41

  Sairaalassa..

  Äitini oli viety sairaalaan.  Hän oli seissyt eteisessä puoli tuntia paikoillaan, kun jalat eivät vaan suostuneet liikkumaan.  Hän oli tukenut kaikilla voimillaan toisella kädellä rollaattorin kahvaa ja toisella kädellä oven kahvaa, puhelin oli siinä käden ulottuvilla, mutta ei uskaltanut irroittaa kumpaakaan kättä, koska olisi luultavasti kaatunut.  Vihdoin hän oli pystynyt hilaamaan itsensä sen verran eteenpäin, etä pystyi painamaan jotenkuten yhtä numeroa, joka soitti veljelleni...

  Hänet vietiin sairaalaan, siihen samaan jossa 4 vuotta sitten isäni makasi arkussa ja jossa itse olin 55vuotta sitten syntynyt...pitkät perinteet...

  Lähdin vanhemman tyttäreni kanssa häntä katsomaan.  Siellä oli loppujen lopuksi kaikki hyvin, ja hän vaikutti tyytyväiseltä.  Koska hänen ei enää tarvinnut pelätä, ettei kukaan ole auttamassa.

  Ruoka oli kuulemma pahaa!  Hän on itse ollut loistava ruuanlaittaja.

  Sairaala on itselleni jotenkin pelottava paikka.   Vanhalle ihmiselle se tuottaa turvallisuuden tunteen.  Kotona hänen on tarvinnut hoitaa asiat itse, tekemiset kestävät ja hoituvat hitaasti.  Sairaalassa kun joku asia ei kohta tapahdu, siellä ei kukaan muka välitä...ihminen todellakin laitostuu todella nopeasti.

  Hoitajat sanoivat, ettei hän oikein pärjää enää kotona, ja uskon että pelko pärjäämisestä vaan vavistuu. Uskon myös sen että kotona on vähän yritettävä, sairaalassa ei tarvitse. Ihminen taantuu nopeasti.  Mutta kenenkään ei pitäisi pelätä kotonaan, että jotakin tapahtuu.  Vaikka olisi sellainen turvaranneke, vanha ihminen pelkää  painaa nappia, koska hän ajattelee, että on vaivaksi.

  Siispä nyt äitini odottaa terveyskeskusen vuodeosastolla, jonne hänet siirrettin odottamaan että pääsee intervallihoitoon viikoksi tai ehkä jopa kahdeksi.

  Monta kuukautta sitten, soitimme kuntamme vanhusten hoivakotiin, että äitini olisi toivonut pääsevänsä viikoksi intervallihoitoon.  Nyt soitin sinne vihdoin, ja kysyin onko vielä pitkä jono, ennen kun hän pääsisi.  Selvisi, ettei hän ollut koskaan ollutkaan jonossa, he olivat unohtaneet.

  Samaisen soiton aikana hoitaja päätti, että hän heti seuraavalla viikolla pääsee sinne..

  Nyt sitten odotellaan , että päättävät hoitajat palaavat lomiltaan ja voimme vähitellen aloittaa anominen hoitopaikasta.  

  Onneksi äitini  on ollut myönteisellä mielellä siitä, että hän menee mielellään hoitokotiin, kun ei enää kotona pärjää.  Kaikkein vaikeinta oli silloin kun isäni olisi väkisin tullut mukaamme, kun hänet sinne jätimme...  Äitini oli silloin omaishoitajana, mutta ei enää millään jaksanut.

  Välillä tulee raskas  mieli siitä, kun ajattelee omaa ikääntymistään.

  Nuorena  halusi olla aikuisempi... miksiköhän?  Sitä aikaa emme ikinä saa takaisin!

  40

  Pään siivousta...

  Kuinka sen myllerryksen päässä saisi järjestykseen...

  Eletään kaikenlaisten asioiden äärellä.  Talous on Suomessa sekaisin.  Yrittäjänä nämä asiat eivät minua kosketa, kun en koskaan lomarahoja ole saanut nostaa, enkä ole tehnyt sunnuntaisin töitä.  Ihmetyttää vaan suuresti kaikki kohu, koska tuntuu, ettei oikeasti kukaan taida tietää, mikä mihinkin vaikuttaa, vai vaikuttaako mihinkään.  Mihin tämä kaikki vielä johtaakaan. ?

