellä lähelläkään käynyt.

  Toisaalta taas on paljon ihmisiä, jotka menevät sinne uudestaan ja uudestaan ja jopa jäävät sinne asumaan.

  Tämäkin, tyttären kaveri lähti Thaimaahan  yksin , osti vain menolipun ja on siellä jo ollut puoli vuotta.  Viimeksi sanoi, ettei varmaan takaisin tulekaan... Nyt sitten tuli tytärtä vastaan ja matkustavat n30 tuntia junalla Goaan...

  Olen vähän jopa kade siitä, kuinka rohkeita ja ennakkoluulottomia nuoret ovat.  Itse varmistelen ja varmistelen, jos pitää lähteä täälläkin vaikka vieraaseen kaupunkiin...  Elämä on ollut pienellä paikkakunnalla niin tuttua ja tavallista.  Silloin ei kauheasti interreilattu, eikä vaihto-oppilaitakaan kylästä lähtenyt muille maille.

 Vasta kolmekymppisenä lähdin ensimmäiselle etelän matkalle.  Siitä se sitten alkoi, matkusteleminen ja se vimma ja halu nähdä maailmaa...

  Toivottavasti kaikki menee hyvin, heillä on hauskaa ja ihanaa ja turvallista...ja järki päässä.

  Pienet lapset....

  

  48

  Mennään bussilla...

    

  Olen käynyt töissä nyt kolme kertaa bussilla.  Ensimmäisenä aamuna yritin etsiä aikatauluja silmät sikkurassa, aamupöpperöisenä.  Olen erittäin epävarma bussilla liikkuja.  No löyytihän sieltä se aikataulu ja ehdin pysäkillekin sopivasti.  Sitten tuli taas se epävarmuus, oliko se maksu nykyään 2.50 € vai 2.60 € ?   Pikainen tiedustelu siinä seisovalta tyypiltä, mutta hänellä oli bussikortti, eikä siis tiennyt kertahintaa.  Otin varmuuden vuoksi 2.60€ käteeni ja tiedustelin sitä sitten kuskilta siinä maksaessani.  Noussut oli viimekäynniltäni...  

  Istahdin pehmoiselle penkille ikkunan viereen ja totesin mielessäni, että tuntuipa mukavalta ja lämpöiseltä. Bussi on uudehko, eikä sellainen 'kolokolo' kärry,kuin viimeksi kulkiessani bussilla, joskus viimetalvena.

  Yhtäkkiä eräs vanhempi nais-ihminen kovalla äänellä huudahti, että "Mää kuulin eilen hyvän vitsin!", johon kuski vaan tokaisi, että jaaha.  Nainen jatkoi:" Mitä eroo on perunoilla ja nuorisolla?"

 Ennen kuin kukaan ehti siihen mitään vastata, hän sanoi:"Perunoita kasvatetaan!"

  En oikein ymmärtänyt... eihän perunoita kasvateta, kyllä ne mielestäni kasvaa ihan itsekseen sieltä mullasta... ?

  Sitten hän vielä totesi, että nuoriso ei edes kuskia morjesta!

  Seuraava ei niin nuori nainen ei myöskään tervehtinyt kuskia, että se siitä nuorison mollaamisesta taas.

  Seuraavalla kerralla kun menin bussilla, olikin vähän liukkaampi keli. Eri kuski, ja heitin vaan hyvät huomenet, koska tiesin mitä matka maksoi ja se olikin jo valmiina kourassani.  Bussi oli vähän myöhässä ja huolestuinkin, että ehdinkö ajoissa.  Kyllä ehdin, ja taas totesin mielessäni:"Kätevää"

  Eilen olin jo kolmannen kerran  matkustajana.  Bussiin tullessani huomasin, että kaikki penkit olivat puoliksi täytetty.  Istahdin vanhemman rouvan viereen.  Messukylän kirkon kohdalla totesin hänelle, kuinka kaunista oli, kun vihdoinkin tuli lunta.  Rouva katsahti minuun päin yllättyneenä ja sanoi" Sanos muuta!"  Siitä alkoi sitten juttua, jota riitti siihen asti, kunnes jouduin lähtemään bussista.  Kuulin että hänen miehensä oli kuollut samoihin aikoihin kun hän oli jäänyt eläkkeelle,  Hän oli ollut lastenhoitaja ammatiltaan ja hänellä oli ollut ihana ytö ja hyvät pomot.  Hän ei voi enää kutoa eikä virkata, kun käsissä vaivaa reumatismi, mutta hänellä on niin kovin paljon kaikenlaista tekemistä näin eläkkeellä, melkeinpä kiirettä pitää.  Monta muutakin asiaa siinä matkalla ehdimme puhella.

