66

  Lomamatka

Niin se sitten tuli ja meni.  Loma nimittäin.   Ihanaa oli.  Ihmiset, luonto, aurinko, häät ja ne kaikki siirtymiset paikasta toiseen.  Pitkät välimatkat.  Preeria oli karu ja kaunis, jotain ihan erityistä.  Rauhallista ja seesteistä.  Kuinka hermot lepäävät siinä tasaisessa maastossa, jossa ei ole mitään muuta kuin  kuivaa ruohoa.  

  Olen nähnyt sen jo nyt viidettä kertaa ja aina se vaan on yhtä kaunis yksinkertaisuudessaan.

  Täällä oli satanut melkein koko ajan.  Kaikki on kasvanut ja vihreys joka puolella tuntui ensin ihan kummalliselta sen karun maiseman jälkeen.  Mutta se kylmyys ja kosteus aiheutti palelua samantien.

  Paluu tuntui jotenkin erityisen vaikealta.  Sieltä lähteminen aina vain , joka kerralla vaikeammalta...

  Kun on sydämensä menettänyt Etelä-Dakotalle, siellä se vaan sitten on.  Sitä on vaikea selittää.  Jollekin kerroin pitkästä ajomatkasta jonka varrella ei ollut muuta kuin preeriaa, hän kysyi, oliko se tylsää.  Melkein hämmästyin kysymystä... Ei tietenkään ollut.  Ihanaa, sielun maisemaa, tyhjää ja tasaista.

  Loman jälkeen alkoi sitten työt.  Mikä oli toiseksi vaikeinta.  Mikään ei ennen ole tuntunut yhtä vastenmieliseltä, kuin palata töihin.  En oikein ymmärrä... olenko nyt tullut siihen pisteeseen, että pitää lopettaa... Kulut ovat isommat kuin vastaava hyöty.

  Siitä sitten tuonnempana.