55

  Olipa erilainen päivä
 

  Yleensä sunnuntaina nukutaan pitkään, tehdään aamupala,ja lueskellaan rauhassa lehtiä sun muuta leppoisaa.  Viime pyhänä oli vähän erilaista.

  Söimme pikaisen aamupalan , ja sitten piti vähän katsella, mitä vaatteita sitä pukisi päälleen. Oli yhdet rippijuhlat ja yhdet viisikymppiset samana päivänä.

  Olen niin huono noissa vaateasioissa. Olen niin kateellinen miehille, jotka vaan ottavat jonkun paidan ja kravaatin ja se sama musta puku päälle.  Matalat, mukavat kengät ja sitten vaan menoksi.

  Eipä mene meidän naisten jutut samalla tavalla.  Kuulun kyllä niihin naisiin, jotka eivät ihan kamalasti kuluta aikaa itsensä laittelemiseen, mutta viisi vuotta on hiukset kasvaneet pituutta ja nyt edellisenä päivänä juuri serkkuni leikkasi ne puolipitkiksi.  Nyt piti myös vähän hiuksiakin laittaa.  Mutta hyvä leikkaus ei paljon vaadi, ja olinkin yllättävän vähällä vaivalla ihan yhteiskuntakelpoinen.

  Rippijuhlissa kuhisi porukaa, meillä oli vajaa tunti aikaa kun seuraavat juhlat kutsuivat.  Tarjottavat maistuivat aivan taivaallisilta ja varsinkin suklaakakku suli suorastaan suuhun.  Nuoret olivat venähtäneet pituutta ja huomattiin taas kuinka aika vaan kuluu nopeasti.

  Seuraavaan kohteeseen pääsimme kyydillä.  Sielläkin saimme voileipäkakkua ja makeaa.  Totesimme, että vanha aika on tullut takaisin, koska muistan tätini hääjuhlat, joissa myös tarjottiin voileipäkakkua, joka oli sentään 60-luvulla !!!!  Piilotin sen television taakse, koska luulin että se on makeaa kakkua...ei oikein alle 5-vuotiaalle maistunut.

  Näimme myös lyhyt elokuvan jossa perheen poika 7 vuotta sitten oli esiintynyt.  Kaikki henkilöt kuolivat. Aika surullinen tarina, noin 50-vuotis juhlassa esitettynä...

  Yleensä mieheni lähtee viiden aikoihin pyöräilytunnille ja syömme sen jälkeen, mutta nyt kekkerit kestivät sen verran kauan, että hän jätti sen väliin ja kävimme nopeasti kaupassa.

  Emme normaalisti käy kovinkaan usein kirkossa, mutta nyt mieheni täti ja serkku olivat siellä esiintymässä.  Lähdimme Sana -soi nimiseen iltaan.  kirkko edustaa minulle lähinnä ristiäisiä, rippijuhlia, häitä tai hautajaisia.  Kaunista musiikkia, joka soi ihanasti kirkon korkeuksissa.

  Siellä oli myös pariskunta, joka kertoi lapsensa menettämisestä.  Uskomatonta, miten sellaisesta voi yleensä päästä yli.  He kertoivat, kuinka tämä tyttö oli laulanut heidän lomamatkallaan Maan korvessa  laulua monta kertaa ja opettanut sitä sisarelleenkin. Seuraavana päivänä hänet oli surmattu.

  Se laulu esitettiin myös tämän tarinan jälkeen.  Varmasti jokaisen kurkkua kuristi...

  Taas saimme syödä.  Anoppi oli tehnyt katkarapupiirakkaa ja kalkkunapiirakkaa.  Vatsa möyri jo valmiiksi päivän herkuttelujen jälkeen.  Osaksi kaipasi "oikeaa" ruokaa ja osaksi vaan niin erilaista syötävää  ollut koko päivä.

  Kotona sitten grillasimme kalaa ja söimme taas.

  Kaikenkaikkiaan kummallinen päivä kaikkinensa.  Ihminen on tapojensa orja, mutta ne tutut  tavat luovat turvallisuutta ja vähän tylsyyttäkin.

  Odotan silti taas sitä tavallista sunnuntaita,  sillä ensisunnuntaina menemme äitiäni onnittelemaan yli sadan kilometrin päähän.  Istutaan autossa ja istutaan kylässä ja taas autossa.

  Sitten tuleekin jo pääsiäinen.  Siitä sitten myöhemmin.

  54

  Olenko tehnyt väärin?