  Pakolaisvirta jatkuu ja jatkuu,  siitäkään en osaa sanoa muuta, kuin että miksi juuri tänne, kylmään pohjolaan.  Paljon ihmisiä maahan jossa kieli on vaikeimpia maailmassa, ihmiset ennakkoluuloisia ja aika vetäytyviä, jopa pelokkaita .. eipä siitä sen enempää

  Sysky tuo taas sen kaihon ja surullisen olon, kun valo vähenee ja ilma kylmenee.  Todellakin kynttilöiden valo tuo tunnelmaa, mutta kun olen aina pelännyt pimeää...En tiedä mistä sekin pelko on saanut alkunsa.  Vaikka minulle pienenä on sanottu, että kaikki on samanlaista kuin päivälläkin, mutta pimeys peittää sen, se ei auta.   En enää uskalla katsella mitään jännittäviä elokuvia, koska iltaisin alkaa mielikuvitus laukata, ja kaikki on taas mahdollista.  Joskus uskallan istua ulkona viiniköynnöksen vieressä, mutta sitten taas siirryn seinän viereen, koska siinä tuntuu sittenkin turvallisemalta.  Miksi ihmisen päässä pyörii pelkoja ja kummituksia ja sitä että joku tulee...pimeästä...

  Olin viikonloppuna Viisas elämä messuilla töissä.  Roudausta ja salivastaavan töitä.  Noin 4000 ihmistä kävi kahden päivän aikana kuuntelemassa puhujia.  Ben Furman, Esa Saarinen, Virpi Hämeen-Anttila,ja monta monta muuta viisasta ihmistä, joille on selvinnyt kai se mitä pitäisi ajatella ja mitä siellä päässä liikkuu, tai mitä sieltä pitäisi olla ottamatta huomioon.  Joogasaleissa hymisteltiin ja tanssittiin ja kaikenlaista sai myös ostaa itselleen kotiin. Kirjoja, tuoksuja saippuoita, magneettikoruja, ameluletteja, kortteja...
  Huomasin sellaisen piirteen, että kukaan ei yrittänyt mitään.  Siis kukaan ei ollut pyntännyt itseään liikaa, eikä ollut pukeutunut huomiota herättävästi.  Entisellä missillä oli myös jonkinlainen meikkiosasto, mutta jotenkin huomasin , että ihmiset melkeinpä vähän arastelivat mennä siihen... no ehkä tämä on vaan oma huomioni, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että hän ei kuulunut joukkoon...
  Ihmiset kulkivat innoissaan luennolta toiselle ja kaikki olivat ystävällisiä ja iloisia.  Rauhallinen ilmapiiri tuntui iholle asti.   Porukkahenki oli loistava ja kiitollisuutta saimme osaksemme, koska olimme talkoolaisia ja teimme kaiken vapaaehtoisena.

  Sain palkaksi kirjan omavalintaisesti ja vielä kaksi sunnuntain roudauksesta.  Mindfullnes-tyyppisiä kirjoja.  Kiinnostavaa luettavaa kylläkin.  Vaikka en osaa kaikkea sisäistää itseeni, niin jotakin ajatuksia ne aina herättävät.

  Lauantaina olisin voinut liittyä joukkoon ja mennä vielä Telakalle iltaa viettämään, mutta  saunominen kotona kuitenkin houkutteli enemmän.  Olenko tullut vanhaksi, kun en enää spontaanisti haluaisi lähteä kaupungille lauantai-iltana ? Ehkä silloin joskus nuorena olen mennyt niin paljon, että kiintiö on jo täysi.  Rauhallinen koti-ilta oman "nallen kainalossa "tuntuu vaan niin monta kertaa paremmalta vaihtoehdolta!

  Kun tähän "intternetin" ihmeelliseen maailmaan on pujahtanut, niin pää kyllä menee vähemmästäkin pyörälle.  Miten voi olla niin paljon  neuvoja miten pitäsi elää?  Ohjeita syömiseen , liikuntaan , stressiin ja stressittömyyteen, nukkumiseen ja vaikka mihin.    Stressihän siitä tulee kun niistä joku itselle sopiva juttu pitäisi löytää...  Nyt saat syödä sitä ja huomenna taas et.

  Huomasin sellaisenkin seikan, että välillä on todettu, että kahvin juominen estää Altzhaimerin taudin puhkeamista ja toisessa artikkelissa se taas lisää mahdollisesti taudin syntymistä... ota sitä nyt sitten selvää...


   Taidanpas kaataa itselleni kupposen kahvia...

