52

  Teneriffalla

  Tehtiinpä kerran matka Teneriffalle, joskus 15 vuotta sitten ja nyt taas.  Siis paikka sama, mutta emme olleet uskoa silmiämme kun siellä kävelimme.  Paikka ei ollenkaan tuntunut samalta.  Kaikki oli muuttunut.  Löysimme kyllä sen hotellin, missä silloin ensimmäisen kerran olimme, mutta sekin tuntui olevan hyvin vieraan näköinen ja sijanitikin oli keskellä kaikkea, joista en muista mitään, koska siihen ympärille oli niin paljon rakennettu.

  No. Viikko sitten maanantaina alkoi vannetta kiristää ihan antaumuksella.  Miehellä on ansaittu talviloma, mutta ei mitään tekemistä.  Sitten alkoivat palmun kuvat näkyä silmissä, ja silloin se on menoa.  Mikään muu ei enää tuntunut mielekkäältä, matkaan oli päästävä.

  Maanantaina yhtäkkiä monien rantapallo yms sivujen selailun jälkeen mieheni hihkaisi;  Otetaanko tämä?  Määrittelemätön hotelli Teneriffalla,  215€  ??  Ja siinä se sitten oli.

18 tunnin päästä olimme jo perillä.  Määrittelemätön ei taaskaan pettänyt.  Olemme monta kertaa lähteneet sellaiselle matkalle jossa määränpää on yllätys.  Hotelli oli sadan metrin päässä rannasta ja hotellihuone oli lähes täydellinen.  Hinta olisi ollut yli 600€ enemmän, mutta kun peruutus oli joltain tullut niin  myöhään, ei matkasta jäänyt  noin viimetipalla sitten maksettavaksi juuri mitään.

  Hintaan kuului siis lennot, kuljetukset hotellille, hotelli ja sama takaisinpäin.  Uima-altaan reunamilla aamiainen maksoi 7,50€ jos otti vähintään kolmena päivänä.  Puffet oli myös todella monipuolinen ja runsas.

  Mikäs siinä.  Yhtenä päivänä ripsotteli vettä muutaman minuutin ja yhtenä yönä oli satanut ihan tietämättämme.  Muuten ilma oli noin 25 asteista.

  Kävimme myös yhdellä retkellä jossa tutustuimme sukellusveneeseen ja kävimme sillä 45min sukelluksen noin 25m syvyydessä.  Kalaparvet ympäröivät meidät heti ja rauskut "lentelivät" ympäri sukellusvenettä.  Sukeltaja kävi myös niitä ikkunan takana ruokkimassa.  Uskomaton tunne ja hauska kokemus kaikenkaikkiaan.

  Emme ole shoppailijoita ollenkaan, joten kaikki sadat kaupat saivat olla rauhassa.  Rannalla sitten kuitenkin piti käydä nahkansa vielä viimeisenä päivänä polttamassa, mutta sehän kuuluu asiaan...

  Kotimatka tuli taas liian nopasti ja vielä keskellä makeimpia unia... mutta olipa taas ihanaa välillä käydä lötköttelemässä...

 Loman lepäilyt sitten olivatkin ohi kun pääsin takaisin töihin.  Kukaan ei ollut minua unohtanut.

Riskin otto kannattaa matkailussa ja pieni jännitys, mihin määrittelemätön voi viedä.

  51

  Askarteluja

  Aikaisemmin keräilin kaikkia pieniä kuitteja ja muistoja reissuiltamme jonnekkin epämääräiseen paikkaan, jonnekkin laatikkoon ja vihkojen väliin.  Nyt olen niitä liimaillut vihkoihin, joista sitten tulee muhkeita ja isoja, jopa vaikeasti katseltavia ja säilytettäviä.  Mietin usein, miltä tuntuisi vaan työntää ne saunan pesään ja katsoa, kun ne vaan kovalla liekillä palaisivat tuhkaksi ja mitään niistä ei jäisi jäljelle.  Vain tuhkaa.

  Niin se vaan on. Elämässä tekee valintoja ja sitten keräilee itselle muka todella tärkeitä asioita ja tavaroita ympärilleen.  Mitä niillä tavaroilla sitten tekee?  Toiset tavarat ovat jatkuvasti käytössä, niinkuin esim. kahvinkeitin, mikro, uuni, astianpesukone ja pyykinpesukone. Televisio, läppäri, kännykkä. Sänky, tyynyt ja peitto.  Mutta sitten tulee se vaikeampi kohta.  "Lukemattomia kirjoja", lehtiä, koriste-esineitä joita on saanut lahjaksi...astioita joita ei juuri käytetä, vaatteita jotka ovat vähän kittanoita, joita luulemme vielä käyttävämme.

  Ihminen kiintyy ympäristöönsä ja ympärillä oleviin tavaroihin.  Mitään emme saa mukaamme. Käärinliinoissa ei ole taskuja.

Mitä jälkeemme jäävät ihmiset sitten tekevät niillä kaikilla tavaroilla, joilla ei ole heille mitään tunneyhteyttä?  Vievät kierrätykseen, kirpparille tai polttavat saunan pesässä.

  Pidin monta vuotta päiväkirjaa, ja myös säilytin niitä.  Sitten tuli sellainen olo, että haluan päästä niistä eroon ja poltin ne kaikki saunan pesässä.  Ei tullut edes mitenkään kaihoisa olo, päinvastoin.  Oli helpotus päästä niistä eroon, jonne olin kirjoittanut ehkä tunteitani, jotka juuri sillä hetkellä olivat olleet elämää suurempia asioita.  Iloa surua, huolta, pettymyksiä tai vain jotain yhdentekevää. Yhdentekevää niille , jotka olisivat lukeneet ne jälkeeni.  Olinpa ollut surulinen tai iloinen, miksi siitä sitten pitäisi kirjoittaa niin, että se jäisivät luettavaksi.  Mielummin kirjoittaa vaan itselleen ja tavallaan siirtää pois mielestä ja vielä hävittää ikäänkuin pois samantien, heittää pois, pesään.

  Nyt kuitenkin olen niitä lappusia, höyheniä ävelylenkiltäni tai kukan terälehtiä kerännyt vihkooni ja niistä tehnyt sellaisia kollaaseja, joissa senhetkinen luovuus on ollut valloillaan.  Ne eivät kerro kenellekkään muulle mitään, eikä niissä ole muille muistojakaan, josita muut voisivat tietää.

  Askartelu ei ole turhaa, vaikka se siltä monesti tuntuu.  Aivot lepäävät muista asioista ja saavat mielihyvää eri väreistä, kuvista ja muodoista.

  Kirjoittaminen sanoiksi ja lauseiksi onkin sitten eri juttu.  Saman lauseen voit ymmärtää omalla tavallasi, vaika toinen olisi tarkoittanut aivan jotain muuta.  Lauseet ovat ilman äänensävyjä ja tunnetta. Kun luet toisen kirjoittamia kuvitelmia, ne ovat loppujen lopuksi kuitenkin omiasi. Kirjoittaja on nähnyt ne kaikki omalla tavallaan, sinä näet ne omalla tavallasi.  Siispä jokainen kirja on jokaiselle lukijalle erilainen.

  Kun liität myös sanoja ja lauseita niihin kuviin joita olet liimannut, voit löytää uusia merkityksiä niille kuville, jotka ei sinänsä lehdestä leikattuna ole merkinnyt mitään.

 Kun leikkaat kartonkia ja liimaat, tulee tunne kuin olisit se pieni lapsi joka luo uutta, hienoa ja ainutkertaista.


  Askartelu on aivolaji  :D