74
Kuolema
Minulle soitettiin iltamyöhään. Veljeni on kuollut. En uskonut, vaan koitin soittaa hänelle. Ei vastausta. Varmistussoitto ilmoittajalle. Kyllä, totta se on.
Häntä ei ollut näkynyt pariin päivään . Oli tapana istuskella autossaan kotikylässä, jokaisena päivänä. Yksinäinen ihminen. Mutta kavereita hänellä oli. Nyt hän ei ollut tullut autollaan vakipaikalleen. Kaveri huolestui ja he päättivät mennä katsomaan.
Auto oli pihalla, ovet lukossa. Talon ovet lukossa. Ketään ei missään. He kulkivat taloa ympäri ja koittivat kurkistella sisälle. Hiljaista.
Heidän oli pakko murtautua kellarin ovesta sisälle.
Siellä hän makasi ikuisessa unessa, omassa sängyssään, peiton alla. Poliisit kävivät, mutta mitään rikokseen viittaavaa ei näkynyt. Kuumuus luultavasti oli saanut sydämen pysähtymään.
Suru tuli hyökyaaltona päälle. Vain vajaa vuosi sitten olimme yhdessä haudanneet äitini. Korona edelleen jyllää maailmalla. Ja nyt tämä. Itkusta ei tahtonut tulla loppua. Kyyneleet vaan virtasivat ja holtiton nyyhkytys jatkui ja jatkui...
Lopulta yhden yön valvottuani aloin toimia. Oli pakko päästä paikan päälle. Mieheni lähti mukaan. Matkalla kehittelin kauhuskenaariota siitä, mitä vastassa voisi olla. Menimme sisälle taloon. Kaikki oli niin kovin hiljaista, lukuunottamatta ilmalämpöpumpun hurinaa. Vastassa ei ollut mitää hirveää. Ei hajuja, eikä muutakaan jota pelkäsin. Oikeastaan oli oikein rauhallinen ja turvallinen olo. Kuvittelin, että taloon, johon joku on kuollut, en menisi mistään hinnasta. Siellä katselin rauhassa ympärilleni ja tuntui melkein, kuin veli olisi ollut siellä. Vaikkei ollutkaan enää.
Piti tilata arkku, järjestää hautajaiset, varata siunaustilaisuus ja kukat. Kutsua ystävät ja sukulaisia saattamaan. Pyytää kantajat..
Toimin kuin robotti. Viimeisenä palveluna, mutta jo rutiinilla, koska tuntui, kuin juuri hetki sitten olisin sen saman tehnyt, kun äiti kuoli. Mutta vain vajaa vuosi sitten.
Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän kuolee. Toivon samanlaista kuolemaa, kuin veljellekin. Nukkuessani.
Hän oli vasta 67 vuotias. En itsekään halua elää satavuotiaaksi, mutta kuitenkin...
