74

  Kuolema

Minulle soitettiin iltamyöhään.  Veljeni on kuollut.  En uskonut, vaan koitin soittaa hänelle.  Ei vastausta.  Varmistussoitto ilmoittajalle.  Kyllä, totta se on.

Häntä ei ollut näkynyt pariin päivään .  Oli tapana istuskella autossaan kotikylässä, jokaisena päivänä.  Yksinäinen ihminen. Mutta kavereita hänellä oli.  Nyt hän ei ollut tullut autollaan vakipaikalleen.  Kaveri huolestui ja he päättivät mennä katsomaan.

Auto oli pihalla, ovet lukossa. Talon ovet lukossa.  Ketään ei missään.  He kulkivat taloa ympäri ja koittivat kurkistella sisälle.  Hiljaista.

Heidän oli pakko murtautua kellarin ovesta sisälle.

Siellä hän makasi ikuisessa unessa, omassa sängyssään, peiton alla.  Poliisit kävivät, mutta mitään rikokseen viittaavaa ei  näkynyt.  Kuumuus luultavasti oli saanut sydämen pysähtymään.

Suru tuli hyökyaaltona päälle. Vain vajaa vuosi sitten olimme yhdessä haudanneet äitini.  Korona edelleen jyllää maailmalla. Ja nyt tämä.  Itkusta ei tahtonut tulla loppua.  Kyyneleet vaan virtasivat ja holtiton nyyhkytys jatkui ja jatkui...

Lopulta yhden yön valvottuani aloin toimia.  Oli pakko päästä paikan päälle.  Mieheni lähti mukaan.  Matkalla kehittelin kauhuskenaariota siitä, mitä vastassa voisi olla.  Menimme sisälle taloon.  Kaikki oli niin kovin hiljaista, lukuunottamatta ilmalämpöpumpun hurinaa.  Vastassa ei ollut mitää hirveää. Ei hajuja, eikä muutakaan jota pelkäsin.  Oikeastaan oli oikein rauhallinen ja turvallinen olo.  Kuvittelin, että taloon, johon joku on kuollut, en menisi mistään hinnasta.  Siellä katselin rauhassa ympärilleni ja tuntui melkein, kuin veli olisi ollut siellä. Vaikkei ollutkaan enää.

Piti tilata arkku, järjestää hautajaiset, varata siunaustilaisuus ja  kukat. Kutsua ystävät ja sukulaisia saattamaan. Pyytää kantajat.. 

Toimin kuin robotti.  Viimeisenä palveluna, mutta jo rutiinilla, koska tuntui, kuin juuri hetki sitten olisin sen saman  tehnyt, kun äiti kuoli. Mutta vain vajaa vuosi sitten.

Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän kuolee.  Toivon samanlaista kuolemaa, kuin veljellekin.   Nukkuessani.

Hän oli vasta 67 vuotias.  En itsekään halua elää satavuotiaaksi, mutta kuitenkin...

                                    73

      Kauheat vuodet

2019 Olin työkokeilussa.  Kaikenlaista keskustelua suomen kielellä.  Paljon istumista.  Sitten tuli Korona.

Satuin istumaan bussissa naisen vieressä, joka yski ja niisti, koko matkan.  Olin seuraavalla viikolla kipeä, mutta vaikka soitin lääkäriasemalle, he eivät suostuneet ottamaan edes vastaan minua, koska ei ollut kuumetta.  Kuulun niihin joille ei kuume yleensä nouse.  Jos nyt mittaisin, se olisi 35-36 asteen välissä. Siisipä sain puhelimitse saikkua, vaikka en edes käynyt paikan päällä.

 Korona sulki myös harjoittelupaikan, joten sinne en enää palannut.  

Olen ollut nyt kotona.  Käynyt monia kursseja etänä.  Ne ovat olleet todella silmiä avaavia ja mielenkiintoisia.  Osa hyviä, jotkut vähän huonompia.  

Kaksi viimeistä kurssia olemme olleet lähiopetuksessa.  Kahdella oli maskit ensimmäisenä päivänä, mutta lopulta hekin olivat ilman maskeja.  Kukaan ei tiettävästi tullut kipeäksi.

Kävin syömässä lounas-ravintolassa joka päivä.  Sielläkään juuri kukaan ei käyttänyt maskeja.

Olen ollut nyt kotona. Piirrellyt maalaillut.  Tehnyt macrameja.  Soitellut kavereiden kanssa.  En toistaiseksi tunne henkilökohtaisesti ketään, jolla olisi ollut koronaa.

Paikkoja on laitettu kiinni.  Ravintolat myivät ulos ruoka-annoksia keväällä 2020.  Kesä toi paljon helpotusta ja moni elikin aikalailla normaalisti.

Nyt iski uusi aalto.  Tänään on taas annettu uusia kieltoja.  Ravintolat menevät ensiviikon jälkeen kiinni.  Paljon erilaisia yrityksiä suljetaan, jopa yksityisiä.  Kuinka tässä vielä käy.  Tulemmeko vainoharhaiseksi vain siitä, että meitä jatkuvasti uhkaillaan ja meille syötetään uutta mukatietoa koronasta.  Saamme pelkoa mieliimme jo pelkästään kokeen ottamisesta, jota näytetään monta kertaa päivässä.  Myös rokotuksista.

Nyt olemme olleet yli vuoden koronassa jotenkin mukana.  Kaikki kuolleet ovat jollakin tavalla osallisena.  

2019 appiukko kuoli, mutta ei koronaan ja toinen läheinen USAssa, miehen vaihto-oppilasisä.Ei koronaan

2020 äitini kuoli.Hänkään ei koronaan.

Suru on suuri ja ikävä pohjaton.

Toivossa on hyvä elää, että tämä kaikki joskus muuttuu paremmaksi.