  Matka sujui niin rattoisasti, että oli vähän sääli jäädä pois bussista.  Hän otti kädestäni kiinni kun lähdin, hymyili ja toivotimme toisillemme hyvää joulua!  Hän vilkutti vielä, kun kävelin kohti työpaikkaani.  Oli kiva työmatka!

  Kyllä linja-autssa on tunnelmaa.  Mitähän ensikerralla...

  47

  Uskalla kokeilla rajojasi...

  Niimpä.  Miksi en uskalla kokeilla?  Miksi kontrolli on aina niskan takana sanomassa, että et uskalla.  Omatunto huutaa, ettei kannata, ei siitä mitään kuitenkaan tule.  Mitä naapuritkin ja sukulaiset sanoo.  Jonkun mielestä se voi olla tyhmä idea, tai jopa suorastaan naurettava luulo itsestäni.

  Uskaltaisinko?  Olen haaveillut elämässäni kaikenlaisista asioista.  Joskus suunnittelen että vaihdan vielä työpaikkaakin.  No tietysti pitää ottaa huomioon, että olen viidenkympin ehtoopuolella, enkä välttämättä pääse enää joka paikkaan enää edes opiskelemaan.  Työelämässä minä olen vanha!  Näinä aikoina yli viisikymppiset pääsevät jo senioritaloon asumaan.

  Mitä haluaisin tehdä.?

  Haluaisin kokeilla kasvattaa viiniä ja asua sellaisella alueella tällä maapallolla, jossa se todellakin on mahdollista.  Siis, no, omasta viininkasvatuksesta on jo muutama vuosi kokemusta ja tänävuonna tulikin ennätys sato. n 22kg  Tulipa pieni paniiki, sillä nyt oli kyseessä niin iso määrä, etten haluaisi sitä pilata.  En uskaltanut kokeilla rajojani, tein turvallisesti mehumaijalla mehua, vaikka olisi niin hienoa ollut tehdä omaa viiniä... kantti ei kestänyt.  Kerran kokeilin, mutta se meni pieleen... pitäisi uskaltaa toisenkin kerran kokeilla.  Eipä sitä hehkulamppuakaan oltaisi ikinä saatu toimimaan ....

  Haluaisin kokeilla , millaista olisi olla valmentajana. Kertoa miten palvellaan asiakkaita.  Valmentaa nuori ja mikseipä vähän vanhempiakin, miten otetaan asiakkaat vastaan.  Onhan minulla jo lähes 35 vuoden kokemusta ... mutta en tiedä uskallanko...Miten sen tekisin, osaisinko ?

  Haluaisin tehdä jotain jännittävää, mutta aina tulee se pelokas ja ennakkoluuloinen puoli vahvemmaksi ja kertoo, että se on niin vaivalloista tai hankalaa. Pysy nyt vaan tässä tutussa ja turvallisessa ympäristössä ja työssäsi.  Mistä muualta saat automaattisesti vanhalla tavoillasi elämän pysymaan halinnassa?

  Sitten menin pari vuotta eräille kursseille, jännittikin aika lailla, mutta joku minua sinne ajoi.  Löysin uudelleen taiteilut ja piirtämisen ilon.  Rikoin rajojani ja pystyin siihen tuomaan uusia sävyjä.  Löytyi oma juttu.  Mutta sittenkin arastelen joillekkin niitä näyttää, koska helposti miettii vaan edelleenkin sitä, että jos se jotenkin näyttää tyhmältä ja on ihan turhanpäiväistä...

  Miksi ihminen on niin riipuvainen siitä, mitä muuta sanovat ja jopa voivat ajatella jotakin...

  Niin,  emmehän me  voida millään ohjata kenenkään ajatuksia, eikä tarvitsekaan, eikä niillä ole loppujen lopuksi mitään merkitystä.

  Aletaas kokeilla oikein urakalla rajojamme!  :D