  Netti pursua kaikenlaisia asioita, joissa lukee mitä olet kaikki nämä vuodet tehnyt väärin.  Syönyt väärin, avannut rasiat väärin, käyttänyt sitä ja tätä laitetta väärin.  Nukkunut väärin, herännyt väärin.  Mit... ei nyt voi olla totta, että meikäläinen on elänyt 55vuotta ja nyt vasta tajunnut että kiiwi pitää syödä kuorineen!!!

  Voi hyvät hyssykät.  Miksi joku muu opettaa meitä tekemään asioita?  Eikö jokainen voisi tehdä asiat omalla tavallaan.   Tulee mieleen että jos joku lukee tuollaisia väärin-juttuja, niinkuin esimerkiksi minä, voi alkaa pelätä kohta tekemästä yhtään mitään.  Jos joku näkeekin, että teen tämän ihan väärin.  Alkaa osoitella sormella ja voi alkaa vaikka kohta huuteleen.

  Mihin tämä maailma menossa onkaan.  Itse koitan neuvoa tekemään oikein, mutta on vaarallista sanoa toiselle että tekee väärin.  Eikä sekään ole sataprosenttisen varmaa, että se mitä neuvon tekemään oikein, olisi oikein. Ehkä eri tavalla, huomannut hyväksi.  Mutta sekin on vaan mielipide, otaksuma tai hyväksi havaittu.  Kuka on kuitenkaan oikea sanomaan miten toisen ihmisen pitää tehdä.  

  Lapset joskus sanovat, että olen aina opettanut että näin pitää tehdä.  Joskus hämmästyn sitä.  He ovat kuunnelleet, mitä olen yrittänyt opettaa.  Mutta jokainen viimekädessä sitten päättää mitä ja miten tekee.  Viimeistään aikuisena, jos silloinkaan.

  Olenko tehnyt tämän aina väärin?  Mitä sitten?  Kiiwiä syödessäni en ainakaan ole saanut niitä pieniä karvoja suuhuni..  ;)

  53

  Jotain tarttis tehdä...

  Kun alkaa kaatua kaikki päälle kotona, siis ei nyt ihan kirjaimellisesti, paitsi vaatekomerossa.  Jokaisessa huoneessa on joku paikka, jonka päällä on jotain käsittämätöntä asiaan kuulumatonta tavaraa.  Kaikella on paikkansa, mutta ei meillä.  Keittiö on jossakin sellaisessa järjestyksessä, että kaikki astiat ovat aina samassa paikassa, mutta muuten saattaa löytyä ihan ylimääräistä, sieltä mistä ei pitäisi.

  Mietin kummissani, että miksi tavaralla on niin voimakas tarve olla meillä?  Se voisi jo muuttaa meiltä pois.  Kun en tarvitse, enkä käytä sitä, miksi se vaan on ja pysyy tuossa ja vie tilaa..

  Olohuoneen kirjahylly on kiusannut minua jo aika kauan.  Kirjoja joita siinä hyllyssä on jokseenkin lukemattomia , heh, hauska vitsi, no olen joitain lukenutkin...mutta siis liikaa.  Vanhoja tietosanakirjoja, joita joskus kovin hartaasti kuukauden kirjoina aikanaan kerätty, ja tuskin koskaan tarvittu.  Nykyään kun kaiken tiedon saa netistä!!

  Sarjakuvasarjoja, Viivi ja Wagner kirjoista en raaski luopua, joitain Kingin kirjoja on mieheni kerännyt,niitä en anna pois, mutta lähes kaikki muut voisin kyllä antaa jonnekkin.  Olen kyllä vienyt kirjastoonkin kirjoja, ja ottavat he niitä mielellään.

  No entäs vaatteet?  Mitään vaatetta en oikeastaan ole jälkeen kaivannut, jonka olen pois pistänyt, mutta aina muutaman miettimisen jälkeen vasta.  Nuoret eivät ole sidoksissa vaatteisiin nykyään, he ostavat ja myyvät huoletta.  Itsellä on joku kummallinen tunnearvo hyvin?sopivaan vaatteeseen, ja vaikka ei sopisikaan.

  Lahjaksi saadut tavarat ovat myös ongelma.  Tuskin lahjan antaja  edes muistaa, että on jonkun ruukun tuonut, mutta jotenkin tuntuu, ettei saatuja tavaroita saa antaa pois...
 
  Kävimme viikonloppuna viiskymppisillä.  Siellä oli ihana järjestys.  Mitään ei ollut liikaa.  Oli siistiä ja tyylikästä.  Oli tilaa hengittää.  Tuli taas heti sellainen olo että haluan myös kaiken turhan pois!

  Ei meillä kaaosta ole, mutta liikaa silti pientä sälää.  Tuttu tunne?