  39

  Verenpaine

  Minä kun olen sellainen tunneherkkä ihminen, niin verenpaineetkin tuppaa vaihtelemaan aika rutkasti päivittäin.  Lääkkeet loppuivat ja reseptissä luki, että vain lääkärikäynnin kautta saa uusia.  Hittolainen kun en ole sitä painetta mittaillut ja tiedän, mikä itku taas tulee, kun pitäisi mitata itse tai käydä mittauttamassa.  No mullahan nousee vp jo pelkästään siitä, että otetaan mittari esille, eli se siitä tuloksesta.  Mutta lääkäritäti nyt kuitenkin antoi lappusen johon minun on merkattava kerran viikossa kahden kuukauden ajan vp ja vietävä se sitten hänelle tutkailtavaksi.  Sitten alkoi tämä sama toteamus, että kuinka vaarallista se sitten on kun suvussa on ollut verenpainetta, yksi infarkti ja kolesterolikin on jollakin ollut korkealla.  Tiedetään!

  Ihminen on vaan sellainen ääliö otus, joka ei usko ennen kuin itse näkee.  No olenhan minä nähnyt.  Isäni oli sairaalassa ja infarkti kävi vieraana.  Se ei ollut kivaa ollenkaan.  Hän kuitenkin selvisi siitä.  
  Miksi on niin vaikeaa ymmärtää sukurasituksen voima.  Rintasyöpä äidillä ja sepelvaltimotauti isällä...Ja nyt sitten elän joka päivä pelossa, että minulle tulee jompikumpi, tai molemmat!!!

  Kun se stessi on vielä pahempi sairastuttaja, ja mitäpä muuta tälläinen aiheuttaa, kuin stressiä?

  Olen elellyt suht terveellisesti.  En ole polttanut 30 vuoteen yhden yhtä tupakkia.  Viiniä lipitän ruuan kanssa, mutta kohtuullisesti, en paljoa.  Kerran viikossa mähkitään ranskiksilla ja makkaralla saunan jälkeen, olutta en juo oikeastaan juuri koskaan.  Syön monta kertaa viikossa salaattia, josta saamme kuulla kotona aikuiselta pojaltamme, että kohta alkaa korvat jo kasvaa kun pupun ruokaa on niin usein.  Parsakaali kuuluu monta kertaa viikossa lisukkeisiin ja harvoin on pastaa ja sekin tummaa.  Perunaa tosi harvoin.  Lihaa broilerin muodossa salaateissa.  Tomaatteja kilokaupalla viikossa ja kaikenvärisiä kasviksia.  Syön omenoita banaaneja appelsiineja nektariineja päärynöitä.  Mustikoita ja vadelmia aamupuurossa.  Pullaa leivon pari kertaa vuodessa ja marjapiirakat teen ruisjauhoja ja kaurahiutaleita käyttäen.

  Ihan hirveästi en tätä listaa pysty parantamaan.

  Liikuntaan kuului jokin aika sitten zumba sun muut hytkytykset pari kolme kertaa viikossa, mutta kyllästyin. Totaalisesti.  Ei kiinnosta enää yhtään.  Pyöräilin kesällä pari kertaa viikossa töihin.  Ylämäkeä melkein 7 kilometriä, ei paha ollenkaan, mutta nyt tuli taas kylmät ilmat...joten työmatkat sujuu autolla.

  Käyn kävelemässä silloin kun huvittaa, ja yleensä siihen menee noin tunti.  Olo on hyvä sen jälkeen ja aina suunnittelen meneväni useamminkin, mutta se tahtoo syystä tai toisesta helposti unohtua.  En erityisemmin tykkää käydä kävelemässä kenenkään kanssa, anteeksi vain kaikki , jotka joskus pyytävät mukaan.  Syy siihen on se että haluan vaan katsella ja kuunnella luontoa ja kuunella mitä pään sisällä tapahtuu, selkiinnyttää ajatuksiani.  Koskaan en kuuntele musiikkia ulkoillessani.  Korviin ei sitten mene minkäänlaiset töötit, kun ei mahdu, ja tuntuu kiusalliselta pitää jotain ylimääräistä korvissa...

  Luen jonkun verran kirjallisuutta itsetuntemuksesta ja jonkun mielestä huuhaata,  Voi olla, mutta hyvää viihdettä on löytää jotain samankaltaisuuttaa itsestään...

  Suurin ongelma on saamattomuus.  Ajattelen lähteväni lenkille, mutta kun löytyi niin  mielenkiintoinen tapa tehdä kalligrafioita tai piirtää zentanglea juuri nyt...

  Luovan ihmisen ongelma on myös se, että kävellessäni kuljen ns. nokka maassa josta sitten kanniskelen kotiin käpyjä ja lehtiä ym. josta voin askarrella kaikenlaista turhanpäiväistä...

  Kumpaa teen ? Stressaan siitä etten liiku tarpeeksi, vai että ulkoilen, vaikka ei  tule hiki...?