71

                 Kumma olo




Joskus  tulee  kummallinen olo. Niinkuin ei oikein tietäisi, mitä pitäisi tehdä.  Keneltäkään ei voi suoraan kysyä, mitä teen.  He eivät kuitenkaan halua vastata.  Eikä kukaan voikaan kenenkään puolesta vastata ja kertoa  mitä pitäisi tehdä.

Kun on aina ollut epävarma ja huono päättämään.  Kerran Tiimarissakin mietin vaikka kuinka kauan , kumman ämpärin ostaisin. Sinisen vai vihreän.  Molemmat olivat kauniita.  Toinen näytti veden siniseltä ja toinen ruohon vihreältä.  Miksen ostanut molempia, kun kerran olivat kauniita.  Hintakaan ei päätä olisi huimannut.  Mutta kaksi eri väristä ei oikein ajatuksena tuntunut hyvältä.  Ihan kahjoa ajattelua.  Mutta niin totta.  Olen huono tekemään päätöksiä.

Kun pitää miettiä, mitä ruokaa tehtäisiin, vielä joka päivä sama juttu.  Päätöksiä toisensa jälkeen.

Kun joku muu vain voisi päättää.

Haluaisin siivota vaatehuoneen.  Sen olen päättänyt, mutta en haluaisi tehdä sitä yksin. En haluaisi päättää sitä, mihin niitä tavaroita sitten laitettaisiin.

Haluaisin poistaa koko kirjahyllyn olohuoneesta.  Se on mieheni joskus neljäkymmentä vuotta sitten ostama. En voi sitäkään pois heittää, kun se ei ole minun.  Mihin ne kaikki lukemattomat kirjat sitten laitettaisiin...

Haluaisin siirtää television eri seinustalle, mutta sitten johdot eivät ylettyisi.
En siis voi oikeastaan näistäkään asioista päättää.

Mitä teen työni kanssa joka ei edes ole oikea työ, vaan työkokeilu.  Jatkanko vai vaihdanko paikkaa välillä.  Toisaalta sitten paikan vaihto tuntuu turhauttavalta, koska se kestää vain pari viikkoa, tavallaan loppuisi juuri kun olisin vasta päässyt asiaan.

Miksi elämä ei ole kuudessakymmenessä vuodessakaan  yhtään helpottunut?

Aina ratkaistava paljon erilaisia ongelmia. 

En kyllä ollenkaan kadehdi nuoria ihmisiä, joiden pitäisi päättää, mikä heistä tulee isona.
Tosin sen kyllä osasin päättää jo kolme vuotiaana, että minusta tulee parturi-kampaaja. Se kestikin neljäkymmentä vuotta.